#työ
Etätyöläisen energiavinkit
Etätyöpäivän aikana voi pienillä teoilla nipistää energian kulutuksesta ja samalla mukavoittaa omaa työskentelyä.
Kuka vastaa työkyvystäni?
Työkyvystä puhutaan ja kirjoitetaan paljon, mutta oletko pysähtynyt miettimään, kuka vastaa sinun työkyvystäsi? Onko vastuu sinulla työntekijänä, työnantajalla, työterveyshuollolla vai yhteiskunnalla? Vai kuuluuko se kaikille yhdessä? Työkyky on monisäikeinen kokonaisuus, johon vaikuttavat useat sekä fyysiset, psyykkiset että sosiaaliset tekijät.
Koko vartalon magneettikuvaus löytää sairauksia
Magneettikuvaus on monelle tuttu, kun selvitetään mistä tietyn kehoalueen vaivat johtuvat. Uudet, nykyaikaiset magneettikuvauslaitteet soveltuvat myös tiettyjen piilevien sairauksien etsimiseen. Koko kehon magneettikuvauksella voidaan löytää esimerkiksi alkuvaiheessa olevia syöpiä, kasvaimia, maksasairauksia tai verisuoniston muutoksia.
Kynttilä luo tunnelmaa ja rauhoittaa mieltä
Oletko tuijottanut kynttilän liekkiä ja vaipunut miellyttäviin ajatuksiin? Kynttilä on silloin saanut mielesi rauhoittumaan ja olet hiljentynyt sen luoman tunnelman äärelle.
Hunajasta on moneksi
Hunaja on monipuolinen elintarvike, jonka kaikkia mahdollisuuksia Suomessa ei ole vielä löydetty. Kaupassa kannattaa suosia kotimaista hunajaa. Hifisti hankkii tuotteensa suoraan tarhaajalta.
Tutustumassa energia-alan moniin eri ammatteihin
Olen Emma Lång ja jatkan syksyllä opiskelujani lukiossa. Olen päässyt kahden viikon ajan tutustumaan monipuolisesti energia-alaan Kuopion Energian Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelujakson aikana.