Naiset suosivat akkukäyttöisiä puutarhalaitteita

Naiset suosivat akkukäyttöisiä puutarhalaitteita

15.06.2021

Tutkimuksen perusteella Suomessa naiset suosivat miehiin verrattuna enemmän akkukäyttöisiä puutarhalaitteita. Muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaisista suurin osa ajaa edelleen mieluummin nurmikkonsa itse.

Suomessa akkukäyttöisiä puutarhakoneita suosii kolmannes naisista, kun taas miehistä vain neljännes. Suomalaisista miehistä hieman alle puolet käyttäisi mieluiten bensakäyttöisiä puutarhalaitteita.

Akkukäyttöisten laitteiden suosien kasvu on kuitenkin odotettavissa seuraavan ikäpolven varttuessa, koska tutkimuksen nuorin ikäryhmä 25–39 osoittautui asenteiltaan akkumyönteisimmäksi.

Keskeinen syy akulla toimivan puutarhalaitteen omistamiselle oli kaikille vastaajille niiden helppo käytettävyys. Robottiruohonleikkurin omistavien suomalaisten enemmistö ilmoitti puolestaan keskeiseksi eduksi sen, että aikaa vapautuu muihin tehtäviin. 
 

 


Suomalaiset käyttävät vähiten akkukäyttöisiä laitteita

Muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaiset puutarhanomistajat käyttävät kuitenkin vähiten akkukäyttöisiä laitteita.

Yli kolmannes suomalaisista suosii bensakäyttöisiä puutarhakoneita sähkökäyttöisiin verrattuna. Tämä eroaa keskeisesti muista Pohjoismaista, joissa akkukäyttöiset laitteet olivat huomattavasti suosituimpia.

Ruotsissa ja Norjassa vain viidennes vastaajista suosii bensakäyttöisiä laitteita, ja Tanskassa vain 15 prosenttia vastaajista suosii bensakäyttöisiä laitteita.

Akkukäyttöisistä laitteista esimerkiksi robottiruohonleikkuri löytyy vain 4 prosentista suomalaisissa puutarhoissa, kun Ruotsissa robottileikkuri löytyy joka viidenneltä pihalta.
 

Suomalaiset pitävät ruohonleikkuusta

Suomalaisena erityispiirteenä korostui henkilökohtainen suhde ruohonleikkuuseen. Jopa noin kolmannes vastaajista jättäisi robottiruohonleikkurin ostamatta, koska pitää ruohonleikkuusta itse niin paljon. Esimerkiksi Tanskassa ainoastaan 17 % jättäisi robottiruohonleikkurin hankkimatta samaisesta syystä.

– Akkukäyttöisten laitteiden tehot ja käyttöajat ovat parantuneet merkittävästi ja ne vastaavat monessa tuotteessa polttomoottorin suorituskykyä. Nämä ominaisuudet tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessa akkukäyttöisten laitteiden suosion kasvuun. Nykyaikaiset robottiruohonleikkurit pärjäävät myös erinomaisesti vaikeammassakin maastossa, mikä vaikuttaa niidenkin kysynnän lisääntymiseen myös Suomessa, sanoo Husqvarnan myyntijohtaja Tuomas Kuivamäki.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

#kodinkone #kotona #resepti  

Mokkapala on sporttinen ikinuori

Junnujoukkueiden buffeteista tuttu 80-vuotias leivonnainen on elämänsä vedossa. Viime aikoina se on löytänyt itsestään myös uusia puolia.

#kotona #vapaalla  

Kuvakirja tallentaa hetket ja pitää muistot elossa

Kuvakirjojen suunnittelu on siirtynyt koneelle ladattavista ohjelmista selkeästi online-pohjaisiin työkaluihin. Molemmissa on omat vahvuutensa, kertoo Lasse Heerman.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #lämpö #vapaalla #astettaalemmas #hyvinvointi #valaistus #lämmitys #sähkö #piha #sähkönsäästö #ilmastointi #testi #sisustus #puutarha #sähköpula #aurinko #energiantuotanto #kaukolämpö #työ #sähköpalo #pääsiäinen #osaaminen #aurinkopaneeli #kesämökki #tulevaisuus #kolumni #sähköverkko #sähkögrilli #sähköasennukset #sähköhammasharja #hiilijalanjälki #moottorilämmitys #ilmastonmuutos #ympäristö #Laskiainen #sähköauto #kilpailut #kotivara #verkkopalvelu #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #kinkkutemppu #sahkolasku