Kysyntä, tarjonta ja vihreä siirtymä
21.11.2022
Energian tuonnin loppuminen Venäjältä kiihdyttää siirtymistä uusiin kestävämpiin energiamuotoihin. Valitettavasti siirtyminen ei tapahdu kivuttomasti.
Suomessakin varaudutaan sähkö- ja polttoainepulaan, vaikka meillä riippuvuus Venäjän tuonnista on ollut merkittävästi monia Keski-Euroopan maita vähäisempää. Suomen edelläkävijyyttä uusiutuvaan energiaan siirtymisessä on pidetty merkittävänä syynä suhteellisen hyvään tilanteeseemme. En ole selityksestä täysin samaa mieltä.
Polttamiseen perustuva lauhdesähkön tuotanto on ajettu Suomessa alas. Lauhdetuotanto on korvattu sähkön tuonnilla ja tuulivoimalla. Yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto on seuraavaksi uhattuna, kun erilaisten polttoaineiden käyttö kielletään tai tehdään poliittisin päätöksin kannattamattomaksi. Niin tuleekin toimia, jos fossiilisista energialähteistä oikeasti halutaan eroon. Onneksi suhtautuminen ydinvoimaan on meillä ollut erilaista kuin esimerkiksi Saksassa.
Tuotantovaihtoehtojen vähenemisen kääntöpuoli on se, jota elämme juuri nyt. Kysynnän ja tarjonnan joutuessa epätasapainoon reagoivat hinnat ja pahimmillaan myydään ei-oota.
Suomi on lisääntyvän tuuli- ja ydinsähkön ansiosta sähköomavarainen jo lähitulevaisuudessa – näin julkisuuteen on kerrottu. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että tuulettomina hetkinä olemme entistä kauempana omavaraisuudesta.
Kuopion Energia on sitoutunut vihreään siirtymään muun energiateollisuuden tahdissa. Jos siirtyminen tapahtuu luopumalla ensin vanhasta ja miettimällä vasta sitten korvaavia ratkaisuja, kamppailemme hintapiikkien ja pulatilanteiden kanssa jatkossakin.
Uhkaava sähköpula on havahduttanut monet organisaatiot huomaamaan puutteita omassa varautumisessaan sähkökatkoihin. Vaikka katkot kaupunkisähköverkossa ovatkin harvinaisia, ovat ne mahdollisia. Nyt on hyvä aika päivittää varautumissuunnitelmat.
Esa Lindholm
toimitusjohtaja
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#kuopionenergia #sähkönsiirto #sähköverkko #toimitusvarmuus
Poikkeuksellinen aloitus vuoteen 2026 – toimitusvarmuuteen kupru
Alkuvuosi 2026 on ollut Kuopion Sähköverkko Oy:n toimitusvarmuuden näkökulmasta haastava ja poikkeuksellinen. Tammikuun aikana on sattunut kaksi 20 kV kaapelipäätevikaa aiheuttaen laajan sähkönjakelukeskeytyksen.
#blogi #kuopionenergia #sentuntee #sähkö #sähköverkko #toimitusvarmuus
My Week: Sähköverkon päivystysviikko
Tervetuloa seuraamaan päivystysviikkoani kuopiolaisten sähkönjakelun parissa. On perjantai ja vuoden ensimmäinen päivystysvuoroni alkaa. Vuoron vaihdossa sähköverkon valvomossa käydään läpi päiväoperaattorin kanssa sähköverkon kytkentätilan...
#kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys #lämpö
Kehittyvä kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen
Kaukolämpö on huoleton ja luotettava tapa lämmittää kaupunkikoteja. Keskitetty tuotanto takaa tasaisen lämmön, ja kehittyvät palvelut, jotka parantavat asumismukavuutta ja tuovat säästöjä.