Kahvia, kiitos

Kahvia, kiitos

07.04.2021

Suomessa kahvi kuuluu erottamattomana osana monen ihmisen päivään. Meillä kahvin kulutus on maailman huippuluokkaa. Suomalainen juo nykyään keskimäärin 160 litraa kahvia vuodessa. Kahvitauko on tärkeä sekä työelämässä että hoivakodeissa. Kahvi on aamiaisen keskipiste ja itsestäänselvyys vieraiden kestitsemisessä. Sankoin joukoin lähdemme liikkeelle markettien ilmaiskahvitapahtumiin.

Oma aamuni ei lähde liikkeelle ilman kahvia. Parasta aamussa onkin kahvin kanssa nautittu ruisleipä. Kahvinkulutus jatkuu työpaikalla. Aina joku vinkkaa, että on kahville lähdössä. Kahvittelun lomassa on tullut tutuksi työkavereiden lapset ja lapsenlapset, ilot ja surut sekä maailman tapahtumat unohtamatta työasioita. Monta haastetta on ratkaistu ja toimintaa kehitetty kahvin siivittämänä. Joku tiesi kertoa, että kahviautomaatilla on syntynyt myös avioliittoon johtaneita työpaikkaromansseja. Tänä ankarana koronapandemia-aikana kaipaan todella paljon näitä yhteisiä kahvihetkiä. Ikävöin työkavereiden juttuja, inhimillisyyttä ja naurua.

Siis en olekaan introvertti kirjanpitäjä, vaikka olen oppinut tekemään myös etätöitä. Taloustiimimme onnistui sujuvasti ottamaan käyttöön viime kevään poikkeusoloissa uuden toiminnanohjausjärjestelmän. Kaiken kaikkiaan Kuopion Energia -konsernissa saavutettiin koronasta huolimatta kaikki tulostavoitteet lähes sataprosenttisesti. Sähkön ja kaukolämmön toimitusvarmuus pysyi viime vuonna korkeana. Sähkön toimituksen keskeytysaika oli asiakasta kohden 11,7 minuuttia. Pitkäkestoisilta tai laajoilta sähkön toimituksen häiriöiltä vältyttiin kokonaan. Kaukolämmön toimituksen keskeytysaika lämmityskauden aikana oli kuusi minuuttia asiakasta kohden. Lisäksi Haapaniemen voimalaitoksella ei ollut merkittäviä tuotannon menetyksiä aiheuttaneita häiriötä. Onnistuimme hyvin arvolupauksessamme pitää sähköt päällä ja lämpötila sopivana, jotta asiakkaat voivat elää huoletonta arkea.

Korona ei haitannut suunniteltujen investointien toteutumista. Kaukojäähdytyslaitos otetiin tuotantokäyttöön kesäkuussa, Haapaniemi 2 -voimalaitosyksikön höyryturbiini peruskorjattiin, kaukolämpö- ja sähköverkkoja uusittiin ja rakennettiin. Konsernin investoinnit olivat yhteensä noin 24 miljoonaa euroa.

Normaaliaika häämöttää, toivottavasti jo lähiaikoina. Etätyöstä on hypetetty paljon. Tulevaa silmällä pitäen meillekin laadittiin etätyön, tai niin kuin nykyisin sanotaan paikasta riippumattoman työn, pelisäännöt. Sääntöjen tavoitteena on löytää etä- ja lähityönteon välille tasapaino, joka tukee yhteisöllisyyttä, työhyvinvointia, esimiestyötä ja yrityksen tavoitteiden ja kehittämistoimenpiteiden saavuttamista. Työyhteisömme ei ole puhdas asiantuntijaorganisaatio, vaan meillä on myös tuotannollista toimintaa. On henkilöitä, joille etätyö ei ole mahdollista. Emme halua tilanteeseen, jossa työyhteisömme on polarisoitunut meihin etätyöläisiin ja noihin lähityöntekijöihin. Suositus onkin, että etätöitä voi tehdä 1–3 päivää viikossa. Toki poikkeuksiakin on pienen lapsen sairastuessa tai kausiflunssan ajoille.

Minulle itselleni on tulossa varsin poikkeavat ajat normaalista. Siirtymiseni työelämästä vapaaherrattareksi lähestyy. Odotan rauhallisia, kiireettömiä aamukahvihetkiä sanomalehti perinteisesti levitettynä keittiön pöydälle.
 

Eliisa Säntti
Talousjohtaja


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #turvallisuus #työ  

Yhdessä kohti nollaa

Viime viikolla vietimme Kuopion Energialla Nolla tapaturmaa -teemaviikkoa. Nolla tapaturmaa on luonnollisesti ollut tavoitteenamme vuosikausia, mutta tänä vuonna se on nostettu konsernimme tulostavoitteeksi. Teemaviikon tavoitteena oli herä...

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #turvallisuus  

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn ammattilaisesta turvallisuuspäälliköksi

Marraskuussa tapahtui yksi oman työurani uusimmista loikkauksista, kun vaihdoin lakien ja asetusten toteutumisen valvonnasta niin sanotusti toteuttavalle puolelle. Ajattelin vähän avata, mitä osaamista tuon mukanani aiemmasta työnkuvastani...

#kuopionenergia #pääkirjoitus #sentuntee  

Teoista sanoiksi

Sinussa ja minussa, meissä yhdessä on voima luoda hyvää ympärillemme. Kuopion Energia kehittää puhtaampaa paikallista energiantuotantoa vastuullisesti.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #ympäristö