Sähkönkulutus hyvässä laskussa

Sähkönkulutus hyvässä laskussa

21.11.2022

Kuluttajien sähkönkäyttö laski jo elo-syyskuussa 13,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Lasku on jatkunut vahvana myös lokakuussa. Sähkön kokonaiskulutus laski syyskuussa 9,2 prosenttia, joten myös teollisuus on tehostanut sähkönkäyttöään. Ennakkotietojen mukaan lasku jatkui lokakuussa.

Sekä kotitaloudet että yritykset ovat selvästi aloittaneet sähkönsäästämisen. Tämä vähentää riskiä sähköpulaan. Myös lokakuun ennakkotiedot näyttävät laskun jatkuneen noin 8 prosentin suuruisena.

Sähkönsäästön kanssa samaan aikaan on lisääntynyt myös sähkönkäytön ajoittaminen matalamman kulutuksen aikoihin. Nämä ovat kaksi parasta tapaa välttää korkeimmat hintapiikit ja sähköpula.

– Sähkön tarkastettu elo- ja syyskuun kulutus on laskenut todella merkittävästi. Hienoa, että sähkönkulutus näyttää Fingridin ennakkotietojen mukaan jatkuvan myös lokakuussa, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

– On ollut hienoa huomata, miten sähkönkulutuksen vähentäminen ja käytön ajoittaminen on noussut syksyn aikana keskeiseksi teemaksi niin teollisuudessa kuin sähköä käyttävässä infrassa. Astetta Alemmas -kampanjan esimerkit sähkönkäytön vähentymisestä osoittavat, että jokainen suomalainen voi myös omalla toiminnallaan ehkäistä sähköpulan syntymistä vähentämällä sähkönkäyttöä omassa arjessaan, korostaa johtaja Tuomas Rauhala Fingridistä. 

– Talvi on vasta tuloillaan, joten nyt saavutettuihin lukuihin tai jopa suurempaan sähkönkäytön vähennykseen olisi todella tärkeää pystyä myös tulevina talvikuukausina, erityisesti sähkön huippukulutusjaksojen aikana.

 

Vähentää hintapaineita

– Keskikulutuksen vähentäminen on tehokkain ja paras tapa laskea sähkön hintaa. Yhä useampien kuluttajien siirtyminen pörssisähkön käyttäjiksi on lisännyt myös kysyntäjoustoa eli sähkönkulutuksen siirtämistä vuorokauden aikoihin, jolloin sähköä kuluu vähemmän. Kukutusjousto on tärkeää sähköjärjestelmän toimivuuden kannalta. Nyt täytyy toivoa, että suuntaus jatkuu ja sähkön hintaa saadaan laskettua säästöjen ja kulutusjouston ansiosta jatkossa vielä enemmän, toivoo Leskelä.  

Suomalaiset näyttävät olevan säästämisen lisäksi valmiita siirtämään kulutusta korkeimman kulutuksen aikojen ulkopuolelle eli kysyntäjoustoihin. Tämä on erittäin tärkeää, myös torjuttaessa talvikaudella uhkaavaa sähköpulaa.

Yksinkertaisimmillaan kysyntäjoustoihin voi osallistua siirtämällä pyykinpesukoneen ja astianpesukoneen käyttöä kello 21 jälkeiseen aikaan ja pestä luonnollisesti täysiä koneellisia. Pienimmillään ja halvimmillaan sähkö on yleensä puolenyön jälkeen.

Varsinkin sähköiset vesivaraajat ja muut varaavat järjestelmät kannattaa lämmittää vasta yhden ja kuuden välillä yöllä.

 

Jokainen pystyy säästämään

Säästöjä löytyy jokaisesta kodista helpolla. Eniten energiaa kuluu kotona huoneiden ja käyttöveden lämmitykseen. Jos nämä tehdään sähköllä, kannattaa lämmitystä painottaa mahdollisuuksien mukaan yölle ja muille hetkille, jolloin sähköä käytetään maassamme vähiten.

