Auringon energiaa ja terveellistä syötävää

Auringon energiaa ja terveellistä syötävää

03.06.2022

Viimeistään nyt kannattaa luonnonvalo ottaa hyötykäyttöön. Valjasta ikkunalaudat ja aurinkoiset pöydänpäädyt terveellisen ruuan tuotantoon antamalla auringon voiman kasvattaa salaatit, yrtit ja auringonkukkien versot.

Kesän voi tuoda myös sisälle kotiin perustamalla ikkunan eteen ikkunalaudalle auringon valosta nauttivan yrttitarhan. Yrttien lisäksi ikkunalaudalla viihtyvät esimerkiksi herneenversot ja auringonkukat. Omassa yrttipuutarhassa auringon energia muuttuu vihreiksi ja terveellisiksi herkuiksi, jotka tuovat makuja leivän päälle, ruuanlaittoon ja salaatteihin. Kaikki mitä tarvitset, on kylvöastia, multaa, siemeniä ja vettä.

Usein kirkaslasinen kylvöastia nopeuttaa kasvua, kun myös juuret saavat osansa valosta. Hyvä multa, vesi ja auringon energia riittää kasvulle. Siemenistä idättyy parhaimmillaan jo viikossa omia tuoreita yrttejä ja herneenversoja terveelliseen keväästä nauttimiseen. Näiden lisäksi voi kasvattaa myös salaatteja.

Tärkeintä kasvattamisessa on pitää multa tasaisen kosteana. Tarjolla on kuitenkin myös sisälle tarkoitettuja kotipuutarhoja, joihin vettä lisätään harvemmin ja tekniikka hoitaa kastelun automaattisesti. Näillä kotipuutarhoilla kasvatus onnistuu ympäri vuoden, koska niissä on usein myös kasvua ylläpitävä valo.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #sahkolasku #sähkömittarit #sähköverkko  

Sähkömittarit vaihdetaan uusiin

Varttisähkön aikakausi tuo mukanaan muutoksen, jota ei näe päällepäin, mutta joka on koko järjestelmän kannalta välttämätön. Kun sähkön hinta alkaa määräytyä 15 minuutin välein, myös mittaamisen on pysyttävä mukana. Lähivuosina suomalaisiin...

#kotivara #kotona #sähköverkko #turvallisuus  

Sähkökatkolla on monia vaikutuksia – jokainen voi varautua viisaasti

Sähkökatko voi pysäyttää kodin arjen hetkessä, mutta pienillä toimilla on mahdollista ennaltaehkäistä suuria ongelmia. Hyvä varautuminen tuo turvaa, lämpöä ja mielenrauhaa myös pimeän tai kylmän yllättäessä.

#kodinkone #kotona #resepti  

Glögijuustokakku on joulun juhlakauden maistuva yllättäjä

Joulun herkulliset klassikot saavat uuden twistin: piparkakkupohja ja mausteinen glögitäyte toimivat mainiosti hurmaavassa glögijuustokakussa, joka ilahduttaa niin silmiä kuin makuhermoja.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #vapaalla #lämpö #hyvinvointi #astettaalemmas #valaistus #lämmitys #sähkö #piha #sähkönsäästö #ilmastointi #testi #sisustus #puutarha #energiantuotanto #sähköpula #aurinko #tulevaisuus #sähköverkko #kaukolämpö #työ #kolumni #sähköpalo #pääsiäinen #osaaminen #aurinkopaneeli #kesämökki #sähkögrilli #sahkolasku #sähköasennukset #kotivara #sähköhammasharja #hiilijalanjälki #moottorilämmitys #ilmastonmuutos #ympäristö #Laskiainen #sähkömittarit #sähköauto #verkkopalvelu #sähköinen liikenne #tekoäly #sähkönsiirto #kinkkutemppu