Kaukolämmön uudet tuotteet vastaavat muuttuviin tarpeisiin
21.11.2022
Kaukolämmön tuotteet uudistuvat vuoden vaihteessa. Tuoteuudistuksen lähtökohtana on ollut Kuopion Energian halu vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Kaukolämmön uusi alkuperätakuujärjestelmä mahdollistaa ilmastotietoisen eli hiilineutraalin lämmöntuotannon viranomaisen myöntämällä sertifikaatilla.
Kuopion Energia tarjoaa pian aiempaa useammille kaukolämmön asiakkailleen vaihtoehtoja sen mukaan, miten paljon lämpöä kukin vuoden mittaan käyttää tai minkä verran hinta- tai ympäristötekijöitä painottaa.
– Pyrimme lähemmäksi kunkin asiakkaan lämmitystarvetta, joka ei ole kaikille sama, kaukolämmön myyntipäällikkö Teemu Tirkkonen sanoo.
Kuopiossa kaikki kaukolämmön tuotteet ovat vastuullisia ja lisäksi ekolämpötuotteet ovat myös sertifioituja.
Valinnalla voi säästää rahaa ja luontoa
Kaukolämmön uusista vaihtoehdoista on haluttu tehdä ihmisille helpommin ymmärrettäviä.
– Toki edelleen mielellään avitetaan asiakasta valitsemaan juuri itselleen se oikea tuote. Valinnalla vaikuttaa myös omiin kustannuksiinsa, hän muistuttaa.
Esimerkiksi tähän asti Tarkkalämpönä tunnettu energiankäytöstään erityisen tarkan kuluttajan tuote on ensi vuonna nimeltään SÄÄSTÖ ekokaukolämpö. Se sopii hyvin ympäristö- ja kustannustietoiselle omakotiasujalle, jonka lämmönkulutus on vuodessa alle 30 MWh.
– SÄÄSTÖ-tuotteen valinnut asiakas voi säästää vuodessa kymmeniä euroja, jopa satasen. Jos Tarkkalämpö on jo käytössä, se vaihtuu automaattisesti SÄÄSTÖ ekokaukolämmöksi, Tirkkonen kertoo.
Kustannuksiin voi vaikuttaa myös välttämällä tarpeetonta lämmittämistä. Alentamalla lämpötilaa asteella, kuten Motivan Astetta alemmaksi -kampanjassa kannustetaan, säästö tuntuu kukkarossa.
– Se on paras tapa vaikuttaa omaan energialaskuun. Laskemalla lämpötilaa asteella voi saada viiden prosentin säästön lämmityskuluista, Tirkkonen muistuttaa.

Kaukolämmön tuotteen valinnalla asiakas voi vaikuttaa omiin kustannuksiinsa. Valinnassa auttaa tieto omasta lämmönkulutuksesta, jonka voi tarkistaa kätevästi Väpistä, kertoo myyntipäällikkö Teemu Tirkkonen.
Oman kulutuksen näkee Väpistä
Jos oman kodin lämmönkulutus ylittää 30 MWh vuodessa, voi valita REILU kaukolämmön. Erityisen ympäristötietoisen kuluttajan valinta puolestaan on kulutuksen määrästä riippuen joko sertifioitu REHTI ekokaukolämpö tai sertifioitu SÄÄSTÖ ekokaukolämpö.
Omaa lämmönkulutusta voi seurata Väpistä. Jos kulutuksen tai vaikka ilmastohuolen takia näyttää siltä, että on aika vaihtaa oma kaukolämpötuote itselle sopivampaan, se käy helposti Kuopion Energian verkkosivuilla. Lomakkeen voi täyttää osoitteessa www.kuopionenergia.fi/tuotevaihto.
Teksti: Tiinu Wuolio
Kuva: Kuopion Energia
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#blogi #kuopionenergia #sentuntee
Päivittäistavarakaupasta energia-alalle – energinen aloitus Kuopion Energialla
Aloitin hiljattain Kuopion Energian markkinointipäällikkönä. Paluu Etelä-Suomesta takaisin Savoon ja samalla uudelle toimialalle tuntui jännittävältä, innostavalta ja ennen kaikkea oikealta muutokselta.
#energiansäästö #kaukolämpö #kuopionenergia #sentuntee
Energiaturpeen aika päättyy
Energiaturpeen suunnitelmallinen käyttö päättyy Kuopiossa lämmityskauteen 2025-2026. Muutos on ollut vuosien mittainen siirtymä, jossa kaukolämmön tuotantoa on uudistettu vaiheittain.
#kaukolämpö #kuopionenergia #sentuntee #sähkö #sähkönsiirto #toimitusvarmuus
Sähkö- ja kaukolämpökatkot ovat harvinaisia – näin toimit häiriötilanteessa
Sähkö- ja kaukolämpökatkot ovat Kuopiossa harvinaisia ja yleensä lyhytaikaisia. Poikkeustilanteisiin on kuitenkin varauduttu, ja asiakkaille viestitään häiriöistä nopeasti.