Kesäapteekki mukaan lomalle

Kesäapteekki mukaan lomalle

19.05.2023

Kesäloman lähestyessä kannattaa päivittää rokotukset, lääkekaapin sisältö ja varata lomalle mukaan tärkeimmät tuotteet. Ja toivottavasti vanha sanonta pitää paikkansa – kun on varautunut, niin ehkä ei mitään ikävää satukaan. Pienille haavereille on kuitenkin aina riskinsä. Tekevälle sattuu.

Ilmassa saattaa olla jo hiukan kesäloman tuntua. Moni suuntaa mökille, osa veneilee ja onpa kesä varsin viehättävä ihan kotikulmillakin. Ei välttämättä tarvitse siis lähteä mihinkään sen kummemmin, mutta kesän kohtaa jo kodin ulko-ovella.

 

Vanhat tuotteet pois ja uutta tilalle

Kodin lääkekaappia kannattaa joka tapauksessa päivittää kesäksi ja poistaa vanhentuneet tuotteet. Myös veneilyyn ja lomamatkalle on hyvä lähteä apteekin ja tavaratalon kautta. Auringonsuojatuotteet, ihon kosteusaineet ja lempeät pesuaineet kannattaa myös muistaa. Desifiointiaine on monelle jo tuttu juttu koronan ajoilta – käteviä pieniä matkapakkauksia saa apteekeista ja tavarataloista. Jopa hiukan lempeämmällä tuoksullakin.

 

Ensiapulaukku ja heijastinliivi mukaan

Myös ensiapulaukku kannattaa päivittää sisällöltään ja hyvä on muistaa, että sen paras säilytyspaikka on auton etuosassa. Vaikka valoisat yöt jo ovat kohta käsillä, niin se syksykin kyllä tulee – heijastinliivi on hyvä hommata samaan aikaan kuin ensiapulaukkukin.

– Lääkkeitä ei kannata säilyttää kesämökillä talven yli, sillä ne eivät kestä kosteutta ja lämpötilanvaihteluita, sanoo yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta.

 

Tekevälle sattuu – myös kesällä

Lievät vammat hoituvat yleensä kotikonstein, mutta suuremmat vammat kannattaa käydä näyttämässä lääkärille. Esimerkkinä hän mainitsee nilkan vääntymisen.

– Jos se on vääntynyt pahasti ja turpoaa nopeasti tai sille ei voi varata painoa, kannattaa tilanne käydä tarkistuttamassa päivystyksessä.

Pieniä haavojakin saattaa tulla vaikkapa puiden hakkuussa tai makkaratikkua vuollessa. Myös pyöräilijöille ja rullaluistelijoille sattuu ja tapahtuu. Kypärä on tärkein suoja ja rullaluistelijoille polvi- ja kyynärsuojat. Kunnon auringonlasit suojaavat silmiä paitsi häikäisyltä, myös roskilta.

 


Kesällä sattuu ja tapahtuu, haavanhoidossa on tärkeää puhtaus. Mikäli haava on tullut esimerkiksi ns. asvaltti-ihottumana, niin suurennuslasin voi vielä tarkastella, että ihon pintaan ei ole jäänyt hiekkaa tai muita epäpuhtauksia. Laastareista löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja ja niitä on hyvä pitää mukana – varmuudeksi.

 

Haavanhoidossa tärkeintä on puhtaus

Jaakko Halonen sanoo, että haavan hyvä ensihoito on vedellä puhdistus ja suojaaminen laastarilla. Lääkäriin on syytä mennä, jos verenvuotoa ei saa itse tyrehtymään. 

Millainen on paras haavanhoito esimerkiksi niin kutsutulle asvaltti-ihottumalle, joka märkii ja rupi repeilee? 

– Tärkeää on puhdistaa ihorikko huolellisesti. Erittävää ihorikkoa pitäisi huuhdella puhtaalla vedellä kahdesti päivässä ja pitää se puhtaana. Jos ihorikkoalueelle ilmaantuu voimakasta punoittelua, kipua ja kuumotusta sekä yleisoireita, kuten kuumetta, antibioottihoito voi olla tarpeen.

