Edessä erilainen lämmityskausi

Edessä erilainen lämmityskausi

27.09.2023

Energia-alalla eletään erikoisia aikoja. Viime talvena sähkölämmittäjät olivat kovilla, kun sähkön hinta huiteli huipussaan. Kaukolämmön asiakkailla ei ainakaan Kuopiossa tehnyt niin tiukkaa, koska sähkön tuotoilla paikattiin lämmöntuotannon kohonneita kustannuksia.

Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholmin mukaan kahden viime talven korkeiden markkinahintojen ansiosta yhteistuotannon sähköstä saatu hinta on ollut niin hyvä, että sillä on pystytty kompensoimaan todella isoja lämmöntuotannon kustannusnousuja.   

Ensi talvena tilanne on toinen. Lämmityskaudella sähkön hinnan odotetaan palaavan normaalitasolle, mutta polttoaineiden hintojen jäävän korkeiksi, joten sähköstä saatavilla tuotoilla ei pystytä enää paikkaamaan lämmöntuotannon kohonneita kustannuksia.

– Emme voi jäädä tilanteeseen, jossa yhteistuotannolla tehty sähkö ei kannata, mutta polttoaineiden hinnat ja muut kustannukset nousevat. Kun sähkön hinta on negatiivinen kuten elokuun alkupuolella, sen tuotantoa rajoitetaan. Ei tämmöistä tilannetta osattu edes kuvitella aiemmin, Lindholm muistuttaa.

Kun Haapaniemen kolmoslaitoksesta kymmenen vuotta sitten päätettiin, Kuopiossa mietittiin lähinnä sitä, minkä kokoinen laitos tarvitaan, minne se sijoitetaan ja mitkä polttoaineet otetaan vaatimuksissa huomioon. Uudessa tilanteessa joudutaan pohtimaan, pitäisikö jo olemassa olevia toimivia investointeja ruveta korvaamaan.

 

Toiveissa joustavuutta kohtuullisin investoinnein

Ilmastonmuutoksen hillintä ja päästökauppa ovat ohjanneet kehitystä niin, että puun osuutta lämmöntuotannossa on kasvatettu ja turpeen käyttöä vähennetty. Se on vaatinut investointeja. Lindholmin mukaan tekniikassa on edelleen tekemistä, että puu saadaan palamaan häiriöttömästi.

Kun yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto hyvällä hyötysuhteella on tähän asti ollut hyvä konsepti, on yhtiössä yhtäkkiä jouduttu miettimään, kannattaisiko halvan sähkön avulla tuottaa kaukolämpöä. Jatkossa lämpöä joka tapauksessa tuotetaan entistä vähemmän polttamalla.

– Jos sähkö joinakin vuorokauden tunteina ei maksa mitään, silloin sillä kannattaa tuottaa lämpöä. Välillä se silti maksaa aika paljonkin enemmän. Kun vain kohtuullisilla investoinneilla saisi joustavuutta, se olisi tavoittelemisen arvoinen asia, toimitusjohtaja pohtii.

Lindholmin mukaan sähkön käyttö lämmöntuotannossa tarkoittaa esimerkiksi lämpöpumppuja ja rakennusten hukkalämmön hyödyntämistä, mahdollisesti myös sähkökattilaa tai pienydinvoimalaa kaukolämmön lämmönlähteenä. Mikään näistä ei muutu lämmöksi ilman lisäinvestointeja.

Lindholm mainitsee kiinnostavana mahdollisuutena Kuopion Veden puhdistettujen jätevesien sisältämän lämmön talteenoton.

– Se olisi teknisesti mahdollista, mutta edellyttäisi investointia, jonka kannattavuutta pitää arvioida tarkasti, hän sanoo.

 

Kaukolämmön hinta ennallaan loppuvuoden

Esa Lindholm muistuttaa, että vaikka kaukolämmöllä nyt on vaikea hetki Venäjän Ukrainan-sodan vaikutusten takia, se on pitkässä juoksussa jälleen kaupunkialueilla edullinen lämmitysmuoto niin kaupungin, kuluttajien kuin ympäristön ja ilmaston kannalta.

– Kun asiaa tarkastellaan useamman vuoden aikajänteellä ja katsotaan, millä kaukolämpöä jatkossa tehdään, tilanne muuttuu. Muutokset päästöttömiin energialähteisiin siirtymisessä eivät vain tapahdu ihan tässä ja nyt, Lindholm sanoo.

