Palveluvastaava neuvoo kaukolämpöasioissa
21.11.2022
Lämmönjakokeskusten tarkastuksia, liittymäsopimuksia, teknistä neuvontaa sekä älykkään lämmönsäädön selvityksiä – niistä koostuvat palveluvastaava Antti Lappalaisen työpäivät.
Hän on koulutukseltaan koneinsinööri, jolla on kokemusta tuotannon työtehtävistä suunnitteluun, laadunvalvontaan ja myyntiin. Antti aloitti Kuopion Energialla palveluvastaavana alkuvuodesta 2021.
Antti nauttii työnsä liikkuvuudesta. Vaikka työtehtävät ovat samanlaisia, asiakaskohtaamiset tekevät työstä kiinnostavaa. Pääasiassa hän neuvoo pientalojen ja taloyhtiöiden kaukolämmitykseen liittyvissä asioissa.
Kaukolämmön 6 000 erilaista asiakasta asettavat kuitenkin palveluvastaavalle haasteen.
– Asiakkailla voi olla erilaisia lämmityslaitteita 70-luvulta tähän päivään. Niistä kaikista pitäisi pysyä kärryillä. Se otti oman aikansa, mutta nyt sekin puoli on hanskassa, sanoo Antti.
– Ei mitään asioita kuitenkaan ratkota yksin, vaan työyhteisöstä on aina apua, hän lisää.
Antin työtehtäviin kuuluu myös myyntiä ja markkinointia. Palveluvastaavaan voi olla yhteydessä kaikkiin kaukolämpöön liittyvissä asioissa.
Uusia maisemia sähköpyörän selästä
Antti asuu vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Siilinjärvellä. Viime aikoina miehen vapaa-aikaa on vienyt omakotitalon rakennusprojekti. Mieluisia harrastuksia ovat myös matkustelu ja laskettelu.
– Työnantajan kautta on polkupyöräetu, joka on lompakolle ystävällinen tapa saada mieleinen polkupyörä. Nyt olenkin kulkenut lähimaastossa sähkömaastopyörällä. Lähden kotipihasta ja huomaan yhtäkkiä, että onkin mennyt kolme tuntia metsässä. Se on hyvä tapa löytää ihan uusia paikkoja läheltä!
Teksti: Aino Soutsalmi
Kuva: Jape Tiitinen
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#energiansäästö #kaukolämpö #kuopionenergia #sentuntee #sähkö #sähkönsäästö
Uusi Saku-sovellus tuo sähkön ja lämmön tiedot asiakkaan taskuun
Saku on Kuopion Energian uusi maksuton kulutusseurantasovellus, jonka avulla asiakas voi seurata sähkön ja kaukolämmön kulutustaan, pientuotantoa, laskuja ja sopimuksia yhdessä palvelussa.
#blogi #kuopionenergia #osaaminen #sentuntee #tulevaisuus #työ
Tulevaisuuden menestys syntyy jatkuvasta oppimisesta
Osallistuin syyskuun lopulla Energiateollisuuden työelämäseminaariin, jossa keskusteltiin energia-alan tulevaisuudesta, osaamistarpeista ja työelämän muutoksesta. Kuultujen esitysten ja keskusteluiden pohjalta voin todeta, että tulevaisuude...
#kaukolämpö #kuopionenergia #sähkö #sähkönsiirto #sähköverkko
Helikopteri ja drone auttavat pitämään sähkö- ja kaukolämpöverkot kunnossa
Kuopion Energialla helikopteri- ja dronekuvauksia hyödynnetään sekä sähköverkon ilmajohtojen että kaukolämpöverkon kunnossapidossa.