Ilmastonmuutos huolettaa yhä

Ilmastonmuutos huolettaa yhä

12.02.2025

Ostin joulun jälkeen alennusmyynnistä lastenlapsilleni lumiliukurin. Siitä on kulunut jo reilusti yli kuukausi. Liukuri on yhä olohuoneeni nurkassa. Ihan turha ilahduttaa ipanoita lahjalla, jolla ei voi tehdä mitään. Vaikka on sydäntalvi, ovat lumet kadonneet ainakin täältä etelästä. Olisi villiä käyttää ruohonleikkuria tammikuussa, kun lämpötila on reilusti plussan puolella ja ruoho on vihreää.

Korona, poliittinen levottomuus ja energiatuotteiden hintojen karkaaminen pilviin veivät hetkeksi meidän kaikkien huomion pois siitä, mitä ilmastolle on tapahtumassa. Nyt monen huomio on taas ilmassa. Kansalaiskyselyjen perusteella huoli ilmastonmuutoksesta on ilmaantunut kahvipöytäkeskusteluihin.

Kun ilmasto lämpenee, katoavat lumiset talvet eteläisestä Suomesta, mutta muukin Suomi lämpenee. Talviurheilukulttuuri ja lumileikit sullotaan muistojen laatikoihin. Tulevien sukupolvien lapset eivät enää tunnista potkukelkkaa. Ryhdymmekö ehkä kasvattamaan banaaneita?

Kuluva talvi on esimerkki siitä, minkälainen tulevaisuuden talvi voi olla. Ilmastotieteilijät sanovat, että valtaviin mittasuhteisiin paisuneet maastopalot maailmalla ovat myös ilmastonmuutoksen syytä. Metsiä popsivien ötököiden ennustetaan selviävän entistä paremmin hengissä leudontuvien talvien syleilystä. Tästä ei hyvää seuraa metsäteollisuudesta elävälle Suomelle.

Ilmastoa lämmittävistä hiilidioksidipäästöistä pitäisi siis päästä eroon entistä ripeämmin. Tämä on kuitenkin entistä vaikeampaa – helpoimmat keinot on jo käytetty. Ainakin suomalainen sähkö on puhdistunut. Suomessa tuotetusta sähköstä 95 prosenttia on jo päästötöntä ja muutaman vuoden kuluttua myös kaukolämpö liittyy seuraan.

Suomessa hankalin ongelma on liikenteen hiilidioksidipäästöt. Vaikka sähköautot kehittyvät, ovat ne yhä monelle liian kallis hankinta. Helpotusta saattaa tulla siitä, kun Suomeen syntyy laajamittaiset käytettyjen sähköautojen markkinat. Ainakin puhdas sähkö tarjoaa hyvät edellytykset Suomen sähköistymiselle – ja ilmastopäästöjen vähentämiselle.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

 

Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #lämmitys #lämpö  

Energiansäästäjän TOP 7 -lista

Talvi tulla tupsahti ja samalla nousee energiankulutus lähes kaikissa kodeissa. Pienillä, järkevillä muutoksilla kulutusta voi kuitenkin säästellä ilman sen järeämpiä tekoja.

#energiantuotanto #energiatehokkuus #sahkolasku #tulevaisuus  

Varttisähkö saapui – mitä muutos tarkoittaa ja miksi se tehdään?

Suomessa on totuttu siihen, että pörssisähkön hinta vaihtelee tunneittain. Moni onkin oppinut vilkaisemaan aamulla sähkön hinnat ja päättämään sen mukaan, milloin kannattaa pestä pyykit tai ladata sähköauto.

#energiatehokkuus #sahkolasku #sähkömittarit #sähköverkko  

Sähkömittarit vaihdetaan uusiin

Varttisähkön aikakausi tuo mukanaan muutoksen, jota ei näe päällepäin, mutta joka on koko järjestelmän kannalta välttämätön. Kun sähkön hinta alkaa määräytyä 15 minuutin välein, myös mittaamisen on pysyttävä mukana. Lähivuosina suomalaisiin...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kodinkone #kolumni #viihde-elektroniikka #resepti #sähköverkko #laiteuutuudet #kaukolämpö #työ #lämpö #lämmitys #hyvinvointi #sähköinen liikenne #energiantuotanto #ilmastonmuutos #verkkopalvelu #kesämökki #tulevaisuus #energiansäästö #osaaminen #sähköauto #valaistus #sähkönsiirto #puutarha #ympäristö #ilmastointi #piha #aurinko #energiapolitiikka #toimitusvarmuus #sisustus #aurinkopaneeli #pääkirjoitus #sähkönsäästö #sähköpula #tekoäly #astettaalemmas #sahkolasku #datahub #Laskiainen #sähköpalo #kotivara #hiilijalanjälki #testi #sähkövero #blogi #sähköasennukset #sähkömittarit #ystävänpäivä #sähköhammasharja #sähkögrilli #pääsiäinen #kinkkutemppu