Valtteri sai tukkapöllyä

Valtteri sai tukkapöllyä

18.02.2022

Valtteri ei ole mikä tahansa Vaahteramäen Eemeli. Se oli vihainen lumimyrsky, joka riehui pitkin Suomea tammikuun kylmimpinä hetkinä. Valtteri puhkui talojen seinät, puiden oksat ja sähköyhtiöiden ilmajohdot valkoiseksi märästä lumesta.

Vielä kymmenen vuotta sitten Valtterin riehuminen olisi ollut tihutyö vailla vertaa. Kun märkää lunta kertyy honteloiden puiden oksille, taipuvat puut sähköyhtiön johdoille tai kova tuuli saattaa rysäyttää koko rungon johtojen päälle. Muuta ei tarvita. Tämän jälkeen sähköt ovat poikki useammasta kylästä. Puolukat sulavat pakastimissa ja vilu työntää viltin alle laihaa koipeaan.

Tällä kertaa Valtteri ei onnistunut. Vain alle 5000 kotia oli myrskyn aikana ilman sähköä – vielä kymmenen vuotta sitten kymmenet tuhannet olisivat saaneet kärsiä Valtterin kepposista. Nyt kaikki on toisin. Sähköverkkoyhtiöiden sedät ja tädit ovat ahkeroineet ja siksi maakaapeleiden määrä Suomen sähköverkoissa on kaksinkertaistunut viimeisten viiden vuoden aikana. Antaa myrskyn ja lumen tulla – maan alle upotettu kaapeli ei luonnon elämöinnistä piittaa. Sähkö saa helliä kansalaisia kaikenlaisissa oloissa.

Eikä tässä vielä kaikki. Ilmajohtoja siirretään hiki hatussa metsistä maanteiden varsille. Tämä on oiva tapa suojautua säitä vastaan alueilla, joilla maakaapelin hintalappu olisi turhan kirpakkaa luettavaa. Jutun juoni on saada ilmajohdot pois myrskyssä horjuvien puiden ulottuvilta.

Ilmajohdon elämä maantien varrella on monella tavalla helpompaa kuin metsissä. Puut ovat kauempana tai niitä ei ole lainkaan. Samalla huoltomiehet ja -naiset pääsevät kätevästi korjaustöihin, kun johdot ovat käden ulottuvilla.

Juna jatkaa kulkuaan vielä tovin. Vuonna 2028 suurin osa suomalaisista sähköverkoista on säävarmassa kunnossa – osa porukasta jatkaa verkkojen saneeraamista vielä vuoteen 2036 asti. Tämän jälkeen Valtteri kavereineen voi vapaasti riehua sähkövalojen loisteessa.

 

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

 

Kuva: Lehtikuva Oyj

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivata pyykit energiatehokkaasti

Pyykin käsittelyssä narukuivaaminen ulkona on energiatehokkain tapa kuivata pyykki. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Narukuivaukseen sisällä ei ole aina tilaa ja lämmityskaudella se vie energiaa sekä tuo kosteutta asuntoon. Nykyaikaiset ilmap...

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #kaukolämpö #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #sähköverkko #kodinkone #resepti #energiansäästö #energiantuotanto #työ #laiteuutuudet #hyvinvointi #tulevaisuus #lämpö #osaaminen #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #lämmitys #ympäristö #kesämökki #piha #puutarha #sähkönsäästö #aurinkopaneeli #valaistus #aurinko #sähköauto #ilmastointi #sisustus #sähköpula #astettaalemmas #energiapolitiikka #pääkirjoitus #datahub #hiilijalanjälki #testi #ystävänpäivä #tekoäly #kilpailut #sähköasennukset #sähkövero #Laskiainen #pääsiäinen #toimitusvarmuus #kinkkutemppu #sahkolasku