Ennätysvuosi biopolttoaineen käytössä

Ennätysvuosi biopolttoaineen käytössä

14.02.2024

Vuosi 2023 oli Kuopion Energialla biopolttoaineen käytön ennätysvuosi. Haapaniemen voimalaitoksella käytetystä polttoaineesta noin 73 % oli uusiutuvaa biopolttoainetta. Miten tähän on päästy? Entä miten edistetään sitä, että ensi vuonna biopolttoaineita poltetaan tavoitteiden mukaisesti 80 %?

Euroopan Unioni, Suomi mukaan lukien, on sitoutunut edistämään puhdasta siirtymää. Niinpä myös Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitoksella, jossa tuotanto perustui aiemmin turpeen ja öljyn polttoon, metsän tuotteita poltetaan yhä enemmän.

– Olemme polttaneet biopolttoaineita paljon vuosien saatossa. Isoin muutos on ollut öljyn käytön vähentyminen. Päästöjen hallinta on nyt parempaa. Biopolttoaineesta ei aiheudu oikeastaan ollenkaan rikkipäästöjä ja rikkiarvot ovatkin vähentyneet selvästi, kertoo voimalaitoksen operaattori Jere Korhonen.

Lisäksi biopolttoaineen käyttö on lisännyt omavaraisuutta, osittain pakon edessä.

– Ennen Venäjän hyökkäyssotaa, noin 30 % puupolttoaineesta tuli meille Venäjältä. EU:n pakotteiden myötä sen tulo loppui silmänräpäyksessä. Meidän oli hankittava tilalle suomalainen vaihtoehto. Kun samaan aikaan toteutetaan puhdasta siirtymää, saadaan aikaan haastava projekti, taustoittaa Kuopion Energian polttoaineiden hankintapäällikkö Matti Voutilainen.

Voutilainen havainnollistaa voimalaitoksen polttoaineen tarvetta rekkakuormallisilla:

– Lähtökohtaisesti vuodessa tarvitaan noin 14 000 rekallista polttoainetta. Tällä hetkellä siitä noin 10 000 rekallista on puuta ja 4 000 turvetta. Kovana pakkaspäivänä polttoainetta tarvitaan 100 rekallista vuorokaudessa.

Kuopion Energian polttoaineiden hankintapäällikkö Matti Voutilainen ja voimalaitoksen operaattori Jere Korhonen pitävät Kumpusaaren terminaalin mahdollista laajennusta erittäin hyödyllisenä biopolttoaineen lisäämisen kannalta.

Polttoaine metsästä ja sahoilta

Mistä oikein puhutaan, kun puhutaan biopolttoaineesta? Haapaniemellä se tarkoittaa metsästä syntyvää polttoainetta. Harvennushakkuista saadaan nuorta puuta, avohakkuista taas latvuksia, oksia ja kantoja. Biopolttoainetta ovat myös sahateollisuuden sivutuotteet, kuten kuoret ja purut.

Jotta oikeanlainen puu päätyy oikeanlaiseen käyttöön kustannustehokkaasti, tarvitaan jatkuvaa vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

– Toimittajia ja tekijöitä puuttuu. Olemme joutuneet tilanteeseen, jossa kilpailemme osittain samoista raaka-aineesta puuteollisuuden kanssa. Emme kuitenkaan halua joutua törmäyskurssille, vaan löytää ne yhteistyön tavat, joilla kakku jaetaan niin, että kaikki pärjäävät. Tässä on täydet mahdollisuudet onnistua, Voutilainen sanoo.

– Metsänomistajille sellaisia terveisiä, että nyt on oikea aika laittaa nuoret metsät kuntoon ja harventaa, hän lisää.

Kuopion Energia on solminut turvetuottajien kanssa niin kutsuttuja hybridisopimuksia. Entiset turvetuottajat ovat siirtyneet toimittamaan myös puupolttoaineita. Nämä sopimukset ovat toimitusvarmuuden kannalta tärkeitä.

