
Tuuli, tulvat ja ydinvoima laskivat sähkön hintaa
22.06.2023
Sähkön markkinahinta on vaihteeksi alhainen, hetkittäin nollaakin pienempi. Vielä viime syksynä pelättiin pahinta ja varauduttiin kiertäviin sähkön jakelukatkoihin, mutta niiltä vältyttiin. Missä nyt mennään ja mitä on edessä, kysyimme jälleen asiantuntijaltamme, energiapäällikkö Hannu Parkkoselta.
Talvesta odotettiin energiamarkkinoilla vaikeampaa, mutta kysyntä ja tarjonta vastasivat toisiaan odotettua paremmin. Hannu Parkkosen mukaan siitä voi kiittää ainakin leutoa talvea ja ihmisten säästäväisyyttä. Lisäksi Euroopassa saatiin joulukuuhun mennessä kaasua varastoon tarpeeksi kylmän kauden tarpeisiin.
– Vuodenvaihteen jälkeen käsitys vahvistui, että energia ei lopukaan, minkä seurauksena futuurihinnat lähtivät painumaan reippaasti alaspäin, hän toteaa.
Ennätysmäärä säätämätöntä sähköä
Loppukeväästä hinta painui Suomen ja Pohjois-Ruotsin hinta-alueilla hetkittäin jo alle nollan. Asiantuntija näkee siihen kolme syytä. Ensiksikin Olkiluodon ydinvoimala valmistui viimein maaliskuussa jatkuvaan tuotantoon ja toi hyvän lisän Suomen alueelle.
– Toiseksi viime vuonna rakennettiin runsaasti tuulivoimaa ja talvikaudella oli tuulista, sillä matalapaineita oli paljon. Tuulivoima on parantanut energiaomavaraisuutta, Parkkonen sanoo.
Kolmanneksi Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin osuivat vuosisadan kevättulvat. Vesivoimaa on vaikeaa säännöstellä ennätystulvien aikana. Myöskään tuulivoimaa ja ydinvoimaa ei juurikaan haluta säännöstellä, joten tätä säätämätöntä sähköntuotantoa tuli samaan aikaan markkinoille huomattavia määriä. Lisäksi kuluttajat olivat syksyn ja talven kriisitunnelmissa oppineet aiempaa säästäväisemmiksi.
Hintapiikkejä myös vuorokausitasolla
Pohjoisen halpaa vesisähköä ei voinut normaaliolojen tapaan säätää eikä myöskään määräänsä enempää etelään siirtää, sillä Keski-Ruotsin kantaverkon siirrossa oli huoltorajoituksia. Kaiken tämän seurauksena hinta painui nollaan, Parkkonen kertoo.
Välillä toukokuussa nähtiin tuulettomina päivinä pieniä hintapiikkejä aamupäivisin, kun sähkön kulutus oli suurinta. Se ei yllättänyt markkinoita työkseen seuraavaa.
– Ostajat haluavat ostaa halvalla ja myyjät myydä kalliilla, ja tasapainohinta vaihtelee tunneittain myös vuorokauden tasolla, Parkkonen toteaa.
Sähköntuotantoa ajettiin alas
Halvimman hinnan aikaan toukokuun puolivälin jälkeen Kuopion Energia tuotti vain lämpöä, sillä sähkön tuotantokustannukset olisivat olleet myyntihintaa suuremmat. Kuopion Energian tuotantokustannukset perustuvat polttoaineiden hintoihin, päästöoikeuksien ostohintoihin ja polttoaineiden suhteisiin. On harkittava muuttuvien tuotantokustannusten kannalta, milloin sähköä kannattaa yhteistuotannolla tuottaa.
– Kun säätämätön tuotanto jatkaa toimintaansa, kaikki jotka voivat, ajavat tuotantonsa nollaan. Kaikki tuottajat sopeuttavat toimintansa vuorokausittain ja arvioivat, ollaanko mukana markkinassa, Parkkonen sanoo.
Tavallisesti voimalaitoksen polttokattilassa muodostuvaa höyryä ajetaan vastapaineturbiiniin, josta tulee sekä sähköä että lämpöä. Voimalaitos voi tuottaa myös pelkkää lämpöä muuttamalla kattilan höyryä kaukolämmöksi reduktiolämmönvaihtimissa. Näin tehtiin kolmen viikon ajan touko-kesäkuussa, mikä on hyvin poikkeuksellista.
– Meillä ei ole tietoisesti seisotettu vastapainevoimaloita minun 30-vuotisen työurani aikana, Hannu Parkkonen huomauttaa.
Sähkön hinta heilahtelee vastakin
Suomessa on totuteltava aiempaa suurempiin sähkönhinnan vaihteluihin. Kuopion Haapaniemellä asiaa auttaa jo muutama vuosi sitten käyttöön otettu kaukolämpöakku. Se on mahdollistanut lämmön varastointia ja sähköntuotannon painottamista vuorokauden kalleimpien tuntien jaksoille.
