Turbiinihuolto on kuin mysteeriboksin avaus

Turbiinihuolto on kuin mysteeriboksin avaus

17.06.2025

Useampi lienee joskus kuullut Pandan Vaajakosken lakumyymälän mysteerikarkkiboksista. Boksia ostaessasi tiedät sen sisältävän karkkeja, mutta et tarkalleen millaisia karkkeja ne ovat. Höyryturbiinin revisiosta voisi käyttää melkein samaa mysteeriboksin avaamisen vertausta. Turbiinin huoltoa suunnitellessa tiedetään käyttö- ja huoltohistorian perusteella, millaisia korjauksia turbiini tarvitsee, mutta aina tulee löytymään myös yllättäviä korjauskohteita. Näin tapahtui myös meidän huoltaessamme Haapaniemi 3 -laitoksen höyryturbiinia.

Edellisessä turbiinihuollossa vuonna 2022 havaittiin, että höyryä turbiinin sisällä ohjaavat johtosiipikiekot olivat kuluneet turbiinin matalapainepesässä ja ne pitäisi vaihtaa seuraavassa huollossa. Samalla kertaa olisi vaihdettava myös kuluneet roottorin tasapainotuspalat. Tätä varten roottori olisi lähetettävä Belgiaan pajalle, jossa roottori voidaan uudelleen tasapainottaa. Huollon ajankohdaksi sovittiin vuosi 2025 ja tarvittavat varaosat ja työt tilattiin etukäteen jo vuonna 2023, sillä joillakin tarvittavilla varaosilla on jopa vuoden toimitusaika.

Turbiinihuolto päästiin aloittamaan suunnitellusti tänä vuonna huhtikuun alussa ja viikon päästä aloituksesta päästiin kurkistamaan turbiinin sisälle, kun korkeapainepesän kansi avattiin ja nostettiin pois. Kaikki oli muuten niin kuin oletimme, mutta turbiinista löytyi myös yllätyksenä erittäin pieni, noin 2 cm:n pituinen, irtonainen metallikappale. Tämä kappale oli turbiinin pyöriessä aiheuttanut vaurioita roottorin siipirivistöön. Roottori pyörii turbiinissa noin 5300 kierrosta minuutissa, joten pienikin kappale pystyy helposti aiheuttamaan vaurioita, joita ei voida jättää korjaamatta.

Tuumasta toimeen siis. Roottori lähetettiin suunnitellusti Belgian pajalle ja me matkustimme perään kahta viikkoa myöhemmin. Turbiinipajalla oli tällä välin tehty tarvittavat tarkastukset ja ehdotukset toimenpiteistä, joilla roottori saadaan taas korjattua turvalliseen käyttökuntoon. Neuvotteluissa sovimme, että tarvittavista varaosista ja korjaustoimista tehdään meille tarjous. Samalla kertaa pyysimme myös toiselta turbiinin korjauspajalta vastaavan tarjouspyynnön, jotta voitiin varmistaa hintojen olevan kilpailukykyiset ja jotta kiireellistä korjausaikataulua ei voida käyttää hintojen nostamisen tekosyynä. Tarjoukset saatiin kummaltakin pajalta ja ne olivat lähes samanhintaiset. Voitiin siis todeta, että hinta oli paras, mitä tässä tilanteessa voitaisiin korjauksille saada. Toimitusaikaa korjauksille toki tuli noin 5 kuukautta lisää, sillä tarvittava materiaali on nykyisen maailmantilanteen takia kiven alla.

Saimme Kuopion Energia Oy:n hallitukselta luvan tilata vaadittavat lisätyöt turbiinin korjaamiseksi. Nyt sitten vain odotellaan, että korjaukseen tarvittavat materiaalit saapuvat turbiinipajalle. Materiaaleja odotellessa vaihdettaville osille tehdään 3D-skannaus ja niistä laaditaan tarkat piirustukset, minkä jälkeen uusia osia päästään valmistamaan millimetrien sadasosien tarkkuudella. Onneksi on kesä ja sähköstä saatava hinta on matala, joten pärjäämme kyllä hyvin ja tarvittaessa voimme tuottaa sähköä HP1-turbiinilla. Tällä kertaa mysteeriboksista siis paljastui hieman happaman makuisia karkkeja, mutta sellaista se elämä on. Välillä on maistettava hieman hapanta, jotta muistaa taas miltä ne makeat asiat maistuvat. Mukavaa alkanutta kesää kaikille!




Sami Koponen
Kunnossapitopäällikkö
Kuopion Energia Oy


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kuopionenergia #sentuntee #ympäristö  

Luvassa entistä viihtyisämpiä retkihetkiä Pilpassa

Suositulla Pilpan retkeilyalueella Kuopiossa ennallistetaan perinnemaisemaa. Syksyllä aloitettu työ tukee luonnon monimuotoisuutta ja lisää niin retkeilijöiden kuin pölyttäjien viihtyvyyttä. Pölyttäjäparatiisi Pilppa -hankkeeseen osallistum...

#kuopionenergia #sentuntee  

Kuopiossa toimii harvinainen vapaajäähdytysjärjestelmä

Kaukojäähdytysjärjestelmä tarjoaa energiatehokkaan tavan jäähdyttää suuria kiinteistöjä Kuopion Savilahden alueella. Kuopion Energialla puhutaan lähijäähdytyksestä, sillä jäähdytyksen ydin on Neulalahden syvänne.

#kuopionenergia #sentuntee  

40 vuotta Kuopion Energialla – Sihteeristä on moneksi

Minna Pihkon ura Kuopion Energialla on kestänyt lähes 40 vuotta. Hän tuli koululaisena kesätöihin, ja on tehnyt koko työuransa energiayhtiöllä. Hyvä yhteishenki on pitänyt sihteerin ja assistentin talossa.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kesämökki #kotivara #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #osaaminen #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #toimitusvarmuus #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #vapaalla #ympäristö