Panostusta varastointiin ja omaan raaka-aineen käsittelyyn

Kuopion Energialla selvitetään jatkuvasti, miten kuopiolaisten koteihin saataisiin sähkö ja lämpö entistä varmemmin ja kustannustehokkaammin. Biopolttoaineen ongelmina ovat epätasainen laatu ja kovilla pakkasilla jäätyminen.

Näihin asioihin voidaan odottaa parannusta keväällä, jos Kumpusaaren terminaalialueen laajentamiselle myönnetään ympäristölupa. Alueen laajentaminen mahdollistaa suuremmat varastointimäärät, mikä lisää osaltaan toimintavarmuutta.

– Suuremmat varastot tuovat meille turvaa, kun polttoainetta on saatavilla ihan lähellä. Suurempi varasto auttaisi myös polttoaineen laadunhallinnassa. Kattiloiden ollessa täysillä voitaisiin valita kuivinta ja tasalaatuisinta polttoainetta ja jättää huonompilaatuinen lämmityskauden ulkopuolelle, Korhonen miettii.

– Lisäksi olisi mahdollista hankkia uusi sähkökäyttöinen hakkuri, jolla puuhaketta tehtäisiin tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin, Voutilainen sanoo.

Nyt noin neljäsosa puupolttoaineista varastoidaan, haketetaan ja kuljetetaan itse. Tulevaisuudessa valmiiksi prosessoidun polttoaineen osuus pienenee edelleen.

Polttava tekniikka väistymässä

Puupolttoaineille etsitään lisäksi vaihtoehtoja, joiden pitää täyttää kestävyyskriteerien ehdot. Korhonen kertoo, että kokeilussa ovat olleet esimerkiksi ruokohelpi, ligniini ja puubriketit. Selvityksessä ovat myös esimerkiksi auringonkukankuoripelletit ja erilaiset polttamattomat tekniikat, kuten aurinko- ja tuulivoima.

– Polttamattomat tekniikat yleistyvät hurjaa vauhtia ja polttava tekniikka tulee väistymään. Muutoksen nopeus on monesta asiasta kiinni, Voutilainen pohtii.

Hän uskoo erityisesti pieniin modulaarisiin reaktoreihin (SMR), joita koskevassa hankkeessa Kuopion Energia on aktiivisesti mukana. Pienet ydinvoimalayksiköt voisivat tuottaa kaukolämpöä.

– Tekniikkaa on koeajettu yli 60 vuotta maailman merillä sukellusveneissä ja jäänmurtajissa, joten uskon, että se toimii Kuopiossakin, hän sanoo.

Teksti: Aino Soutsalmi
Kuvat: Jape Tiitinen


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #kaukolämpö #kuopionenergia #sentuntee  

Kaukolämpö Aasta Ööhön

Kaukolämpö on Suomen kaupunkien yleisin lämmitysmuoto, mutta mitä kaikkea se oikein pitää sisällään? Lähdetään yhdessä tutkimusmatkalle.

#häiriöviestipalvelu #kuopionenergia #sentuntee #sähkö  

Sähköt katkesivat - Mitä teen?

Sähkökatkot ovat harmillisia tapahtumia, jotka yleensä yllättävät kesken sähkön käytön. Onneksi ne ovat suhteellisen harvinaisia ja lyhytkestoisia näin kaupunkiverkkoalueella, mutta lähes häiriöttömään sähkönjakeluun tottunutta katkot voiva...

#kuopionenergia #sentuntee #sähkö #sähköverkko #toimitusvarmuus  

Kuopion Sähköverkkoa kehitetään jatkuvasti – kaipaamme kommenttejasi

Liikenteen sähköistyminen, kaupungin laajentuminen, toimitusvarmuuden parantaminen – nämä ja monet muut asiat vaikuttavat siihen, mihin suuntaan Kuopion Sähköverkko Oy kehittää jakeluverkkoaan. Tuore kehittämissuunnitelma on avoimesti nähtä...

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #toimitusvarmuus #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #ympäristö