Maustekakku on joulun klassikko

Maustekakku on joulun klassikko

19.11.2021

Perinteinen maustekakku kuuluu jouluun. Kahvipöydässä voi myös kuulostella, vieläkö jostain kantautuisi valtavien kanelilintujen siiveniskuja. Mausteilla ja meillä on paljon yhteistä jännittävää historiaa.

Maustekakku vie ajatukset lapsuuteen, mummolaan ja moniin menneisiin jouluihin. Joulu maistuu neilikalta, kanelilta ja inkivääriltä.

Mutta maustekakku on ryyditetty myös koko ihmiskunnan yhteisellä historialla. 

Mausteita etsittäessä on purjehdittu ympäri maailmaa ja menty kirjaimellisesti niin pitkälle, missä pippuri kasvaa. Matkan varrelta on löydetty esimerkiksi uusia maita ja maanosia.

 

Pesätarpeita tuntemattomasta maasta

Nykyään esimerkiksi kaneli on hyvinkin arkipäiväinen mauste, pullan ja puuron tuttu kyytipoika. Vaan mitähän nykymenostamme oltaisiin tuumailtu Antiikin Kreikassa?

Kreikkalaiset ajattelivat, että jättimäiset kanelilinnut lensivät Arabian niemimaalta jonnekin salaperäiseen, tuntemattomaan maahan, ja toivat sieltä pesätarvikkeekseen kallisarvoisia kanelipuun oksia.

Keskiaikana tuollaisille väitteille osattiin jo naureskella. Ranskan kuningas Ludvigin hovissa liikkui varmaa tietoa siitä, että kanelia pyydettiin kalaverkoilla Niilin alkulähteistä.

Arabialaiset kauppiaat, jotka toivat Eurooppaan jännittäviä mausteita Aasiasta, olivat asiasta paremmin perillä. He kuitenkin ymmärsivät, että hyvä tarina vain lisää tuotteen kiinnostavuutta.

 

Maailma pienentyi, kotikeittiö avartui

Nykyään, yltäkylläisessä maailmassamme, neilikka, kaneli ja inkivääri, kuten myös usein joulun mausteisiin luettavat kardemumma ja tähtianis, eivät tietenkään tunnu aivan yhtä satumaisilta asioilta kuin ennen.

Maailman pienentymisestä ja kotikeittiömme avartumisesta kertoo, että monet maustekakun mausteista ovat tulleet osaksi arkipäiväämme ja niitä käytetään muuallakin kuin leivonnaisissa. 

Kaneli ja inkivääri ovat keskeisiä mausteita vaikkapa intialaisessa ruuassa.

 

Rohkea mausteita käyttää 

Kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen Martoista on sitä mieltä, että suomalaiset voisivat kuitenkin käyttää mausteita vielä nykyistä rohkeammin.

– Ruokaan kannattaa hakea makua ennen kaikkea mausteilla, ei suolalla, hän korostaa.

Mutta jos vaikkapa kaneli ja kardemumma ovat nykyään jo tuttuja klassikkoja, niin mitkä mausteet olisivat kenties erityisesti nousussa?

– Mututuntuma kertoo, että tavallista trendikkäämpiä mausteita ovat tällä hetkellä ainakin tuorekorianteri, juustokumina ja kurkuma. Tuorekorianteri on kova juttu niin itämaisissa ruuissa kuin texmexissäkin. Oma lukunsa ovat sitten tietenkin myös kotimaiset yrtit.

 

Maustekakkua voi myös tuunata 

Vanha kunnon maustekakkukin on, jos ei aivan trendien harjalla, niin voimissaan. Maustekakkua taitaa kohottaa osaltaan myös nykyinen leipomis- ja kotoiluinnostus. 

– Maustekakku on myös helppo valmistaa. Oleellista on, että tarvittavat raaka-aineet ovat huoneenlämpöisiä, jotta ne eivät juoksetu. 

