Tradenomiopiskelijan seikkailu energia-alalla

Tradenomiopiskelijan seikkailu energia-alalla

30.08.2021

Tradenomiopintoni kääntyivät loppupuolelle keväällä 2021, ja tuli aika etsiä syventävän harjoittelun harjoittelupaikka. Tilannetta varjosti irtisanomisia ja lomautuksia mukanaan tuonut koronaepidemia, jonka täydellisestä laantumisesta ei vielä keväällä uskaltanut juuri elätellä toiveita. Epidemia ehtikin keväällä sotkea myös monen muun opiskelijan työ- ja harjoittelusuunnitelmat kevään ja kesän osalta.

Opetus siirtyi vahvasti verkkoon, ja opiskelijat olivat yhä enemmän vastuussa omien opintojensa edistämisestä. Tavalliset lähitunnit korvattiin suurelta osin Teamsilla, ja näytön tuijottelu päivästä toiseen ilman sosiaalisia kontakteja alkoi vähitellen kyllästyttää. Tässä yhteydessä heräsikin toive syventävästä harjoittelusta, joka ei olisi pelkkää yksin kotona kyhjöttämistä.

Bongatessani kiinnostavan harjoittelumahdollisuuden Kuopion Energialla hämmennyin, sillä en ollut osannut edes ajatella energia-alan yritystä vaihtoehtona myynnin ja markkinoinnin harjoitteluun. Haettuani media-assistenttiharjoittelijan paikkaa sain kuitenkin ilokseni huomata, että sain paikan. Ensimmäisen työpäivän tutustumiskierroksella suurin osa työpisteistä oli tyhjiä, ja ihmisten tapaaminen heidän työpisteidensä sijaan olisi ollut reilusti mielenkiintoisempaa. Tämän lisäksi jo ensimmäisellä viikolla havaitsin, etteivät Teams-kokoukset olleet pelkästään opiskelijoiden juttu, sama kuvio jatkui myös vahvasti työmaailmassa.

Harjoittelun edetessä pääsin tekemään konkreettisia markkinointitoimia. Oman työnjäljen näkeminen esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla sekä helpotti oman kehityskaaren havainnointia että motivoi työssä päivittäin. Harjoittelun aikana huomasi myös koronatilanteen elämisen, sillä harjoittelun edetessä rajoituksia hiljalleen purettiin ja arki alkoi jälleen normalisoitua. Vaikka arjessa ei vielä täysin normaaliin palattukaan, paluu vanhaan normaaliin alkoi näyttämään jo lupaavalta.

Harjoittelun kääntyessä loppupuolelle tuli aika pohtia omaa kehitystä sekä harjoittelua kokonaisuutena. Koronasta huolimatta pääsin tekemään ja kokemaan paljon, ja media-assistentin työnkuva tuli tutuksi. Työ oli monipuolista ja osallistavaa etäilystä huolimatta, ja ajatustensa kanssa ei tarvinnut jäädä yksin. Koenkin, että harjoittelu Kuopion Energialla toteutui hyvin ja oli äärimmäisen monipuolinen, ja se tuki hyvin ammatillista kehittymistäni. Opin paljon uutta ja pääsin soveltamaan koulusta saamiani oppeja käytäntöön.  Omien työtehtävieni lisäksi myös energia-ala tuli tutuksi ja opin, että ala on huomattavasti monipuolisempi, mitä olin osannut alun perin ajatella.

Harjoittelut ovat monelle opiskelijalle ensikosketuksia työelämään tai omaan opintoalaan, ja niistä on suuri apu omaa urapolkua suunnitellessa. Ilman töitä tärkeä työkokemus ei myöskään pääse karttumaan, mikä saattaa tunnetusti hankaloittaa työn saantia tulevaisuudessa. Hyvä ja monipuolinen harjoittelu tukee ammatillista kehittymistä, ja parhaimmillaan se poikii jopa vakituisen työsuhteen. Poikkeusajasta huolimatta harjoittelu tuki hyvin opintojani ja onnistui hyvin. Harjoittelun jatkona ollut kesätyö myös toi lisää arvokasta työkokemusta.

 

Roosa Ijäs

media-assistentti harjoittelija


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

 

Asenne ratkaisee

Löysin arkistojen kätköistä erään asiakaskirjeen vuodelta 2011, jossa asiakas ilmoitti sähkösopimuksensa päättymisestä ja uudesta osoitteestaan. Vaikka kirje oli kirjoitettu vaatimattomasti ruutupaperille, se oli kuitenkin varsin muodolline...

#KUOPIONENERGIA #SENTUNTEE  

Kuopion Energia saavuttaa ilmastotavoitteensa yhdessä asiakkaiden kanssa – eroon hiilidioksidipäästöistä 2030

Elokuussa julkistettu hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportti ravisteli yleisöä ja päätöksentekijöitä kiirehtimään tehokkaita ilmastotoimia. Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholmia raportin pääviesti ei yllättänyt.

#KUOPIONENERGIA #SENTUNTEE  

Kallan kylmä osoitti toimivuutensa ennätyshelteillä

Kaukojäähdytyksen tuotantolaitos Kuopion Savilahdessa pääsi heti ensimmäisenä kokonaisena kesäkautenaan osoittamaan toimivuutensa. Poikkeuksellisen helteiset säät pitivät pitkään yllä tavallista suurempaa jäähdytyksen tarvetta. Tulokset ant...

Katso myös nämä aihepiirit!

#blogi #häiriöviestipalvelu #kaukolämpö #kuopionenergia #KUOPIONENERGIA #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #SENTUNTEE #sentuntee #Tuhkanhyötykäyttö