Laastarit kannattaa valita käyttötarpeen mukaan siten, ettei esimerkiksi turhaan ”haudo” märkivää haavaa ja vedenkestävä laastari kannattaa valita tarpeen mukaan.

Suurennuslasikin on hyvä varuste mökille ja mukaan reissuun, jotta voi hahmottaa esimerkiksi ihon alle menneen tikun, punkin tai haava-alueelle jääneen lian.

 

Ripuli voi heikentää nopeastikin yleisvointia

Ripuli ja etenkin niin kutsuttu turistiripuli on monelle ikävä ja tuttu matkamuisto etelän lomilta. Hygieniajuomia kannattaa ehdottomasti noudattaa ja jos ohjeena on pullotetun veden käyttö, niin siitä ei pidä oikoa.

– Ripuli ja siihen liittyvä vatsakipu tai vatsan kouristelu lievittyy yleensä itsekseen päivässä parissa. Riittävästä nesteen nauttimisesta tulee huolehtia. Elimistön kuivumisen merkkejä ovat vähentynyt virtsaamistarve, tumma virtsa, suun kuivuminen ja väsymys. Kuume lisää nestehukkaa. Jos vointi on kovin heikko, eikä helpotu kotikonstein, on syytä käydä lääkärin vastaanotolla arviossa.

Matkalle lähtijän kannattaa tarkistaa ovatko kaikki tarpeelliset rokotukset ajan tasalla ja katsoa vielä kohdemaan rokotussuositukset.

 


Kesälomakaudella kannattaa tutkia ja ladata mobiilisovelluksia. Tällaisesta voi saada hyvin tietoa esimerkiksi oman kunnan sinilevätilanteesta uimavesitiedotuksen yhteydessä.
 

Lapsille ja lemmikkieläimille omat lääkkeet

Kesä on hyönteisille oikea sesonkiaika. Pistokset ja puremat voi välttää tai ainakin minimoida hyönteismyrkyillä ja -karkotteilla.

Hyvä on retkillä varustautua kumisaappain kyykäärmeitä vastaan.

– Reaktiot kyyn puremaan ovat hyvin yksilöllisiä, mutta etenkin lapsen kanssa pureman sattuessa on syytä lähteä heti lääkäriin.

Voiko kyypakkauksen tabletin antaa myös, jos allerginen reaktio on voimakas esimerkiksi ampiaisen pistosta? 

– Kyypakkausta voi käyttää myös voimakkaaseen ampiaisen pistoon. Kyypakkauksen hyötyä ei tutkimuksissa ole voitu osoittaa, mutta haittaakaan tästä ei ole. Kyynpureman yhteydessä ei pidä käyttää tulehduskipulääkkeitä. Nämä heikentävät veren hyytymistä ja munuaisten toimintaa. Oleellisinta on hankkiutua pikaisesti lääkärin arvioitavaksi.

Jaakko Halonen sanoo, että myös silmiin saattaa tulla vammoja kesäaikana esimerkiksi kipinästä tai lastuista. Myös hiukkaisen pölyn joutuminen silmiin on varsin yleistä esimerkiksi pikkulapsilla ja pyöräilijöillä.

– Jos silmään on mennyt esimerkiksi puupölyä, se on huuhdeltava puhtaalla vedellä tai apteekista saatavalla silmien huuhteluun tarkoitetulla keittosuolaliuoksella. Mikäli silmässä tuntuu kipua ja se vetistää huuhtelun jälkeenkin, silmää pitäisi käydä näyttämässä lääkärin vastaanotolla.

Lääkekaappia tarkistaessa on myös hyvä varmistaa, että sieltä löytyy lapsille ja lemmikkieläimille sopivat lääkkeet. Monesta lääkkeestä on lapsille suunnattu versio, jossa annoskoko on mitoitettu sopivaksi.

Jaakko Halonen sanoo, että esimerkiksi aurinkorasvoista löytää lasten herkälle iholle sopivia rasvoja tai suihkeita, jotka levittyvät helposti. Kaikki itsehoitolääkkeet eivät kuitenkaan sovellu lapsille, joten tuoteselosteisiin kannattaa aina tutustua huolella.