Mikäli rasva alkaa erottua nesteestä eivätkä ainekset sekoitu toisiinsa tasaisesti, tilanteen voi vielä yrittää pelastaa lisäämällä taikinaan keltuaisen.

Tietystä yksinkertaisuudestaan huolimatta maustekakku tarjoaa myös liikkumavaraa ja tilaa luovuudelle. 

– Maustekakun voi maustaa juuri haluamallaan tavalla. Siihen voi lisätä myös vaikkapa pähkinöitä, kuivattuja marjoja tai pieniä suklaahippuja, Tuovinen vinkkaa.

Kuivakakkutaikinasta voi tehdä yhdessä lasten kanssa myös esimerkiksi muffinsseja.

 


 

Perinteinen maustekakku

4 dl vehnäjauhoja
2 ½ dl sokeria
1 ½ dl maitojauhetta
1 ½ tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl kardemummaa
150 g sulatettua margariinia tai voita
1 ½ dl omenasosetta
3 dl vettä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.
2. Lisää joukkoon muut aineet.
3. Sekoita taikinaa vain sen verran, että taikina on tasaista.
4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
5. Paista kakkua 175°C:ssa uunin alimmalla ritilätasolla 50–55 minuuttia.

Ohje: Martat

 

Maustekauppa muokkasi maailmaa

Keskiajan vaihtuessa renessanssiin myös Euroopassa alettiin ymmärtää, että mausteita löytyi erityisesti idästä. 

Kun turkkilaiset valloittivat vuonna 1453 Konstantinopolin, niin maayhteydet Aasiaan hankaloituivat. Portugalilaiset löysivät kuitenkin Intiaan merireitin, joka kulki Afrikan eteläpuolitse. Pienuutensa ja keveytensä ansiosta mausteet olivat mainiota rahtia. Vaatimattomankin kokoiseen karaveli-laivaan mahtui satumainen aarre.

Vähän myöhemmin espanjalaista retkikuntaa johtanut italialainen Kristoffer Kolumbus etsi Intiaa, mutta löysi sattumoisin aivan uuden mantereen, Amerikan.

Sittemmin, 1600-luvulta lähtien, Aasian maustekauppaa pyörittivät ennen kaikkea Englannin Itä-Intian kauppakomppania ja Hollannin Itä-Intian kauppakomppania. Ne olivat oman aikansa Googleja ja Appleja, maailman ensimmäisiä globaaleja jättiyrityksiä ja voimakkaampia kuin monet valtiot.

Kauppakomppaniat vaikuttavat esimerkiksi modernien rahoitusmarkkinoiden syntyyn.

Kauppakomppanioilla oli myös omat sotajoukot. Kaupanteon ja rosvouksen välinen raja saattoi olla varsin häilyvä tai ainakin väliaikainen, kuin kaneliin sormella vedetty viiva. 

 

Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Scanstockphoto ja Marttaliitto ry

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona #turvallisuus  

Vanhojen sähkölaitteiden muuntajat ja lepotilakulutukset tarkkailuun

Kulutusmittari on hyvä apuväline eri sähkölaitteiden kulutusten tarkkailuun. Etenkin vanhempien laitteiden muuntajien kulutus ja laitteiden lepotilakulutukset saattavat olla yllättävän suuria.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #energiansäästö #viihde-elektroniikka #astettaalemmas #lämpö #hyvinvointi #sähkönsäästö #testi #piha #vapaalla #valaistus #sähkö #sisustus #puutarha #lämmitys #ilmastointi #sähköpula #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kaukolämpö #aurinko #osaaminen #tulevaisuus #hiilijalanjälki #sähkögrilli #sähköpalo #työ #sähköasennukset #kinkkutemppu #kesämökki #sähköhammasharja #sähkönsiirto #sähköinen liikenne #sähköverkko #moottorilämmitys #verkkopalvelu #kotivara #sähköauto #kolumni #ilmastonmuutos #sahkolasku