Sähkökattila - Lisää joustoa ja kustannustehokasta kaukolämmön tuotantoa
17.03.2025
Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Ainakin näin energiantuotannon näkökulmasta katsoen. Sähkön markkinahinnan vaihtelut ovat hurjia. Välillä hinta on satoja euroja megawattitunnilta, kun taas toisinaan jopa negatiivinen, eli kuluttajalle maksetaan sen käyttämisestä. Myös kolmessa vuodessa Kuopion Energian pääpolttoaineen, puun, hinta on kaksinkertaistunut.
Sähkökattilainvestointia tarkasteltiin moneen otteeseen viime vuosikymmenen loppupuolella, mutta riittävää kannattavuutta sille ei löytynyt. Nyt kuitenkin edellä mainitut muutokset sähkön ja polttoaineiden hinnoissa johtivat tilanteeseen, jossa sähkö on useiden tuhansien tuntien ajan vuodessa edullisempaa kuin polttoaine. Meidän tuotantorakenteemme huomioiden nyt on Kuopion Energian hyvä aika investoida sähkökattilaan.
Yksinkertaisimmillaan sähkökattilaa voi verrata vedenkeittimeen. Kokoero yksityistalouksissa käytössä oleviin vedenkeittimiin on kuitenkin valtava, sillä Kuopion Energialle tuleva 60 MW sähkökattila vastaa noin 30 000 vedenkeitintä. Lisäksi tarvitaan tietysti paljon muutakin kuin itse kattila – kattilarakennus, putkistoja, pumppuja, lämmönvaihtimia, venttiileitä, automaatiota, jne. Hankkeen kokonaisbudjetti on 5,4 miljoonaa euroa ja arvioitu takaisinmaksuaika noin kaksi vuotta, joten investointi tuo vakautta kaukolämmön hinnoitteluun heti käyntiin lähdettyään keväästä 2026 eteenpäin.
Muuttuuko maailma sittenkään vai palaammeko osin entiseen? Kolmekymmentä vuotta sitten entisen työnantajani palveluksessa hämmästelimme kollegoideni kanssa Ruotsissa vaatimattomille höyrynarvoille suunniteltuja voimalaitoksia, joissa ei hyödynnetty täysimääräisesti yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon mahdollistavaa sähkösaalista – olihan sähkön arvo sentään ihan jotain muuta kuin polttoaineen hinta. Joillakin tehtailla oli jopa sähkökattilat käytössä, jossa emme tuolloin nähneet mitään järkeä.
Nyt jälkeenpäin ajatellen tilanne oli hieman erilainen. Ennen pohjoismaisten sähköverkkojen yhdistymistä ja yhteisen markkinan avautumista oli vesivoiman osuus Ruotsissa suuri, sähkön hinta edullinen ja sitä oli aika ajoin yllin kyllin käytettäväksi. Tähän samaan tilanteeseenhan me olemme tulleet, vaikka nyt syynä on viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt tuulivoiman tuotanto. Ehkä vielä tulevina vuosikymmeninä länsi- tai itänaapurimme tulevat meitä vastaavasti arvostelemaan tehdyistä ratkaisuistamme, koska tilannehan voi muuttua taas, jos lisääntyvä sähkön kulutus muuttaa kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Itse uskon, että tilanne energiamarkkinalla säilyy vielä muutamia vuosia sellaisena, että investointi ehtii maksaa itsensä kirkkaasti takaisin. Ja vaikka sen jälkeen tilanne olisikin toinen, tuo sähkökattila lisää joustavuutta tulevaisuuteen. Tuskin Ruotsissakaan vuosikymmeniä tarpeettomana olleet sähkökattilat enää ovat joutilaina, vaan niiden vastukset hohkavat taas punaisina.
Peter Seppälä
tuotantojohtaja
Kuopion Energia Oy
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#kaukolämpö #kotona #kuopionenergia #lämpö #sentuntee
Lomalle huoletta – kaukolämpökodista on helppo lähteä pidemmäksikin aikaa
Kesälomakausi tarkoittaa monille pidempiä poissaoloja kotoa. Kaukolämpökodista voi lähteä lomalle huolettomin mielin, kun muutama valmistelu ennen lähtöä on tehty. Lisäksi Kuopion Energian kulutusseuranta tuo lisäturvaa poissaolon ajan.
#blogi #kuopionenergia #sentuntee #ympäristö
My Week: Ympäristö- ja vastuullisuusasiantuntija
Miltä ympäristö- ja vastuullisuusasiantuntijan työ näyttää arjessa? Tervetuloa seuraamaan alkukesäistä työviikkoani.
#kuopionenergia #sentuntee #sähkönsiirto #sähköverkko
Uusi 110 kV:n voimajohto mahdollistaa Etelä-Kuopion kehittymisen
Tulevalla voimajohdolla on tärkeä rooli Kuopion teollisuuden kasvussa, kaupunkikehityksessä ja uusien työpaikkojen syntymisessä.