Aurinkosuojan laittaminen kannattaa tehdä hyvissä ajoin jo ennen auringolle altistumista. Ja lisätä tuotetta esimerkiksi vesileikkien jälkeen, ellei tuote kestä hyvin vettäkin.

Lasten suojaamisesta auringon poltteelta puhutaan jo paljon, mutta harvemmin esimerkiksi ikäihmisistä, joiden ihokin saattaa olla "paperisen" ohutta ja esimerkiksi luomia voi ikäihmisillä olla paljon. Auringon poltteen huomaa usein vasta viiveellä ja ihon pinta on jo voinut vaurioitua. Iho kannattaa suojata ja kosteuttaa auringonoton tai auringolle muuten altistumisen jälkeen.

– Ikäihmisen iho, kuten lapsenkin, edellyttää erityistä suojausta. Parasta on suojautua vaatetuksella ja välttää suorassa auringonvalossa oleskelua etenkin auringon ollessa korkealla päiväaikaan. Auringonvalolle alttiiksi jääville ihoalueille tulee levittää reilusti korkean suojan (40-50) aurinkovoidetta. Pienet lapset ja ikäihmiset ovat myös herkempiä kuumuuden aiheuttamille ongelmille. Auringonpistos on kurja matkakaveri – horkkamainen vilu, kuumeinen olo, päänsärky ja oksentelukin polttelevan ihon lisäksi yllättää kokeneitakin auringon palvojia.

 

Vaarallinen ja viekas punkki

Entä olisiko punkin irrottamisesta jotain erityistä? Vanha kansa laittoi esimerkksi rasvaa punkin pureman päälle. Sivustolla www.punkkilive.fi voi ilmiantaa omat punkkihavainnot kätevästi klikkauksin. Sivuilta saa muutenkin tärkeää punkkitietoutta.

– Kaikkia punkinpuremia ei tarvitse hoitaa lääkekuurilla. Jos ihoon syntyy rengasmaista ihottumaa, joka alkaa laajentua, on aika lähteä lääkäriin. Rokotukset ovat paras suoja punkkien levittämiä tauteja vastaan alueilla, joilla esiintyy puutiaisaivokuumetta levittäviä punkkeja.

Jaakko Halonen neuvoo poistamaan punkin ihosta pinseteillä niin, että ote punkista on aivan ihon pinnassa, jolloin punkki saadaan tasaisella suoralla rauhallisella vedolla kokonaisena pois ihosta.

Jos punkin pää jää ihon sisään, se täytyy kaivaa desinfioidulla neulankärjellä pois ihosta. Rasvaa ei pidä käyttää, sillä punkki voi tukehtuessaan erittää taudinaiheuttajaa ihon sisälle.

Jaakko Halonen summaa, että lääkekaapin tarkistamisen taustalla on ajatus, että kesästä pitää voida nauttia. Pikkuvaivoja ei pidä pelätä, eikä niistä tarvitse kärsiä.

 


Punkki on poistettava mahdollisimman nopeasti punkkipinseteillä. Punkki imee ihmisestä tai kotieläimestä verta jopa tuntejakin, joten se jää harvoin huomaamatta.

 

Lomailijan lääkekaappi: 

– desinfiointiaine, laastarit ja sidetarpeet
– allergialääkkeet eli antihistamiini sekä silmätipat ja nenäsumute
– hydrokortisoni auringonpolttamiin ja hyönteisten pistojen kutinaa lievittämään
– parasetamoli tai tulehduskipulääke (lapsille ja aikuisille omansa)
– kyypakkaus, josta saa apua myös ampiaisenpistoon
– aurinkosuojavoiteita (apteekista ja/ tai tavarataloista), ihoa kosteuttavat tuotteet
– ripulilääke, ummetuslääke, närästyslääke
– matkapahoinvointilääkkeet automatkalle ja veneilyyn
– maitohappobakteerit vatsavaivoille
– lääkehiili myrkytysten varalle
– kuumemittari, suurennuslasi
– punkkipihdit sekä pinsetit
– emmikille punkkipanta tai valeluliuos

Tärkeää on muistaa myös päätä suojaava kesähattu tai lippis ja esimerkiksi pienillä lapsilla niin sanottu muukalaislegioona lippis hartiasuojalla on kätevä. Kumisaappaista on varsin kattava valikoima ja ihoa suojaavat vaatteet estävät auringon poltteen ja punkkien kiinnittymisen iholle. Vaaleista tekstiileistä ötökät erottuvat parhaiten. 

