Yllättävät muutokset vaikuttavat sähkönjakelun investointeihin

Yllättävät muutokset vaikuttavat sähkönjakelun investointeihin

14.02.2022

Sähkömarkkina lakia muutettiin viime vuonna. Oliko tämä muutos niin suuri, että se antoi viranomaisille luvan myllätä sähkönjakelutoimialan pelisäännöt uuteen kuosiin saman tien? Yllättävät muutokset vaikeuttavat toimintaa ja vaikeuttavat tarvittavia investointeja.

Verkkopalvelumaksut – etenkin niiden korottaminen – ovat olleet jo vuosia julkisen keskustelun silmätikkuna. Yhtiöt ovat kuitenkin toimineet lakien ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti – tosin joskus vähän kömpelösti, kuten insinööreillä on usein tapana.

Vaikka hintojen korottamisessa ei ole kyse verkkoyhtiöiden rötöstelystä, tarttuivat päättäjät lopulta asiaan. Tämän seurauksena sähkömarkkinalakia muutettiin.

Uusittu laki otettiin käyttöön viime vuoden elokuussa. Samalla Energiavirasto käynnisti valvontamallia koskevat muutostyöt. Viraston ajatuksena on, että valvontamalli on päivitettävä vastaamaan uudistettua lainsäädäntöä.

Kaikki eivät kuitenkaan ajattele samalla tavalla. Verkkoyhtiöiden mielestä lakiin tehdyt muutokset ovat teknisiä ja niiden vaikutus käytännön toimintaan on vähäinen. Tästä huolimatta Energiavirasto halusi muuttaa valvontamallin perustuksiaan myöten – kesken meneillään olevan valvontajakson.

 

Valvontajaksot oleellinen osa järjestelmää

Valvontajaksot ovat oleellinen osa järjestelmää. Suomessa sähkönjakelumonopolia valvotaan tarkasti neljän vuoden pituisissa jaksoissa. Jaksojen vaihtuessa yhtiöiden tekemiset tutkitaan ja samalla piirretään suuntaviivat seuraavalle jaksolle. Nyt meneillään oleva valvontajakso on viides ja se käynnistyi vuoden 2020 alussa.

Draaman perusjuoni liittyy juuri valvontajaksoihin. Voiko viranomainen muuttaa pelisääntöjä kesken valvontajakson? Vastaus on kyllä – mikäli lainsäädäntö muuttuu valvontajakson aikana oleellisesti.

Muuttivatko viime vuonna tehdyt sähkömarkkinalain päivitykset lainsäädäntöä ”oleellisesti”? Antoivatko lainsäädäntöön tehdyt teknisluonteiset muutokset Energiavirastolle oikeuden tehdä valvontamalliin massiivisia ja radikaaleja muutoksia?

Tästä kiistellään. Samasta syystä verkkoyhtiöt ovat tehneet suurella joukolla markkinaoikeudelle valituksen Energiaviraston laatimasta valvontamallin muutoksesta. Lopullisesti asia ratkaistaan käräjillä, jonka päätöstä joudutaan odottamaan ainakin vuosi.

 

Mikä muuttuu – jos muuttuu?

Dramaattisin Energiaviraston esittämä valvontamalliin muutos on ”yksikköhintalistan päivittäminen”. Energiavirasto on hinnoitellut jokaisen sähköverkkojen rakentamisessa tarvittavan komponentin. Listan avulla virasto määrittelee sen, mitä yksittäinen pultti tai johtokilometri saa enimmillään maksaa. Hintalistan avulla sähköverkkojen rakentamisen kustannuksia seurataan.

Nyt virasto haluaa hilata komponenttien arvoja alemmaksi. Tällä tavalla sähköverkkojen rakentamisen hinta laskee – samalla laskevat myös asiakkailta kerättävät verkkopalvelumaksut.

Kuulostaa byrokraattiselta ja jopa hieman huvittavalta. Hupi on tästä kuitenkin kaukana, koska verkkoyhtiöiden omistaman sähköverkon arvo määräytyy sen rakentamiseen käytettyjen osien arvojen perusteella. Kun komponenttien arvoja lasketaan, laskee myös sähköverkkojen arvo.

 

Muutos leikkasi sähköverkkojen arvoa

Energiavirasto otti uudet hintalistat käyttöön tämän vuoden alussa. Ratkaisun seurauksena sähköverkkojen arvosta leikkaantui 15–22 prosenttia verkkoyhtiöstä riippuen. Euroksi muutettuna suomalaisten sähköverkkojen arvosta suli yhteensä yli kaksi miljardia euroa.

Sähköverkkojen arvojen sulattaminen vaikuttaa myös verkkoyhtiöiden liiketoiminnan tuottoihin. Tällä hetkellä verkkoyhtiön liiketoiminnan riskitön tuotto voi enimmillään olla 4,96 prosenttia. Tuottolaskennan perusteena on kuitenkin sähköverkon arvo. Kun verkkojen arvo laskee, laskee myös mahdollisuus liiketoiminnan tuottoihin.

Eikä tässä vielä kaikki. Tämän lisäksi Energiavirasto haluaa leikata suurinta sallimaansa liiketoiminnan tuottoa 20 prosentilla – 4,96 prosentista 3,97 prosenttiin.

Yksikköhintojen laskeminen ja suurimman sallitun tuottotason niistämisen leikkaavat verkkoyhtiöiden yhteenlasketusta liikevaihdosta pelkästään tämän vuoden aikana 295 miljoonaa euroa. Tämä on kuudesosa koko toimialan liikevaihdosta.

