Äly tuo sähköverkkoihin uutta

Äly tuo sähköverkkoihin uutta

16.09.2021

Sähköntuotannon uudet päästöttömät tuotantotavat ja häiriöttömän sähkönjakelun tärkeys ovat tuoneet verkkopalveluille uusia vaatimuksia. Vaatimuksiin vastataan esimerkiksi älyllä, verkkojen digitalisoinnilla.

Älyä on tulossa pienjänniteverkkoon, jolla sähköä toimitetaan sähköasemilta koteihin ja muihin kulutuskohteisiin. Ensi askeleet on otettu sähkömittareiden etäluentaan siirryttäessä.

Kohdekohtaisen kulutuksen hakeminen sähkön laskutuksen tarpeisiin sekä taseselvitykset ovat olleet käytössä jo vuosia. Tulevaisuudessa sähköverkoista saadaan entistä enemmän tietoa, jonka avulla pystytään havaitsemaan verkon vikatilanteet entistä aiemmin.

Pilottikohteissa älyverkkotoimintojen käyttöönoton on huomattu nopeuttaneen pienjänniteverkoissa ilmenneisiin vikoihin ja häiriöihin reagoimista. Parhaimmillaan näihin pystytään tulevaisuudessa reagoimaan jopa ennen kuin asiakkaat huomaavat mitään tapahtuneen.

 

Hyötyä etenkin haja-asutusalueilla

Tietojen lukeminen asiakkaan mittarin kautta tuo hyötyä etenkin haja-asutusalueille, joissa sähköä siirretään edelleen ilmajohtojen avulla. Kun mahdolliset viat havaitaan ennakkoon, pystytään jopa välttämään verkosta johtuvia häiriöitä. Sähkökatkojen ennaltaehkäisy paranee ja korjaustyöt tapahtuvat sujuvammin.

Digitalisoitua sähköverkkoa voidaan hyödyntää monin tavoin. Aiemmin suositun yö-päiväohjauksen sijaan voidaan asiakkaan ja sähkönmyyjän välille solmia sopimus, jossa kulutusta ohjataan aikoihin, jolloin sähkönhinta on halvimmillaan.

Tämä tuo hyötyjä esimerkiksi sähkölämmitetyille pientaloille, sähköautoa lataaville ja muille, joilla on sähkön käyttöä, jota voidaan ohjata tiettyihin aikoihin. Käytännössä sähköauto voi olla kaiken aikaa kytkettynä sähköverkkoon, mutta sitä ladataan vain, kun sähkön hinta on alhaisimmillaan. Luonnollisesti sähköä on saatavilla tarvittaessa koko ajan.

 

Aurinkosähkön hyödyntäminen helpottuu

Digitalisoituja verkkoja voidaan käyttää myös aurinkopaneelien tuottaman sähkön parempaan hyödyntämiseen. Esimerkiksi taloyhtiössä voidaan muodostaa energiayhteisö, jossa yhteisten paneelien tuottama aurinkoenergia käytetään kaikkien yhteisön jäsenten eduksi, ei vain taloyhtiön kulutuskohteissa.

Verkon uusien ominaisuuksien odotetaan lisäävän kiinnostusta rakentaa entistä suurempia aurinkopaneelikokonaisuuksia. Myös sähkön myyjien tarjoamat virtuaaliakut ja aurinkosähkön ohjaaminen osakkaiden käyttöön onnistuvat verkkoyhtiöiden tarjoaman älytekniikan avulla.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Shutterstock

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #ilmastointi #kotona #lämmitys  

Ilmalämpöpumpun käytössä ja huollossa on omat niksinsä

Ilmalämpöpumppu lämmittää tehokkaasti ja auttaa pienentämään kodin energiakuluja. Edellytyksenä kuitenkin on, että laitetta käytetään sekä huolletaan oikein.

#sähkö #sähköinen liikenne #tulevaisuus  

Sähkö antaa voimaa myös maan alla

Sähköistäminen etenee maalla, merellä, ilmassa – ja maan alla. Suomalaiset ovat maailman kärjessä akkukäyttöisten kaivoskoneiden kehittämisessä.

#kotona #viihde-elektroniikka  

Kunnon telkku leffamaratooneihin

Syksyn lähestyessä on aika katsastaa televisiotarjontaa ja miettiä olisiko aika hankkia uusi virtapihi 65-tuumainen televisio? Televisioiden virrankulutusta ollaan myös rajoittamassa.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #turvallisuus #vapaalla #kolumni #verkkopalvelu #ilmastonmuutos #viihde-elektroniikka #sentuntee #sähköverkko #kuopionenergia #sähkö #resepti #kaukolämpö #energiantuotanto #työ #kodinkone #laiteuutuudet #sähkönsiirto #energiansäästö #kesämökki #tulevaisuus #piha #lämpö #hyvinvointi #osaaminen #puutarha #aurinko #aurinkopaneeli #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #astettaalemmas #valaistus #energiapolitiikka #sähköpula #sisustus #datahub #ympäristö #lämmitys #ilmastointi #sähköauto #tekoäly #ystävänpäivä #hiilijalanjälki #pääkirjoitus #sähköasennukset #Laskiainen #sähkövero #toimitusvarmuus #testi #pääsiäinen #sahkolasku