
Sisällöntuottajaharjoittelijana Kuopion Energialla
28.07.2023
Miten muotoilun opiskelija päätyy energia-alalle kesätöihin? Mitä sisällöntuottajaharjoittelijan työnkuva pitää sisällään? Entä millaisia valmiuksia kesätyöt tässä roolissa vaativat?
Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa muotoilua kohta kolmatta vuotta. Erikoistun palvelumuotoiluun sekä graafiseen suunnitteluun. Kun aloin vuodenvaihteen jälkeen tutkia Duunitorista kesätyöpaikkoja, en olisi arvannut päätyväni energia-alalle.
Päädyin siis energia-alalle kesätöihin aivan sattumalta. Törmäsin alkuvuodesta Kuopion Energian ilmoitukseen, jossa etsittiin kesäksi video- ja valokuvauksen hallitsevaa sisällöntuottajaharjoittelijaa. Innostuin ilmoituksesta heti, sillä koin täyttäväni kaikki vaadittavat kriteerit. Olin myös kovasti toivonut saavani oman alani töitä, jotta pääsisin kehittämään ammattitaitoani myös kesällä. Hakemuksen jätettyäni rekrytointiprosessi eteni ripeästi, sillä pian minulle tulikin jo haastattelukutsu. Sain tietää valinnastani rooliin heti haastattelusta seuraavana päivänä.
Työnkuvani Kuopion Energialla muodostuu monipuolisista viestinnän tehtävistä. Pääpaino on kuitenkin video- ja valokuvaamisessa. Olen päässyt muun muassa kuvaamaan ja editoimaan yhteistyövideokampanjan. Kampanjavideot koostuivat haastatteluista sekä kuvituskuvasta.
Videoita ja kuvia pääsin ottamaan myös Paremman huomisen energiaa -pelikiertueen tapahtumissa. Lisäksi pääsin tutustumaan eri liiketoimintojen työntekijöihin ja heidän arkeensa. Oli hienoa nähdä, kuinka paljon erilaisia rooleja talon sisällä on. Sinäkin pääset tutustumaan heihin Kuopion Energian YouTube-kanavalla.

Valokuvattavat kohteet ovat olleet monipuolisia aina henkilö- ja rekrytointikuvista tapahtumakuviin. Kuvaushommien lisäksi olen tehnyt erilaista graafista materiaalia, kuten ikoneita ja postereita sekä tehnyt somepostauksia ja säätänyt materiaalien painoasetuksia.
Olen toiminut vastaavissa työtehtävissä ennenkin, joten tehtävien suorittaminen sujui näppärästi. Sen sijaan uutta olen oppinut energia-alasta, sillä se ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Mielestäni sisällöntuottajaharjoittelijan työ vaatii omatoimisuutta, kärsivällisyyttä, visuaalista silmää ja taitoa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Perfektionismista voi olla hyötyä, mutta täytyy myös osata päästää irti ja priorisoida ajankäyttöä. Sen lisäksi avainroolissa ovat ohjelmisto-osaaminen ja järjestelmäkameran hallitseminen.

Työtahti on ollut minulle sopiva enkä ole kokenut, että tehtävää olisi liikaa. Olen aiemmissa töissäni ja opinnoissani tottunut hyvinkin kiireiseen työtahtiin, joten hieman maltillisempi tekeminen on tehnyt minulle hyvää. Olen tarkka ja huolellinen tyyppi, joten pidän siitä, että minulla on aikaa hioa materiaalit rauhassa viimeisen päälle.
Työilmapiiri on ollut erittäin hyvä ja töihin on ollut mukava tulla. Pidän siitä, että töitä tehdään ahkerasti ja tosissaan, mutta muistetaan myös pitää päivän aikana taukoja ja yhteisiä hetkiä työkavereiden kanssa. Tukea ja apua on aina ollut tarjolla ja minulle onkin korostettu sitä, että kaikkea saa kysyä, eikä kaikkea tarvitse osata. On mukavaa, ettei kenenkään oleteta olevan superihminen.
Olen nauttinut kesätyöstäni ja aika on kulunut hurjan nopeasti. Työrupeamani Kuopion Energialla tulee päätökseen heinäkuun lopussa ja sitten onkin aika heittää vapaalle ja hengähtää hetki ennen uuden lukuvuoden alkua.
Suosittelen Kuopion Energiaa kesätyöpaikkana kaikille opiskelijoille. Täällä pääsee oppimaan uutta ja kerryttämään työelämäkokemusta. Paikkoja on auki useiden eri alojen opiskelijoille, joten kannattaa pitää Kuopion Energia mielessä, kun ensi kesän paikat tulevat hakuun!


Sanni Miettinen
Sisällöntuottajaharjoittelija
Kuopion Energia Oy
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #hiilijalanjälki #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys #sentuntee
4 + 1 syytä valita hiilineutraali kaukolämpö
Vuoden 2021 joulukuun 3. päivä merkitsi merkittävää käännekohtaa Suomen energiakentässä. Laki energian alkuperätakuista astui voimaan. Energiavirasto ryhtyi valvomaan lämmityksen ja jäähdytyksen alkuperää tarkemmin, tarjoten valveutuneille ...

#energiansäästö #kaukolämpö #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #sentuntee
Älykäs lämmönsäätö osoittautui oikeaksi ratkaisuksi
Kun kuopiolaisen kerrostalon ikääntynyt lämmitysjärjestelmä uusittiin 2022, toiveissa oli entistä energiaviisaampi ratkaisu. Taloyhtiön yhtiökokous päätti yksimielisesti investoida älykkääseen lämmönsäätöön, jolta odotettiin jopa kymmenen p...

#blogi #energiantuotanto #kuopionenergia
Nopeita muutoksia energiakentässä – poikkeuksellisesti turbiinikin kesälomaili
Energiamarkkinoilla on koettu isoja mullistuksia. Polttoaineiden hinnat ovat räjähtäneet ja energian hintojen muutokset ovat aiheuttaneet poikkeuksellisia tilanteita. Tulevaisuudessa energiaratkaisuilta vaaditaan joustavuutta ja ketteryyttä...