 

Teitkö punkkihavaintoja? Merkitse ne kätevästi www.punkkilive.fi -sivustolle.

 

Turistiripuli ja ruokamyrkytykset

Ruokamyrkytysten yleisin tartuntalähde on saastunut juomavesi, heikosti kypsennetty ruoka tai useita tunteja lämpimässä säilytetty salaatti tai maitopohjainen ruoka-aine. Esimerkiksi reissussa voivat ruokapaikkojen pöydillä paahteeseen jätetyt majoneesit olla jo iso riski.

Esimerkiksi norovirusepidemioita ovat aiheuttaneet ulkomailta tuodut pakastemarjat, jotka ovat saastuneet jo lähtömaassa, ja yersiniainfektioita ovat aiheuttaneet porkkanat.  Listerioita on saatu erityisesti tyhjiöpakatuista kalatuotteista.

Ruokamyrkytyksiä aiheuttavat bakteeritulehdukset, toisin kuin virustulehdukset, eivät juurikaan tartu henkilöstä toiseen, ellei käsihygienia ole tavattoman huono.

Sen sijaan epidemian lähde voi olla yksi henkilö, jos hän on ruoanlaittaja. Norovirus leviää herkästi myös käsien kautta, koska infektioon tarvitaan vain muutamia kymmeniä viruksia.

Bakteerimyrkkyistä vaarallisin on Clostridium botulinum -bakteerin aiheuttama vaarallinen halvaus, botulismi. Se on yleensä peräisin tyhjiöpakatuista ruokatuotteista. Sitä ei todeta onneksi edes vuosittain Suomessa. Mutta valppaus ja huolellisuus on erittäin tärkeää raaka-aineita tai ruokia käsiteltäessä. Lommoista säilykepurkkia ei saa myöskään käyttää. Ja avatusta säilyketölkistä pitää jäljelle jäävät tuotteet siirtää puhtaaseen astiaan.

Epäiltäessä tartuntaa tietystä ruoka-aineesta tai ruokapaikasta tautien itämisaikojen huomioiminen on avuksi. Jos tauti seuraa ruoassa valmiiksi olleesta myrkystä, tämä viive on useimmiten vain tunteja, viruksista 1–3 vuorokautta, bakteereista 2–5 vuorokautta (listerialla pitempi) ja alkueläimistä pari viikkoa tai pitempäänkin.

Nestehoito ja muu itsehoito on ruokamyrkytyksen hoidon kulmakivi. Korkeakuumeisille potilaille voidaan tehdä myös veriviljely. Lääkärin tekemän tutkimuksen ja verikokeiden perusteella päätetään mahdollisesta lääkehoidosta.

Teksti: Liisa Kortelainen
Kuvat: Rodeo ja Beiersdorf / Hansaplast
 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #sähkö  

Kevät pudottaa sähkölämmittäjän energialaskua

Olemme vuodenajassa, jolloin varsinkin sähkölämmittäjän energialaskut alkavat laskea. Sähkönkulutus laskee ilmojen lämmetessä, auringon säteiden lämmittäessä ikkunan läpi sisätiloja ja sähkönhintojen tasaantuessa.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #kaukolämpö #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #sähköverkko #kodinkone #resepti #energiansäästö #energiantuotanto #työ #laiteuutuudet #hyvinvointi #tulevaisuus #lämpö #osaaminen #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #lämmitys #ympäristö #kesämökki #piha #puutarha #sähkönsäästö #aurinkopaneeli #valaistus #aurinko #sähköauto #sisustus #sähköpula #astettaalemmas #energiapolitiikka #pääkirjoitus #hiilijalanjälki #datahub #ilmastointi #testi #ystävänpäivä #tekoäly #kilpailut #sähköasennukset #sähkövero #Laskiainen #pääsiäinen #toimitusvarmuus #kinkkutemppu #sahkolasku