Teoista sanoiksi

Teoista sanoiksi

14.02.2024

Sinussa ja minussa, meissä yhdessä on voima luoda hyvää ympärillemme. Kuopion Energia kehittää puhtaampaa paikallista energiantuotantoa vastuullisesti.

Kuopion Energia -konserni julkaisee ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa keväällä 2024. Lakisääteinen raportointivelvollisuutemme alkaa vuodesta 2025, mutta haluamme jo kertoa tekemästämme vastuullisuustyöstä. Vastuullisuus on ollut mukana teoissamme aina, mutta nyt se kootaan sanoiksi ”yksien kansien” väliin.

Kuopion Energia on vastuullinen palveluntarjoaja, työnantaja, yhteistyökumppani ja alueellinen vaikuttaja. Kaupungin omistamana yhtiönä paikallisuus on meille tärkeä arvo. Olemme ylpeitä varmistaessamme osaltamme toimivan infran ylläpitoa. Huolehdimme henkilöstöstämme, ympäristöstämme sekä kumppaneistamme.

Työllistämme yli 130 energia-alan ammattilaista. Tuomme työpaikkoja ja hyvinvointia lähialueellemme ostamalla pääosan käyttämästämme biopolttoaineesta sekä turpeesta pohjoissavolaisilta toimijoilta. Vuosi 2023 oli Kuopion Energialla ennätysvuosi, sillä voimalaitoksella käytetystä polttoaineesta noin 73 % oli uusiutuvaa biopolttoainetta.

Haluamme varmistaa, että alalla riittää osaajia tulevaisuudessakin. Teemme oppilaitosten kanssa yhteistyötä tarjoamalla opiskelijoille harjoittelupaikkoja sekä opinnäytetyöprojekteja.

Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia saada ensikosketus työelämään tai syventää osaamista.

Vaalimme elämän energiaa. Kuopion Energian ilmastotiekartta kuvaa ilmasto- ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi tekemäämme työtä. Tavoitteenamme on päästä eroon energiantuotannon hiilidioksidipäästöistä vuoteen 2030 mennessä. Saavutamme tavoitteemme yhdessä asiakkaiden kanssa. Paljon on tehty, tuloksia saatu ja kehitys jatkuu. Uusia, polttamista korvaavia tapoja tuottaa kaukolämpöä selvitetään jatkuvasti.

Pidämme lämpötilan sopivana ja sähköt päällä lähes 100 %:n varmuudella kaikissa olosuhteissa. Kuopiossa koettujen sähkökatkojen kesto on ollut selvästi alle valtakunnan keskiarvon. Myös kaukolämmön toimitusvarmuus on erinomainen, eivätkä mahdolliset lyhyet katkokset välttämättä vaikuta ihmisten elämään lainkaan.

Konsernin taloutta hoidetaan vastuullisesti ja näin varmistetaan jatkuvuutta ja vakavaraisuutta. Tällä mahdollistetaan tulevia investointeja puhtaampaan energiantuotantoon sekä puskuria haasteellisiin vuosiin.

Teoista sanoiksi siis - vastuullisuusraporttimme vuodelta 2023 julkaistaan keväällä verkkosivuillamme. Käy tutustumassa sivuillamme jo nyt muun muassa ilmastotiekarttaamme.

Pauliina Pietikäinen
talousjohtaja


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiapolitiikka #ilmastonmuutos #kolumni  

Kuka rakentaa positiivisia tulevaisuudenkuvia?

Pysähdy ja mieti. Jos ilmasto- ja energiakysymykset ratkaistaisiin, miltä 2040-luvun EU:ssa näyttäisi?

#energiatehokkuus #lämmitys #sähkö  

Sähköstä lämpöä silloin kun se kannattaa – lämpövarastot tuovat joustoa kaukolämpöön

Kun sähkö on edullista, sitä voidaan varastoida lämpönä myöhempää käyttöä varten. Sähkökattiloiden ja kaukolämpöakkujen yhdistelmä tuo kaukolämpöön joustavuutta, tasaa kustannuksia ja tukee vähäpäästöistä energiantuotantoa.

#sähkönsiirto #sähköverkko  

Sähköverkot ratkaisevat kilpailu

Suomeen suunnitellut mittavat teolliset investoinnit voivat luoda merkittävästi talouskasvua ja työpaikkoja. Niiden toteutuminen edellyttää vahvoja sähköverkkoja.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kodinkone #kolumni #sähköverkko #viihde-elektroniikka #resepti #laiteuutuudet #kaukolämpö #energiantuotanto #ilmastonmuutos #lämmitys #työ #lämpö #hyvinvointi #sähköinen liikenne #verkkopalvelu #kesämökki #tulevaisuus #energiansäästö #osaaminen #sähkönsiirto #sähköauto #valaistus #ympäristö #puutarha #ilmastointi #piha #aurinko #energiapolitiikka #toimitusvarmuus #sisustus #aurinkopaneeli #pääkirjoitus #sähkönsäästö #sahkolasku #sähköpula #hiilijalanjälki #tekoäly #astettaalemmas #datahub #Laskiainen #sähköpalo #kotivara #testi #sähkövero #blogi #sähköasennukset #sähkömittarit #ystävänpäivä #sähköhammasharja #sähkögrilli #pääsiäinen #vety #kinkkutemppu