Kaukolämpöakku tuottanut miljoonan jo ensimmäisenä vuonna
25.05.2021
Haapaniemellä viime vuonna käyttöön otettu kaukolämpöakku on täyttänyt tehtävänsä hyvin, arvioi tuotantojohtaja Peter Seppälä.
– Akku on ensimmäisen vajaan vuoden aikana tuottanut jo noin miljoonan euron hyödyn, vaikka vuosi 2020 oli melko lämmin. Siihen siirrettyä lämpöä vastaavan sähkön myynnistä saatava hyöty voi lähivuosina vielä kasvaa sääriippuvaisen sähköntuotannon yleistyessä, Peter Seppälä toteaa.
Lämpöenergiaa voi varastoida veteen
Kun Haapaniemellä tuotetaan lämpöä, sen sivutuotteena syntyy sähköä. Jotta voimalaitoksen hyötysuhde pysyy hyvänä, sähköä kannattaa tuottaa vain sen verran, kuin lämpöä tarvitaan kaukolämmön asiakkaille. Mahdollisuudet hankkia lisätuloja myymällä sähköä lisääntyvät, kun lämpöä voidaan panna varastoon. Se tapahtuu varastoimalla kuumaa kaukolämpövettä suureen säiliöön.
Haapaniemellä lämpövarastona toimivassa 15 000 kuution vesisäiliössä on jatkuvasti Kuopion kaukolämpöverkon vesimäärää vastaava määrä vettä eli noin 13 500 kuutiota 75–98-asteista vettä. Kaukolämpöverkosta säiliöön palaa noin 40-asteista vettä. Säiliön ala- ja yläosan putkista vettä syötetään säiliöön tai otetaan sieltä pois niin, että haalean ja kuuman veden raja säiliön sisällä vaihtelee, mutta veden pinta säilyy koko ajan samalla korkeudella.
Lämmön varastointi tällä tavalla mahdollistaa sen tuotannon sivutuotteena syntyvän sähkön myynnin markkinoille oikeaan aikaan mahdollisimman hyvään hintaan.
Säästä riippuvaisen energiantuotannon yleistyessä sähkön markkinahinta vaihtelee entistä enemmän. Haapaniemellä voidaan tuottaa lämpöä varastoon ja samalla syntynyt sähkö myydä tukkumarkkinoille hyvään hintaan, tuotantojohtaja Peter Seppälä sanoo.
Lisätuloja ja toimitusvarmuutta
– Esimerkiksi kun tuulivoiman sähköntuotanto tyynellä säällä on vähäisempi, voi sähkön markkinahinta nousta, jolloin lämpöakusta saadaan sähkön myyntituloja. Sähkön hinta voi vaihdella vuorokauden sisällä 0–200 euroa megawattitunnilta ja ääriolosuhteissa jopa enemmän, Seppälä kertoo.
Akkua pyritään lataamaan vuorokauden kalleimmilla tunneilla ja vastaavasti purkamaan edullisimpien tuntien aikaan.
– Tuotannon ja myynnin oikeasta ajoituksesta saatu hyöty on ollut keskimäärin lähes kuusi euroa megawattitunnilta, Seppälä selvittää.
Sähkön markkinahinnan odotetaan tulevaisuudessa vaihtelevan entistä enemmän, sillä tuuli- ja aurinkovoiman osuus tuotannossa kasvaa. Välillä tuulee mukavasti ja aurinko paistaa, mutta välillä ei liikahda lehtikään tai sataa monta päivää putkeen. Tuotanto-olojen vaihdellessa yhä enemmän myös hinta heilahtelee vastaavasti jyrkemmin.
Myös asiakkaat hyötyvät
5,8 miljoonan euron akkuinvestoinnin odotetaan maksavan itsensä takaisin viidestä seitsemään vuoden kuluessa. Myös asiakkaat hyötyvät.
– Mitä paremman hinnan saamme sähköstä markkinoilta, sitä edullisempina pystymme pitämään kaukolämmön hinnan omille asiakkaillemme. Sähköä voidaan silti myydä vain sen verran kuin Haapaniemellä tuotetulle lämmölle on tarvetta, Peter Seppälä muistuttaa.
Toki kaukolämpöakku myös toimii puskurina mahdollisten tuotantokatkojen varalta.
– Sen avulla saamme pidettyä kaukolämpöverkon vakaampana ja voimme turvata lämmöntoimitusta mahdollisissa laitoshäiriöissä ja putkirikoissa, Seppälä sanoo.
Takana on akun ensimmäinen kunnon talvi pakkasineen. Lämmönkulutuksen aamuhuippuihin käytettiin lämpöakkua öljykeskusten sijasta, mikä on entisestään vähentänyt jo muutenkin vähäistä öljyn käyttöä.
Kaukolämpöakun tilavuus 15 000 kuutiota, veden määrä noin 13 500 kuutiota Virtaus säiliöön ja sieltä pois enintään 500 litraa sekunnissa Latauksen ja purun lämpöteho noin 85 MW Akun maksimikapasiteetti noin 800 MWh |
Teksti: Tiinu Wuolio
Kuvat: Jape Tiitinen
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#blogi #energiansäästö #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee
Sali- vai energiavalmentaja?
Energiansäästö puhututtaa joka syksy ilmojen kylmetessä. Valtakunnallista energiansäästöviikkoakin vietetään perinteisesti lämmityskauden alussa lokakuussa.
#energiantuotanto #kaukolämpö #kuopionenergia #sentuntee #tulevaisuus
Pienydinvoima puhuttaa, mistä on kyse?
Kuopion Energia on mainittu viime aikoina usein pienydinvoimaa selvittävänä tahona. Kaukolämpöä tuottavia pienydinvoimaloita ei ole vielä Suomessa, mutta kehitys ja kaupallistaminen on pitkällä. Mistä on kyse ja miten pienydinvoima liittyy ...
#blogi #energiantuotanto #kuopionenergia #sentuntee #ympäristö
Turvetuotantoalueiden tulevaisuus: haasteita, vastuullisuutta ja uusia mahdollisuuksia
Kuopion Energia tavoittelee turpeen käytön lopettamista viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä käyttämästämme turpeesta noin puolet tulee omilta turvetuotantoalueiltamme. Turpeen käytön vähentyessä myös omaa tuotantoa vähennetään...