Kafka tuli taloon

Kafka tuli taloon

17.02.2021

Kotitaloni on valmistunut vuonna 1957. Silloin taloon rakennettiin vesikiertoinen keskuslämmitys, jonka polttoaineena käytettiin kivihiiltä. Insinööriksi valmistunut isäni esitteli henkseleitään paukutellen talonsa lämmitysjärjestelmää halkoja Porin-Mateissa polttaville kylän isännille.

Kuorma-auto kävi säännöllisin väliajoin kippaamassa hiilikasan pihallemme. Osa hiilistä siirrettiin hiilikellariin, mutta suurin osa pönötti pihalla. Kerran äitini puki minut ja kaksi veljeäni parhaimpiin vaatteisiin ja kehotti meitä odottamaan ulkona, kunnes äiti saa itsensä valmiiksi kaupunkireissua varten.

Kun tohottava äitini sitten hiki hatussa sai itsensä valmiiksi, hän löysi kolme poikaansa täysin mustina hiilikasasta. Hiilikasahan on lähes yhtä kiva leikkipaikka kuin hiekkakasa.

Ostin myöhemmin kotitaloni raihnaiseksi käyneiltä vanhemmiltani. Ensi töikseni purin hiililämmityksen. Tilalle hankittiin yösähköä käyttävä varaava vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Tällä olen tupani lämmittänyt jo 30 vuotta – nyt se olisi aika uusia.

Havaitsin, että ympäristöministeriö myöntää avustuksia lämmitystaparemonttiin. Ministeriön tavoitteena on vauhdittaa avustuksilla hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien lämmitysjärjestelmien kuoliniskua. Minäkin saisin tällaisen avustuksen, vaikka olen lämmittänyt kotini jo vuosikaudet vihreällä sähköllä. Mistä moinen kafkamainen viritys – eihän vihreän sähkön käyttö lämmityksessä aiheuta hiilidioksidipäästöjä?

Energia-avustuksen ehdoissa vertailukohtana ei olekaan taloni nykyinen lämmitysjärjestelmä, vaan se vuonna 1957 rakennettu kivihiililämmitys. Samalla perusteella päästöttömästi tuotettua kaukolämpöä käyttävä suuri kerrostaloyhtiö voi irtautua ministeriön avustuksen avittamana kaukolämpöverkosta ja hankkia oman maalämpöjärjestelmän – mikäli kerrostaloyhtiötä joskus hamassa historiassa on lämmitetty kivihiilellä.

Hyvä, että ympäristöministeriö tukee julkisin varoin kiinteistöjen siirtymistä kohti päästöttömiä lämmitysmuotoja. Tästä huolimatta asian voisi toteuttaa vähemmän kafkamaisesti.

Petri Sallinen


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #viihde-elektroniikka #kaukolämpö #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #sähköverkko #kodinkone #resepti #energiansäästö #energiantuotanto #työ #laiteuutuudet #hyvinvointi #tulevaisuus #lämpö #osaaminen #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #lämmitys #ympäristö #kesämökki #piha #puutarha #sähkönsäästö #aurinkopaneeli #valaistus #aurinko #sähköauto #ilmastointi #sisustus #sähköpula #astettaalemmas #energiapolitiikka #pääkirjoitus #datahub #hiilijalanjälki #testi #ystävänpäivä #tekoäly #kilpailut #sähköasennukset #sähkövero #Laskiainen #pääsiäinen #toimitusvarmuus #kinkkutemppu #sahkolasku