Puhdas energia vaatii toimivat energiaverkot

Puhdas energia vaatii toimivat energiaverkot

21.03.2023

Sähkö- ja muiden energiaverkkojen merkitys yhteiskunnalle kasvaa koko ajan. Onneksi Suomessa on vahva ja kunnossa oleva sähköverkko sekä toimiva kaukolämpöverkko. Molempien merkitys on korvaamaton siirryttäessä päästöttömään energiaan. Ne pelastivat maamme myös vallitsevassa energiakriisissä. Tulevaisuudessa toimivat energiaverkot ovat pohja hyvinvoinnille ja investoinneille.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan vakavimpia ongelmia. Toimivat energiaverkot takaavat mahdollisuuden vastata ongelmaan ja suunnata kohti ilmastoneutraalia tulevaisuutta. Tämä kuitenkin edellyttää energiaverkkojen, etenkin sähköverkon kehittämistä, koska sähkönkulutus tulee nousemaan ja sähkön merkitys energiana nousemaan.

Sähköverkoilla ja verkkopalveluilla on merkittävä rooli myös huoltovarmuuden kannalta. Suomalainen sähkönjakelu on hyvässä kunnossa, mutta tulevaisuuden tarpeet ja sähköverkon merkitys puhtaan energian tuotannossa edellyttävät jatkuvaa kehittämistä ja rakentamista. Tästä huolimatta verkkopalveluiden hinta on kilpailukykyinen suhteessa eurooppalaisiin vertailumaihin.

 

Sähköverkot ovat puhtaan tulevaisuuden tekijä

Suomen tulevaisuus perustuu puhtaaseen energiaa, toimintavarmoihin energiaverkkoihin ja toimiviin energiamarkkinoihin. Energiamurros on jo käynnissä ja alan investoinnit suuntautuvat puhtaaseen tuotantoon. Iso osa tästä tuotannosta liitetään sähkönjakeluverkkoihin entistä hajautetummin. Koska murroksessa ollaan jo pitkällä, selvisimme talvikauden tämänhetkisestä energiakriisistä suhteellisen helpolla.

Yhteiskunnan ja etenkin teollisuuden voimakas sähköistyminen edellyttää myös sähköverkkojen vahvistamista. Vaihteleva uusiutuva tuotanto tuo haasteita sähköjärjestelmän tasapainolle, koska sähköä on tuotettava verkkoon joka hetki sama määrä kuin sitä käytetään. Tasapainon säilymisestä ja tuotannon sekä kulutuksen ohjaamisesta vastaa Fingrid, joka hoitaa myös yhteydet valtakunnan rajojen ulkopuolelle ja sähkön valtakunnallisesta siirrosta.

Hajautetun tuotannon hallinta, kulutusjoustot ja sähkövarastojen hyödyntäminen edellyttävät investoimista älyverkkoratkaisuihin sekä toimintavarmaan ja riittävän vahvaan sähköverkkoon ja myös tuotannon toimivuuteen. Uudet tuotantotavat vaativat myös uusia ratkaisuja verkkopuolelle. Suomi on teknologiaosaajana älykkään sähköverkon edelläkävijä.

 

 

Sähköverkot merkittävä alueellinen työllistäjä

Sähköverkkojen uudistamiseen ja sähkönjakelun laadun parantamiseen on investoitu jo miljardeja. Investoinnit jatkuvat, jotta Suomessa säilyy edellytykset teollisuuden investointeihin, puhtaan energian tuotantoon ja kotien sähköistyksen parannuksiin. Sähköverkkoinvestoinnit ja verkon toimivuus tekevät Suomesta investointikohteen tulevaisuuden teollisuudelle ja tuotannolle.

Verkkopalveluyhtiöt ovat merkittävä alueellinen työllistäjä ja sähkönjakeluun tehtävät investoinnit jakautuvat koko Suomeen. Investointien tuoma hyöty jää myös Suomeen. Sähköverkkoinvestoinnit tarjoavat vuosittain useita tuhansia työpaikkoja. Työtä on tarjolla niin suunnittelijoille, valvojille, maanrakennuksen ammattilaisille kuin sähköasentajille. Tietenkin investoinnit tuovat työtä myös valmistavalle teollisuudelle ja tavarantoimittajille.

Sähkönjakeluyhtiöiden työ näkyy vahvasti oman alueen elinkeinoelämässä ja kodeissa. Yhteiskunta on digitalisaation myötä entistä riippuvaisempi häiriöttömästä sähkönjakelusta. Esimerkiksi siirtyminen laajamittaiseen etätyöhön ei olisi ollut mahdollista ilman kattavaa ja toimivaa tiedonsiirtoverkkoa, joka on täysin riippuvainen häiriöttömästä sähkönjakelusta koko maan alueella. Etätöitä pystytään toimivan sähköverkon ansiosta tekemään myös hiljaisilla loma-asunnoilla ja muissa rauhallisissa paikoissa.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuvat: Jape Tiitinen ja Antero Aaltonen

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivata pyykit energiatehokkaasti

Pyykin käsittelyssä narukuivaaminen ulkona on energiatehokkain tapa kuivata pyykki. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Narukuivaukseen sisällä ei ole aina tilaa ja lämmityskaudella se vie energiaa sekä tuo kosteutta asuntoon. Nykyaikaiset ilmap...

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #kaukolämpö #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #sähköverkko #kodinkone #resepti #energiansäästö #energiantuotanto #työ #laiteuutuudet #hyvinvointi #tulevaisuus #lämpö #osaaminen #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #lämmitys #ympäristö #kesämökki #piha #puutarha #sähkönsäästö #aurinkopaneeli #valaistus #aurinko #sähköauto #ilmastointi #sisustus #sähköpula #astettaalemmas #energiapolitiikka #pääkirjoitus #datahub #hiilijalanjälki #testi #ystävänpäivä #tekoäly #kilpailut #sähköasennukset #sähkövero #Laskiainen #pääsiäinen #toimitusvarmuus #kinkkutemppu #sahkolasku