#sähköauto
Suomen ensimmäinen sähkörekka latautuu akkuun säilötyllä aurinkoenergialla
Sähköinen liikenne on kasvanut vauhdilla jo henkilöauto- ja linja-autopuolella. Nyt laajeneminen jatkuu logistiikkaan. Muutamia lähijakeluautoja on jo käytössä, nyt sähkö saapuu rekkaliikenteeseen. Kun kokonaisuuteen lisätään sähkövarastoja ja aurinkopaneeleja, on tarjolla uudenlainen kokonaisuus.
Dynaaminen kuormanhallinta säästää turhilta harmeilta sähköautoa ladattaessa
Osa sähkö- ja hybridiautoilijoista lataa autoaan tavallisesta pistorasiasta. Turvallisin lataustapa on kuitenkin tarkoitukseen suunniteltu latauslaite. Dynaamisella ja langattomalla kuormanhallinnalla varustetut latauslaitteet varmistavat, ettei kodin sähkökuorma nouse autoa ladattaessa liian suureksi, vaikka muitakin, suurempia tehoja käyttäviä sähkölaitteita olisi päällä.
Sähköautoilijan mietteitä - energiatehokkuus ratkaisee
Sähköautoilua on omalla kohdallani takana kohta kaksi vuotta ja 40 000 kilometriä. Ajosuorite on kertynyt melko tasaisesti osin maantiellä, osin taajamassa ja kaupungissa. Peräkärryäkin on tullut aina toisinaan vedettyä. Autona Teslan karvalakkimalli, takavetoinen ja pikkuakkuinen Model 3 on vastannut kaikin puolin odotuksiani. WLTP-toimintamatkaksi ilmoitetaan jonkun verran yli 400 kilometriä, ja todellisuus pyörii olosuhteista riippuen 300 kilometrin molemmin puolin.
Sähköauto ladataan yön yli kotona – Taloyhtiön taustajärjestelmät kerralla kuntoon
Sähköautoilun yleistyessä yhä useammassa taloyhtiössä on aihetta harkita, miten vastata asukkaiden ja osakkaiden lataustarpeisiin. Myös laki edellyttää latausvalmiuksia uudiskohteissa ja pysäköintiä koskevissa peruskorjauksissa.
Sähköautojen määrä kovassa kasvussa
Kilpailu sähköautojen ostajista tulee kiihtymään kuluvana vuonna. Jo viime vuonna sähköautojen osuus myydyistä uusista autoista nousi yli kymmeneen prosenttiin, ylittäen selvästi dieselautojen ja kaasuautojen myynnin. Linja-autoista sähkökäyttöisiä oli yli puolet.
Sähköautojen latauspisteet tärkeitä kiinteistöissä
Sähköauton latausmahdollisuus nousee lähivuosina tärkeäksi osaksi asunto-, parkkihalli- ja muuta kiinteistökauppaa. Jo nyt saattaa asunnon tai autohallipaikan myynti vaikeutua, jos niissä ei ole sähköauton latausmahdollisuutta. Kehitys on selvä ja viime vuonna myytiin kiinteistöihin jo yli 32000 sähköautojen latauslaitetta.