Energiaa ei kuitenkaan voi varastoida rajattomasti. Miten sähkön hinnan vaihtelu näkyy kaukolämmön asiakkaalle Kuopiossa? Kalliin sähkön aikana myös Kuopion Energia sai aiempaa enemmän myyntituloja, joista kaupungin omistuksen kautta hyötyvät kaikki kuopiolaiset.
– Tukkusähkön myyntituloilla on hillitty myös kaukolämmön tuotantokustannusten noususta johtuvia hinnankorotuspaineita. Kun polttoaineiden hinnat ovat nousseet Ukrainan sodan seurauksena 80 prosenttia, on kaukolämmön hintaa nostettu samana aikana vain 10 prosenttia, Parkkonen toteaa.
Juuri koettu ennätyshalvan sähkön jakso ei sekään suoraan vaikuta Kuopion Energian talouteen, sillä tukkusähkön hinnanlaskua vastaan on suojauduttu asianmukaisin johdannaissopimuksin.
– Tuleville vuosille kaukolämmön hinnassa on kuitenkin nostopaineita, sillä halpeneva sähkö ei enää mahdollista biopolttoainehintojen nousun kompensointia parin viime vuoden tapaan. Halpa sähkö sen sijaan mahdollistaa polttoon perustumattomien lämmöntuotantomuotojen käyttöönoton ja niitä selvitämme, Parkkonen kertoo.
Jatkossakin sähkön hinta on kesällä matalampi ja talvella korkeampi, sanoo Kuopion Energian energiapäällikkö Hannu Parkkonen.
Loivasti alenevia sähkönhintoja näköpiirissä
Halvasta sähköstä hyötyvät kuluttajat, joilla on pörssisähköön perustuva sähkösopimus.
– Ja jos SPOT-markkinahinnat toteutuvat alhaisina pitkään, ne painavat myös uusien määräaikaisten sopimusten hintatasoa alaspäin, Hannu Parkkonen sanoo.
Hänen neuvonsa sähkönkuluttajille on sama kuin ennenkin: Jos omaa kulutustaan voi siirtää alemman hinnan tunneille, kannattaa ottaa markkinahintaan perustuva sopimus. Juuri tällä hetkellä ei hänen mielestään kannata kiirehtiä sitoutumista määräaikaisiin sopimuksiin, vaikka ne ehkä mieltä rauhoittaisivatkin.
– Oletan, että määräaikaisten sähkösopimusten tarjouskilpailu kasvaa ja hintataso edelleen loivasti laskee tulevina kuukausina. Jos määräaikainen sopimus päättyy näinä aikoina, siirtyisin pörssisähköasiakkaaksi ja katsoisin muutaman kuukauden hintakehitystä, hän neuvoo.
Asiantuntija arvioi tulevaa hintakehitystä niin sanottujen futuurien perusteella. Tulevaisuuteen ulottuvat osto- ja myyntisopimukset viittaavat siihen, että pitkällä aikavälillä kuluttajahinta asettuisi 6–8 sentin tasolle. Vielä ensi talvena se olisi yli 10 sentin tasolla.
Kuluttajille on myös tarjolla uusia sopimusvaihtoehtoja, joissa voi hallita epävarmuutta maksamalla oikeudesta siihen, että voi esimerkiksi vuoden kuluttua tarkistaa sopimushintaansa.
Teksti: Tiinu Wuolio
Kuvat: Jape Tiitinen ja Sanni Miettinen
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #hiilijalanjälki #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys #sentuntee
4 + 1 syytä valita hiilineutraali kaukolämpö
Vuoden 2021 joulukuun 3. päivä merkitsi merkittävää käännekohtaa Suomen energiakentässä. Laki energian alkuperätakuista astui voimaan. Energiavirasto ryhtyi valvomaan lämmityksen ja jäähdytyksen alkuperää tarkemmin, tarjoten valveutuneille ...

#energiansäästö #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #sentuntee
Älykäs lämmönsäätö osoittautui oikeaksi ratkaisuksi
Kun kuopiolaisen kerrostalon ikääntynyt lämmitysjärjestelmä uusittiin 2022, toiveissa oli entistä energiaviisaampi ratkaisu. Taloyhtiön yhtiökokous päätti yksimielisesti investoida älykkääseen lämmönsäätöön, jolta odotettiin jopa kymmenen p...

#blogi #energiantuotanto #kuopionenergia
Nopeita muutoksia energiakentässä – poikkeuksellisesti turbiinikin kesälomaili
Energiamarkkinoilla on koettu isoja mullistuksia. Polttoaineiden hinnat ovat räjähtäneet ja energian hintojen muutokset ovat aiheuttaneet poikkeuksellisia tilanteita. Tulevaisuudessa energiaratkaisuilta vaaditaan joustavuutta ja ketteryyttä...