 

Kannattaako toimia tehokkaasti?

Yksikköhintojen leikkaaminen vaikuttaa muullakin tavalla. Sähköverkkojen rakentamisessa käytettyjen komponenttien maksimihintojen määrittely on kannustanut verkkoyhtiöitä myös tehokkuuteen. Tähän tarvitaan kuitenkin esimerkki.

Energiavirasto on päättänyt, että pulttilaatikko saa maksaa korkeintaan kymmenen euroa. Kun verkkoyhtiö kilpailuttaa pulttien toimittajat, maksaa yhtiö pulttilaatikosta kahdeksan euroa. Sen jälkeen, kun pultit on käytetty sähköverkon rakentamiseen, saa verkkoyhtiö kuitenkin nostaa verkkonsa arvoa kymmenellä eurolla. Verkkoyhtiön tehokkaan toiminnan arvoksi muodostui kaksi euroa.

 

Suuntaviivat hankinnoille neljäksi vuodeksi

Investointikannustimista sovitaan jokaisen valvontajakson alussa. Tämä antaa verkkoyhtiölle suuntaviivat hankintoja varten seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Nyt virasto kuitenkin muutti kannustumia kesken valvontajakson. Tämän vaikutuksista on hyvä jatkaa samalla esimerkillä.

Jos Energiavirasto laskee kesken valvontajakson pulttilaatikon hyväksytyn maksimihinnan kymmenestä eurosta kahdeksaan euroon, rankaisee ratkaisu niitä verkkoyhtiöitä, jotka saivat laatikollisen pultteja yhdeksällä eurolla – mikä sekin oli tehokasta toimintaa vielä valvontajakson alussa. Kahdeksalla eurolla pulttinsa hankkineet taas eivät saa minkäänlaista palkintoa toimintansa tehostamisesta.

 

Yksikköhintojen lasku tekee toiminnasta kannattamatonta

Kaikki verkkoyhtiöt eivät kykene tekemään hankintoja Energiaviraston määrittelemillä maksimihinnoilla. Ennen yksikköhintalistan päivittämistä 15 verkkoyhtiötä ei tähän hankinnoissaan pystynyt. Ne ehkä joutuivat maksamaan pulttilaatikosta 12 euroa. Valvontajärjestelmän näkökulmasta niiden tekemät investoinnit olivat kannattamattomia. Kun Energiavirasto laskee yksikköhintoja, arvioidaan tällaisten verkkoyhtiöiden määrän kaksinkertaistuvan.

— Ratkaisut heikentävät merkittävällä tavalla kaikkien sähköverkkoyhtiöiden edellytyksiä pitää yllä sähköverkkojen toimintavarmuutta ja mahdollisuuksia kehittää verkkoja, todetaan verkkoyhtiöiden yhteisessä markkinaoikeudelle osoitetussa valituksessa.

 

Investointiedellytykset heikkenevät

Verkkoyhtiöiden luottamus monopolitoimintoja valvovan viranomaisen riippumattomuuteen romuttuu, kun Energiavirasto muuttaa valvontamenetelmien perusteita kesken valvontajakson.

– Tämä on erittäin poikkeuksellista ja ristiriidassa etukäteissäätelyn periaatteiden kanssa, toteaa Energiateollisuus ry:n sähköverkkojohtaja Kenneth Hänninen.

– Esitetyt muutokset ovat sitä paitsi kohtuuttomia. Ne heikentävät verkkoyhtiöiden investointiedellytyksiä ja vaikeuttavat Suomen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista.

Hännisen mielestä lainvoimaisia viranomaispäätöksiä ei saisi muuttaa kesken valvontajakson – etenkään näin radikaalilla tavalla. Jos lainsäädännön muuttuminen edellyttää valvontamallin päivittämistä, olisi muutostyö tehtävä vaiheittain. Silloin vaikutukset pysyvät kohtuullisina.

– Samalla pitäisi arvioida myös verkkojen rakentamisessa syntyvä todellinen säästöpotentiaali, kun toimitusvarmuusinvestointien toteuttamisen määräaikaa pidennettiin vuodesta 2028 vuoteen 2036.

 

Sähkönjakelu on maamme valvotuin toimiala. Lue täältä miten sähkönsiirtotoimintaa valvotaan.

 

Teksti: Petri Sallinen ja Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Lehtikuva


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #turvallisuus  

Vanhojen sähkölaitteiden muuntajat ja lepotilakulutukset tarkkailuun

Kulutusmittari on hyvä apuväline eri sähkölaitteiden kulutusten tarkkailuun. Etenkin vanhempien laitteiden muuntajien kulutus ja laitteiden lepotilakulutukset saattavat olla yllättävän suuria.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #kaukolämpö #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #sähköverkko #kodinkone #resepti #energiansäästö #energiantuotanto #työ #laiteuutuudet #hyvinvointi #tulevaisuus #lämpö #osaaminen #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #lämmitys #ympäristö #kesämökki #piha #puutarha #sähkönsäästö #aurinkopaneeli #valaistus #aurinko #sähköauto #sisustus #sähköpula #astettaalemmas #energiapolitiikka #pääkirjoitus #hiilijalanjälki #datahub #ilmastointi #testi #ystävänpäivä #tekoäly #kilpailut #sähköasennukset #sähkövero #Laskiainen #pääsiäinen #toimitusvarmuus #kinkkutemppu #sahkolasku