– Keskitetty lämmöntuotanto ja hukkalämpöjen hyödyntäminen ovat asioita, joita on vaikea kiinteistökohtaisesti ratkaista. Kaukolämmön kilpailukyky on tärkeää, joten yritämme pitää hinnoittelun tasaisena. Tämä vuosi mennään nykyhinnoilla, Lindholm sanoo.

Mitä sen jälkeen tapahtuu, on vielä niin monesta seikasta kiinni, että sitä on turhan aikaista arvailla. Esimerkiksi sähkön ensi vuoden budjetoinnissa käytettävät johdannaishinnat selviävät vasta syksymmällä. Pidemmän aikavälin tarkastelua tarvitaan, jotta nähdään, onko sähkön tarjonta ja kysyntä saatu tasapainoon ja mille tasolle sähkön pörssihinnat asettuvat, kun tuulivoimaa tulee paljon lisää ja ydinvoiman tuotanto toimii täydellä teholla.

– Tasapainoa haetaan, mutta kunhan mennään 3–5 vuotta eteenpäin, niin ollaan ainakin viisaampia, hän sanoo.

 


Kuopion Energian oma varautuminen on kuitenkin korkeatasoista verrattuna mihin tahansa vastaavaan toimijaan. Hankintapäällikkö Matti Voutilainen vakuuttaa, että kaukolämmön asiakkaat voivat olla rauhallisin mielin, sillä energiapuuta on saatu hankittua hyvin.

 

Talveen on varauduttu monin tavoin

Energiakriisi ei ole vielä ohi, sanoo Kuopion Energian polttoaineiden hankinnasta vastaava Matti Voutilainen. Hän nimeää kaksi isoa tekijää, jotka nyt haastavat energian tuotantoa ja käyttäjiä.

– Olemme edelleen siinä siirtymäkaudessa, minkä venäläisten energiasota aloitti. Toinen iso ajuri tässä on Suomen meneillään oleva puhdas siirtymä.

Voutilainen korostaa, ettei kuluttajien silti tarvitse kantaa huolta lämmön ja sähkön riittävyydestä, joka on alan ammattilaisten tehtävä. Moni asia on toisin kuin ennen, mutta Kuopion Energia onkin huolellisesti varautunut alkavaan lämmityskauteen monin tavoin.

Haasteena on edelleen Venäjän tuonnin loputtua löytää mahdollisimman läheltä kaikki se puupolttoaine, jota lämmöntuotannossa tarvitaan valtavia määriä. Jos yhtiö ennen saattoi hankkia tarvittavat polttoaineet pääosin kahdelta suurelta toimittajalta, nyt ne on hankittava useilta kymmeniltä pienemmiltä toimittajilta.

 

Paluuta entiseen ei näköpiirissä

Puun kysyntä on niin Kuopion seudulla kuin koko maassa kovaa. Matti Voutilainen kannustaakin kaupunkimetsänomistaja laittamaan nyt omat metsät kuntoon, sillä umpeen kasvaneet ryteiköt eivät sido hiiltä eivätkä tarjoa puulle mahdollisuuksia kasvuun.

– Terveestä kasvavasta metsästä on monella tapaa hyötyä. Siitä tulee hyvä mieli, rahaa ja puuenergiaa käyttöön.

Hankintapäällikkö tietää, ettei paluuta entiseen ole näkyvissä eikä turpeestakaan ole ratkaisuksi. Jäljellä olevilla turvetuotantoalueilla on huonon kesän jälkeen saatu nostettua alle puolet tavoitteesta.

– Joudumme ottamaan käyttöön varastot, mutta selviämme omilla hajautetuilla varautumiskeinoillamme emmekä todennäköisesti tarvitse valtion varmuusvarastoja, Matti Voutilainen arvioi.

– Jos tulee pitkä ja kylmä talvi, joudumme ottamaan käyttöön myös fossiilienergian varastoja ja silloin ilmastotavoitteet karkaavat. Fossiilienergia on paitsi saastuttavaa myös kallista.

Lisäksi rakennusteollisuus ja sahat ovat vaikeuksissa, joten puuteollisuuden sivutuotteiden toimituksissa voi tulla katkoja. Inflaatio nostaa hintoja, eikä sen hidastuminen ehdi vaikuttaa energiasodan ja puhtaan siirtymän aiheuttamaan kysynnän kasvuun ja hintojen nousuun.

 

Puuta tulee nyt pieninä virtoina

Bioenergian käyttö on tullut jäädäkseen, ja sitä varten hankintajärjestelmä on lyhyessä ajassa pantava kokonaan uusiksi.

