
Koko vartalon magneettikuvaus löytää sairauksia
28.05.2025
Magneettikuvaus on monelle tuttu, kun selvitetään mistä tietyn kehoalueen vaivat johtuvat. Uudet, nykyaikaiset magneettikuvauslaitteet soveltuvat myös tiettyjen piilevien sairauksien etsimiseen. Koko kehon magneettikuvauksella voidaan löytää esimerkiksi alkuvaiheessa olevia syöpiä, kasvaimia, maksasairauksia tai verisuoniston muutoksia.
Koko vartalon magneettikuvausta voisi verrata kahteen suomalaisen seulonta-asetuksen mukaisiin seulontoihin, joilla pyritään havaitsemaan kohdunkaulansyöpä tai rintasyöpä varhaisessa vaiheessa.
Samalla tavoin koko vartalon magneettikuvaukseen lähdetään jo ennen oireiden ilmenemistä. Kuvaukseen tuleva haluaa selvittää, onko esimerkiksi perinnöllisten tekijöiden tuoma sairastumisriski toteutumassa tai haluaa muuten saada varmuuden, etteivät tietyt sairaudet pääse yllättämään.
On hyvä myös muistaa sairauksien voivan kehittyä kuvauksen jälkeenkin, joten kuvaus pitäisi uusia muutaman vuoden välein. Monessa maassa menetelmä on meitä aktiivisemmassa käytössä.
Syövät yleisin syy tutkimukseen
Koko vartalon magneettikuvausksiin hakeutumisen yleisin syy on halu selvittää syövän esiintyminen omassa kehossa.
– Koko vartalon magneettikuvauksen oleellisin hyöty on varhaisvaiheessa olevan syövän löytäminen. Tietenkin sen avulla löydetään myös muita piileviä sairauksia. Tämä tutkimus on laaja-alainen kuvantamismenetelmä, seulontatyökalu pahanlaatuisten kasvainten löytämiseen, selventää dosentti Martti Kiuru Arvoterveydestä.
Kun esimerkiksi syövät havaitaan ennen kuin ne alkavat laajenemaan ja kasvattamaan etäpesäkkeitä, ovat ne melko helppoja poistaa kirurgisesti.
– Jos syöpä löydetään sormenpään kokoisena tai hieman suurempana, pystytään melkein syöpä kuin syöpä poistamaan kirurgisesti ja ihminen parantamaan. Syövästä on nykyisin tullut monessa tapauksessa modernien, nykyaikaisten hoitojen ansiosta krooninen sairaus, johon ei välttämättä kuole, mutta ei sitä myöskään pystytä täysin parantamaan. Hoidoista tulee yhteiskunnalle melkoiset kustannukset verrattuna siihen, että syöpä olisi ehditty kirurgisesti poistamaan sen alkuvaiheessa.
Magneettikuvauksissa löydetään säännöllisesti syöpiä, vaikka ihmiset tulisivat kuvauksiin muun vaivan vuoksi, kuten esimerkiksi selkäkivun vuoksi lannerangan magneettikuvaukseen. – Kun röntgenkuvauksessa ei ole löydetty kivun aiheuttajaa, saatetaan magneetissa löytää esimerkiksi syövän etäpesäkkeitä.
![]() |
Kuvauslaitteen käynnissä ollessa kuvaustilassa ei saa olla metallisia esineitä. Nykyisin yleiset tekonivelet eivät vaikuta kuvauksiin. |
Ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa
– Tämä on preventiivistä hoitoa, jossa lähdetään liikkeelle ennen kuin ihmisellä on oireita, vähän kuin laajat laboratoriotutkimukset. Tavoitteena on löytää esimerkiksi syöpiä, valtiopullistumia ja muita varhaisessa vaiheessa olevia sairauksia, joiden hoitaminen on myöhemmin huomattavasti vaikeampaa ja osin jopa mahdotonta, kiteyttää Antti Kokkonen Visio Magneettikuvauksesta.
Preventatiivinen hoito tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja niiden minimointia. Koko vartalon magneettikuvaus on sekundaarista sairaudenhoitoa, jossa pyritään havaitsemaan ja hoitamaan sairaus mahdollisimman varhain. Lääketieteessä puhutaan myös primaarisesta preventiosta, jossa pyritään estämään sairauksien syntyminen ja tertiäärisestä preventiosta, jossa pyritään estämään sairauksien pahenemista ja uusimista. Koko vartalon magneettikuvaus sopii osaltaan näihin kaikkiin.
Preventiivinen hoito tarkoittaa sairauksien ennaltaehkäisyä ja niiden seurausten minimointia. Se voidaan jakaa primaariseen, sekundaariseen ja tertiäärisseen preventioon. Primaarisessa preventiossa pyritään estämään sairauksien syntyminen, sekundaarisessa havaitsemaan ja hoitamaan sairaus mahdollisimman varhain ja tertiäärisessä estämään sairauksien pahenemista tai uusiutumista.
Magneettikuvauslaitteiden kehittyminen ja nopeutuminen ovat mahdollistaneet koko vartalon magneettikuvaustoiminnan laajamittaisemman aloittamisen. – Laitteet ovat kehittyneet ja tutkimukset nopeutuneet. Nyt ei tarvitse enää tinkiä kuvanlaadussa ja myös tekoäly auttaa kuvauksissa.
