Puhtaat ikkunat vaikuttavat energiankulutukseen
03.03.2023
Kevät on tulossa ja päivä pitenee. Usein sanotaan ikkunoiden jopa lisäävän energiankulutusta, mutta ne voivat valoisana ja auringonpaisteisena aikana myös laskea lämmön ja sähkön kulutusta.
Päivät alkavat olla jo valoisia pitkälle iltaan ja valoisa aika lisääntyy nyt vauhdilla. Tämä tuo mahdollisuuden myös säästöihin. On esimerkiksi turha pitää valoja päällä, kun niitä ei tarvita.
Auringon lämmöstä pääsee nauttimaan tehokkaimmin nostamalla sälekaihtimet tai avaamalla verhot päiväksi, varsinkin jos meneillään ei ole kova pakkasjakso. Puhtaiden ikkunoiden läpi aurinko lämmittää jo asunnon sisätiloja kohteissa, joissa aurinko paistaa ikkunoista sisälle.
Ulkolämpötilojen kohotessa lähes plussalle tai lämpimän puolelle, voi osan lämmittimistä sammuttaa varsinkin etelänpuoleisissa huoneissa tai kääntää niitä hieman pienemmälle. Samalla vältetään kodin ylilämpeneminen ja lämmön tuulettaminen ulos asunnosta.
Hyvänä esimerkkinä lämmön vaikutuksesta lämpötiloihin ovat lasitetut terassit, joissa lämpötilat saattavat nousta kesäisiksi jo aikaisin keväällä. Saman lämmön voi hyödyntää myös sisätiloissa.
Valon ja lämmön kertymistä voi parantaa huolehtimalla ikkunoiden puhtaudesta. Ikkunat kannattaa pestä jo aikaisin keväällä. Riippuen paikasta ne saattavat myös likaantua nopeasti, eikä toinenkaan pesu näissä tapauksissa ole keväällä pahasta.
Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Rodeo
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#hyvinvointi #kotona #tekoäly #vapaalla
Tuleeko pukinkontista nalle vai oppiva robotti?
Monet leluklassikot ovat säilyttäneet suosionsa, mutta leikkimisen maailma myös muuttuu koko ajan. Tulossa ovat esimerkiksi tekoälyä ja robotiikkaa hyödyntävät lelut.
Lemmikkien nimipäiväkalenteri uudistui – nyt myös Nana ja Rölli saivat oman päivänsä
Jos perheessäsi juhlitaan sekä ihmisten että eläinten syntymäpäiviä, on pian aihetta yhteen juhlaan lisää. Helsingin yliopiston Almanakkatoimisto on uudistanut koirien, kissojen ja hevosten nimipäiväkalenterit ensimmäistä kertaa yli kymmene...