
Väppi - työkalu energiansäästämisen tueksi
26.10.2022
Talvi lähestyy. Lisäksi elämme hyvin poikkeuksellisessa ajassa, minkä vuoksi energiasta on tullut ajankohtainen puheenaihe. Taustasyyt keskustelun vilkastumiselle ovat karmaisevia. Energiasta on tullut ase, jonka edessä koko Eurooppa on helisemässä ja vaikutukset yltävät myös Savon sydämeen. Energian hinta on kivunnut pilviin ja talvi on vasta edessä. Lisäksi energian riittävyys Suomessa on nyt suurennuslasin alla. Vaikeilla hetkillä on monesti syytä pysähtyä pohtimaan, miten vaikeudet voitetaan. Nyt alkanutta energiakriisiä ei kuitenkaan voiteta pelkästään pohtimalla, vaan se vaatii meiltä jokaiselta tekoja, pieniäkin.
Talon rakentamiseen on hyvä olla työkaluja. Lapio, vasara ja naulat helpottavat talon valmistumista. Myös energia-asioissa sopivat työkalut ovat tarpeen oman toiminnan tueksi. Meillä tämän työkalun nimi on Väppi! Se on sovellus, joka sopii niin yksityiselle kuluttajalle kuin yrityskäyttöönkin. Väppi antaa helposti tietoa omasta energiankäytöstäsi sekä mahdollistaa esimerkiksi häiriö- ja kulutusvahtien aktivoinnin. Hyvin ajankohtaisia ja tarpeellisia ominaisuuksia. Valtakunnallisesti puhutaan paljon, ja aivan aiheellisesti, varautumisesta ja Väpin käyttöönotto on yksi konkreettinen toimi varautumisen edistämiseen.
Väppi on maksutta käytössäsi, jos sinulla on voimassa oleva sopimus Kuopion Energian, Savon Voiman tai Väreen kanssa. Olet lisäksi oikeutettu käyttämään Väppiä, jos vaikka puolisosi tai perheenjäsenesi on antanut sinulle lukuoikeuden. Näitä mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää. Energiatietoutta on kätevä jakaa vaikkapa perheen sisällä. Energiakulutuksen seurannasta ja pienentämisestä voi tulla perheelle lähes yhteinen harrastus. Millä tavalla saunominen tai kenties iltamyöhään pelaaminen näkyvät energiankulutuksessa? Voisiko omaa energiankulutusta jollakin tavalla pienentää tai mahdollisesti siirtää toiseen ajankohtaan? Pienillä teoilla voi olla suurikin vaikutus - ei pelkästään omaan sähkölaskuun, mutta myös valtakunnan tasolla esimerkiksi sähköpulan välttämiseksi. Pienistä puroista syntyy iso virta. Nämä purot ovat löydettävissä seuraamalla oman kulutuksen käyttäytymistä.
Väppi toimii kätevästi niin älypuhelimessa, tabletilla kuin tietokoneellakin. Sovelluksen käyttämisen aloitus on yksinkertaista. Sovellus löytyy puhelimen sovelluskaupasta ja osoitteesta vappi.fi. Kirjautuminen on helppoa, minkä jälkeen energiadatasi on nähtävillä. Väppi hakee sopimustesi tiedot sovellukseen automaattisesti ja kulutustiedot päivittyvät näkymään päivän viiveellä. Kulutustietoja voi selata päivän, viikon, kuukauden tai vuoden tarkkuudella. Väppiin on mahdollista asettaa kulutusvahteja ja laskut voit myös tarkastaa samasta sovelluksesta.
Yksi tärkeä ja erityisen ajankohtainen asia on omien yhteystietojen tarkastaminen. Jotta esimerkiksi sähköpulan uhatessa verkkoyhtiösi lähettämät ennakko- ja häiriötiedotteet tulevat varmasti perille, on yhteystietojen oltava oikein. Väpissä kohdasta ”vikailmoitus” pääset aktivoimaan häiriövahdin ja tarkastamaan, että yhteystietosi ovat ajan tasalla. Samalla voit lisätä muitakin henkilöitä tiedotteiden vastaanottajiksi. Mitä useampi tietoa saa, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on yhdessä selvitä kiperistä tilanteista. Mahdollinen sähköpula on hetki, jolloin tietoa ja yhteispeliä tarvitaan ja siihen Väppi tarjoaa oman arvokkaan lisänsä.
Väppi kätkee sisäänsä paljon muitakin helppoja ja hyviä ominaisuuksia, joihin kannattaa tutustua samalla. Sovellusta kehitetään jatkuvasti ja siihen pyritään löytämään uusia ominaisuuksia loppuasiakkaiden hyödynnettäväksi. Energiayhtiöillä on valtavasti dataa ja sitä tietoa halutaan jakaa asiakkaille selkeässä, luettavassa muodossa. Väpillä on jo nyt kymmeniä tuhansia aktiivisia käyttäjiä ja tavoitteena on, että määrä jatkaa kasvuaan. Me aktiiviset Väpin käyttäjät voimme kannustaa vierustoveria aktivoimaan Väpin ja voimme vaikka yhdessä alkaa tarkkailemaan, miten itse kulutamme sähköä ja lämpöä. Muutetaan tapojamme aste asteelta kohti energiatehokasta arkea – eurot säästyvät, sähköpula etääntyy kilowatti kilowatilta. Yhdessä!
Teksti: Ilkka Vaarasuo, palvelupäällikkö, Kuopion Sähköverkko Oy
Kuva: Jape Tiitinen
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #hyvinvointi #kuopionenergia #sentuntee #työ
Kuka vastaa työkyvystäni?
Työkyvystä puhutaan ja kirjoitetaan paljon, mutta oletko pysähtynyt miettimään, kuka vastaa sinun työkyvystäsi? Onko vastuu sinulla työntekijänä, työnantajalla, työterveyshuollolla vai yhteiskunnalla? Vai kuuluuko se kaikille yhdessä? Työky...

#blogi #energiantuotanto #kuopionenergia #sentuntee #toimitusvarmuus
Turbiinihuolto on kuin mysteeriboksin avaus
Useampi lienee joskus kuullut Pandan Vaajakosken lakumyymälän mysteerikarkkiboksista. Boksia ostaessasi tiedät sen sisältävän karkkeja, mutta et tarkalleen millaisia karkkeja ne ovat. Höyryturbiinin revisiosta voisi käyttää melkein samaa my...

Kuopiossa toimii harvinainen vapaajäähdytysjärjestelmä
Kaukojäähdytysjärjestelmä tarjoaa energiatehokkaan tavan jäähdyttää suuria kiinteistöjä Kuopion Savilahden alueella. Kuopion Energialla puhutaan lähijäähdytyksestä, sillä jäähdytyksen ydin on Neulalahden syvänne.