Koko vartalon magneettitutkimukset tuovat myös tulosta. – Tutkimme alkuvuonna 200 kuvauksen tuloksia ja karvan verran alle 10 prosentissa oli löydöksiä, jotka vaativat jatkotoimenpiteitä. Tämä ehkä kertoo siitä, että ilmeisesti aivan satunnainen ihmisryhmä on tästä kiinnostunut, tutkimukseen hakeutuvat ehkä korostetusti ne, joilla saattaa olla sukurasitteita sairauksissa, arvelee Kokkonen.
Tietoa päästä lantiopohjaan
Yhden vaivan tai kehon osan tutkimuksen sijaan koko vartalon magneettikuvauksessa kuvataan ihminen päästä lantion pohjaan. Samalla kerralla saadaan kuva aivoista ja aivoverisuonista, jolloin nähdään esimerkiksi mahdolliset valtimonpullistumat, jotka revetessään voivat aiheuttaa aivoverenvuodon, pahoja halvauksia tai jopa kuoleman.
– Vaikka monella koko vartalon magneettikuvaukseen tulemisen perusajatus on alkavien syöpien poissulkeminen, löytyy kuvantamisella muitakin sairauksia. Havaitsemme esimerkiksi sappikiviä, rasvamaksan, maksan mahdollisesti alkavaa kirroottisuutta tai aivoanerysmiä, ms-tautia ja muuta mahdollista, luettelee Kiuru esimerkkejä.
![]() |
Koko vartalon magneettikuvauksessa kuvattava tutkitaan päästä lanne- pohjaan vajaassa tunnissa. |
Enemmäkseen magneetilla kuvataan paikallisesti
Magneettikuvauksista on edelleen valtaosa paikallisia, tietyn todetun kivun tai vaivan selvittämiseen keskittyviä kuvauksia. Koko vartalon magneettikuvauksia on pieni osa, mutta ne ovat lisääntymässä ihmisten halutessa tietoa omasta terveydestään ja mahdollisuuden sulkea syövän leviäminen pois.
– Tietoisuus koko vartalon magneettikuvauksesta lisääntyy ja kiinnostus on meilläkin kasvussa. Jos käy esimerkiksi yhden-kahden vuoden välein, pystyy aika pitkälti varmistamaan, ettei syöpä pääse omassa kehossa leviämään, kertoo Kiuru.
– Ei tämä tutkimus tietenkään poista muita terveydenhoidon tutkimuksia. Oman kehon hyvinvoinnista pitää huolehtia myös laboratoriokokein, koska ei tämä ole vastaus kaikkiin tarpeisiin, muistuttaa Kiuru perusterveyshuollon tarpeellisuudesta.
– Koko vartalon magneettikuvauksella löydetään tiettyjä sairauksia, mutta myös niiden diagnosointi vaatii yleensä lisätutkimuksia.
Tunti putkessa
Koko vartalon magneettikuvausten saatavuus perustuu nykyaikaiseen, nopeutuneeseen kuvaustekniikkaan, laitteiden laskentatehon kasvuun. Magneettikuvaus vaatii kuvattavan paikallaanoloa koko kuvauksen ajan. Koko vartalon kuvauksen kesto on lähes tunnin.
Äkkiseltään aika kuulostaa pitkältä, mutta se menee lähes huomaamatta, koneen ohjeita ja liikkeitä seuratessa. Tunti putkessa on omalla tavallaan mielenkiintoinen hetki.
Ylävatsaa ja keuhkoja kuvatessa kone antaa myös hengitysohjeita, joiden avulla ollaan muutaman kerran hetki hengittämättä, kuten niitä kuvattaessa muutoinkin ollaan. Paikallaanolo tutkimuksen aikana ei tuottanut mitään ongelmia.
Muutaman päivän sisään tutkimuksesta saa vielä asiantuntijan soiton, joka kertoo tutkimustulokset ja omakantaan ilmestyy lääkärin lausunto. Puhelua kuvauksen jälkeen odottaa mielenkiinnolla. Itseä ei asia mitenkään jännittänyt ja nyt on itsellä ajankohtainen tieto omasta terveydentilasta tältä osin.
Laitteiston ympäristöystävällisyys lisääntynyt
Magneettitutkimus, samoin kuin valtaosa terveydenhoidon tutkimuksista ja hoidoista perustuu sähkön käyttöön. Uusien laitteiden sähkönkulutus on merkittävästi aiempia laitteita alhaisempaa ja ne ovat ympäristöystävällisempiä.
– Laitteiston ympäristöystävällisuus on parantunut selvästi. Yksi tekijä on alentunut sähkönkulutus ja toinen nestemäisen heliumin tarpeen selvä putoaminen. Kun aiemmin puhuttiin sadoista litroista, muutaman vuoden välein täytettävästä nestemäisestä heliumista, tarvitaan nykykoneissa seitsemän litraa tai uusimmassa koneessa alle litra nestemäistä heliumia. Nestemäisen heliumin jäähdyttämiseen kului aiemmin paljon sähköä, kun nykyisen määrän jäähdyttäminen hoituu paljon pienemmällä kulutuksella. Tällä on suuri merkitys ympäristöystävällisyyteen.
Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

Koko vartalon magneettikuvaus löytää sairauksia
Magneettikuvaus on monelle tuttu, kun selvitetään mistä tietyn kehoalueen vaivat johtuvat. Uudet, nykyaikaiset magneettikuvauslaitteet soveltuvat myös tiettyjen piilevien sairauksien etsimiseen. Koko kehon magneettikuvauksella voidaan löytä...

Pelaa ja voita
Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.