Muisti on lyhyt

Muisti on lyhyt

16.05.2023

Erilaisten kampanjoiden elinikä on lyhyt. Alkuinnostuksen jälkeen into haihtuu ja ihmisten tekemiset palaavat kuin varkain vanhoihin uomiinsa. Tilastojen perusteella kampanjat jaksavat kantaa yleensä vain muutamia kuukausia. Pysyvästi käyttäytyminen muuttuu harvoin. Viime syksynä käynnistetty Astetta alemmaksi -kampanja jaksoi pyristellä kuitenkin poikkeuksellisen pitkään: lähes seitsemän kuukautta.

Kylminä talvikuukausina kansalaiset ja yritykset käyttivät keskimäärin kymmenen prosenttia vähemmän sähköä kuin aikaisempina vuosina samojen kuukausien aikana. Tämän saivat kampanja ja suomalaisten talkoohenki aikaiseksi. Pelätyiltä kiertäviltä sähkökatkoilta vältyttiin, kun voimalaitosten tehot riittivät tuottamaan kaikille sähköä. Onnea oli myös mukana: talvi ei ollut niin kylmä kuin se olisi voinut olla.

Kesällä talven kylmät kourat jäävät unholaan. Jokaisen kesän ja syksyn jälkeen talvi kuitenkin tallustaa vastaan vääjäämättömästi. Jotain todella omituista olisi tapahtunut, jos näin ei kävisi.

Talvi tuo huopatossut ja kourallisen ongelmia. Riittääkö sähköä ja lämpöä kaikissa olosuhteissa? Tulevien talvien ongelmat saatavat olla samantapaisia kuin viime talvena koetut, mutta samalaisia ne eivät ole. Tästä pitää huolen Olkiluodon uusi ydinvoimalaitos, joka käynnistyi huhtikuussa. Nyt maailman suurin ydinvoimalaitos puhkuu sähköä vuorokaudet ympäri. Olkiluodon kolme ydinvoimalaitosta tuottavat kolmanneksen Suomessa tuotetusta sähköstä. Uusia tuulivoimalaitoksiakin rakennetaan tänä vuonna enemmän kuin koskaan.

Sähkö ratkaisee tulevaisuudessa monta ongelmaa. Siksi yhteiskunta sähköistyy. Sähkö on todellinen hyvinvoinnin raaka-aine, joka työntää fossiilisten polttoaineiden käytön historian romukoppaan.

Sähkön merkityksen huomaa vasta silloin, kun sitä ei ole saatavilla. Astetta alemmaksi -kampanja jätti todennäköisesti monta muistijälkeä, jotka auttavat kansalaisia ymmärtämään aikaisempaa paremmin energian merkityksen. Viime talvi pakotti miettimään omaa energiankäyttöä –kaikenlaista energiaa voi käyttää säästeliäästi. Hyödyt näkyvät lompakossa, mutta myös luonnossa ja ilmastossa. Vaikka muisti on monesti lyhyt, säilöö muisti monenlaisia jälkiä.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

 

Kuva: Scanstockphoto


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona #lämmitys #lämpö  

Muista nämä lämmityskauden päätyttyä

Vaikka vielä on isossa osassa maata pakkasöitä ja koko maassa viileitä päiviä, lähestymme vääjäämättä lämmityskauden päättymistä. Lämmityskauden päättyessä on muutamia asioita, jotka on hyvä muistaa omassa kodissa ja talossa. Taloyhtiöissä ...

#energiantuotanto #energiapolitiikka  

Ydinvoiman suosio huippulukemissa

Puhdas sähkö on kansallinen vahvuus, kun kilpaillaan kansainvälisistä investoinneista. Ydinvoima on yksi nykyaikaisista sähköntuotantomuodoista ja sen suosio on uusimman tutkimuksen mukaan huippulukemissa. Jopa 68 prosenttia suomalaisista s...

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona #lämmitys  

Tarkasta ilmalämpöpumppu ennen jäähdytyskauden alkua

Ilmalämpöpumpun moitteeton ja energiatehokas toiminta varmistetaan säännöllisillä tarkastuksilla. Tarkastusten ja huoltojen laiminlyönti kostautuu helposti jäähdytyskyvyn ja energiatehokkuuden laskuna, jotka nostavat sähkönkulutusta.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #turvallisuus #vapaalla #kodinkone #sähkö #viihde-elektroniikka #kolumni #kaukolämpö #sähköverkko #resepti #laiteuutuudet #verkkopalvelu #työ #lämpö #ilmastonmuutos #sähköinen liikenne #lämmitys #hyvinvointi #energiantuotanto #energiansäästö #tulevaisuus #osaaminen #kesämökki #valaistus #puutarha #sähkönsiirto #ilmastointi #sähköauto #ympäristö #piha #energiapolitiikka #aurinko #sisustus #pääkirjoitus #aurinkopaneeli #sähkönsäästö #sähköpula #toimitusvarmuus #astettaalemmas #testi #datahub #tekoäly #hiilijalanjälki #Laskiainen #kinkkutemppu #sähköhammasharja #pääsiäinen #sähkövero #kotivara #sähköpalo #ystävänpäivä #sähköasennukset #sahkolasku