– Puun hankinta ja käyttö tarvitsevat omanlaisensa puun kuljetus- ja varastointijärjestelmän, erilaisen kuin turpeella. Puu tulee pieninä virtoina isänniltä ja leimikoista, ja ne pitää koota kuivattavaksi ja haketettavaksi, jotta ne voi toimittaa Haapaniemelle polttoaineeksi, Voutilainen kuvailee.

Varastointiin tarvittavaa terminaaliverkostoa on laajennettu, niin omia kuin yhteistyökumppaneiden terminaaleja.

– Kun näin suuria määriä tarvitaan lisää tavaraa, joudutaan menemään entistä kauemmaksi, ja myös rautatiet ja rataterminaalit pitää selvittää, Voutilainen lisää.

Myös osaavaa työvoimaa tarvitaan lisää. Omaan taloon ja FH Energialle on palkattu ja palkataan tekijöitä, joilla on tarvittavaa metsäalan, logistiikan ja energia-alan osaamista. Työ vaatii moniosaamista ja ammattilaistenkin on opiskeltava uutta työn ohessa.

Yhtenä kehityssuuntana Voutilainen mainitsee kumppaniverkoston. Uusissa sopimuksissa ovat mukana toimitus, lastaus, haketus, terminaalipalvelut, kuljetukset ja kenties muutakin. Urakoitsijoita on onneksi löytynyt.

– Yhtiön aiemmat ja nykyiset turveurakoitsijat ovat kiitettävästi siirtyneet biourakointitehtäviin. Nyt hetki seurataan, miten uudet järjestelyt toimivat, Voutilainen sanoo.

 

Mikään ei saa horjuttaa toimitusvarmuutta

Tietojärjestelmiä ja tietotekniikan käyttöä kehitetään terminaaliin ja logistiikkaan liittyen niin, että saadaan entistä parempi tieto varastojen tilasta.

 – Nyt toimitusvarmuus edellyttää, että saamme jatkuvasti tietoa reaaliajassa, hankintapäällikkö toteaa.

Matti Voutilainen muistuttaa, että polttoaineiden hankinnassa on kiinni kymmeniä miljoonia euroja vuositasolla. Kaiken nyt tehtävän puunhankinnan kehittämisen täytyy mennä kerralla maaliin.

–  Minkään yksittäisen yrityksen, henkilön tai koneen vastoinkäyminen ei saa horjuttaa toimitusvarmuutta. Aina pitää olla varalla vaihtoehtoja, sillä kaukolämpölinjan päässä noin 90 000 ihmistä odottaa lämpöä, hän perustelee.

 

Teksti: Tiinu Wuolio

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #turvallisuus #vapaalla  

Kesäkoti käyttöön maltilla

Ilmojen lämmetessä ja kesän lähestyessä myös kesämökkejä otetaan käyttöön ja vietetään enemmän aikaa kesäkodissa. Suomalaisista mökeistä on noin 90 prosenttia sähköistetty. Valtaosa näistä on kytketty paikalliseen sähköverkkoon. Osalla möke...

#kaukolämpö  

Kaukolämpö sopii öljylämmittäjälle

Öljylämmittäjien on luovuttava omakoti- ja paritaloissa nykyisestä lämmitysmuodostaan viimeistään vuonna 2030. Kaukolämpö korvaa suoraan öljylämmön ja kaukolämpö onkin erinomainen vaihtoehto kohteissa, joissa kaukolämpöä on saatavilla. Luop...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #kotona  

Kuivata pyykit energiatehokkaasti

Pyykin käsittelyssä narukuivaaminen ulkona on energiatehokkain tapa kuivata pyykki. Se ei kuitenkaan aina onnistu. Narukuivaukseen sisällä ei ole aina tilaa ja lämmityskaudella se vie energiaa sekä tuo kosteutta asuntoon. Nykyaikaiset ilmap...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kuopionenergia #sentuntee #vapaalla #turvallisuus #sähkö #kolumni #kaukolämpö #viihde-elektroniikka #verkkopalvelu #sähköverkko #ilmastonmuutos #kodinkone #resepti #energiansäästö #työ #energiantuotanto #laiteuutuudet #tulevaisuus #hyvinvointi #osaaminen #sähköinen liikenne #lämpö #sähkönsiirto #kesämökki #lämmitys #ympäristö #piha #puutarha #aurinko #sähkönsäästö #sähköauto #aurinkopaneeli #valaistus #sisustus #ilmastointi #astettaalemmas #pääkirjoitus #energiapolitiikka #sähköpula #testi #datahub #hiilijalanjälki #kinkkutemppu #sähkövero #sähköasennukset #Laskiainen #tekoäly #pääsiäinen #ystävänpäivä #toimitusvarmuus #sahkolasku