Myös saunominen nostaa sähkönkulutusta ja varsinkin kovimpien pakkaskausien aikaan on hyvä miettiä, milloin saunoo. Kellonaikaan ja sähkön pörssihintaan perustuvan ajoituksen lisäksi myös lauhassa ja tuulisessa säässä on sähköä enemmän tarjolla sekä varsinkin viikonloppuisin, jolloin teollisuuden sähkönkäyttö on vähäisempää.

Kaikki muutokset, jotka pienentävät sähkönkäyttöä näkyvät kokonaisuudessa, jos suuri osa kotitalouksista tekee samoin. Tällaisia keinoja ovat muun muassa kaikkien valaisimien varustaminen led-lampuilla, valmiusvirtojen sammuttaminen sähkölaitteista, latureiden irrottaminen pistorasiasta, kun niitä ei käytetä sekä kodin langattoman verkon napsauttaminen pois päältä yöksi ja varsinkin päiväksi, jos kotona ei olla verkkoa käyttämässä.

 

Näin saat selville pörssihinnat

Miten sitten voi tietää, milloin sähkönkäyttö on vuorokaudessa vähäisintä ja milloin se on halvinta. Esimerkiksi lataamalla puhelimeen tai tablettiin Fingridin tuntihintasovelluksen. Sovelluksesta näkyy kuluvan päivän sähkönhinnat sekä seuraavan päivän hinnat heti, kun ne ovat määräytyneet Nord Pool -sähköpörssissä.

Myös yle.fi-sivustolta löytyy päivittyvä pörssihinta, joka näkyy selainversiossa, Yle-sovelluksessa ja sähkön hintaa ja sähkömarkkinoita käsittelevissä uutisjutuissa sekä tekstitelevisiossa.

Seuraamalla sähköpörssin hintoja saat myös selville, milloin sähköä on runsaasti tarjolla eli ajankohdat, joihin sähkönkäyttöä kannattaa ajoittaa. Vaikka kotona ei sähköä ostettaisikaan pörssihintaan, kannattaa helposti siirrettävää sähkönkäyttöä painottaa edullisimmille tunneille.

Omia, sähkönhinnan seuraamiseen sopivia sovelluksia löytyy myös verkkopalveluyhtiöiltä ja sähköä myyviltä yhtiöiltä.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Shutterstock

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#hyvinvointi #kotona #vapaalla  

Saunassa mieli lepää

Aivotutkija Katri Saarikiven mielestä saunan lauteilla ei tarvitse välttämättä puhua mitään. Toisaalta ympäristö on otollinen syvällisillekin keskusteluille.

#astettaalemmas #energiatehokkuus #kotona  

Saunotaan astetta maltillisemmin

Ei ole sama, miten ja milloin saunot. Kertalämmitteinen sähkökiuas on kodin eniten kuluttava sähkölaite ja siksi on hyvä katsoa, milloin sähkösaunassa saunoo. Useimmiten lauantai tai sunnuntai on perjantai-iltaa tai muuta arki-iltaa parempi...

#kodinkone #kotona #resepti  

Vegaaniherkut valloittavat

Vegaaniset herkut valmistuvat kätevästi. Kuivakakut, korvapuustit tai vaikka ihanat perinteiset mokkapalat voi tehdä ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Makuretki vegaanisuuteen ja meheviin makuihin tuo uusia elämyksiä.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #energiatehokkuus #turvallisuus #astettaalemmas #viihde-elektroniikka #testi #lämpö #hyvinvointi #piha #valaistus #sähköpula #ilmastointi #sisustus #sähkönsäästö #vapaalla #puutarha #energiansäästö #sähkö #pääsiäinen #sähkögrilli #osaaminen #hiilijalanjälki #kaukolämpö #sähköpalo #työ #sähköasennukset #lämmitys #sähkönsiirto #kesämökki #sähköhammasharja #energiantuotanto #sähköverkko #verkkopalvelu #kotivara #kolumni #tulevaisuus #ilmastonmuutos #sahkolasku