Muista ainakin nämä jättäessäsi kotisi tyhjäksi

Muista ainakin nämä jättäessäsi kotisi tyhjäksi

23.05.2022

Kun lomalle lähtö tai siirtyminen etätöihin loma-asunnolle lähestyy, ei kannata unohtaa kodin laittamista kuntoon poissaolon ajaksi. Huomioimalla muutaman asian, voit välttyä ikäviltä yllätyksiltä kotiin palatessasi.

Koti kannattaa turvata murtomiehiltä ja teknisiltä ongelmilta. Koti kannattaa jättää mahdollisimman asutun näköiseksi ja sopia naapurien kanssa pienestä silmälläpidosta. On hyvä, jos naapurit tietävät miten tavoittavat asukkaat, jos asunnon ympärillä näkyy epätavanomaista liikettä.

Huolehdi oven kunnollisesta lukituksesta ja käytä turvalukkoa, jos ovessa sellainen on. Taloyhtiössä myös turvalukon avain on hyvä olla tarvittaessa taloyhtiön huollon käytettävissä hätätilanteita varten. Jos avainta ei ole käytössä ja ovi joudutaan hätätilanteessa rikkomaan, joutuu asunnon haltija korvaamaan korjauskustannukset.

Myös ikkunat on syytä sulkea. Avoimet, pienetkin ikkunat helpottavat murtomiesten sisään tunkeutumista. Avoin ikkuna voi olla myös linnulle tai muulle eläimelle väylä sisälle. Sisälle päässeet eläimet voivat aiheuttaa suurta sotkua tai jopa tuhota huonekaluja käyttökelvottomiksi.

 

Tarkasta vedet ja sähköt

Ota turhat sähkölaitteet irti verkosta ja katso vuodenajan mukaan, ettei ilmastointi tai lämmitys jää turhan suurelle.

Jääkaappi kannattaa tyhjentää ja jos mahdollista kytkeä pois päältä. Nykyaikaisen jääkaapin sähkönkulutus on tosin todella pientä, kun ovea ei avata. Vähintään pilaantuva ruoka kannattaa ottaa mukaan.

Muista myös tarkastaa, että astianpesu- ja pyykinpesukoneen hanat on suljettu, jos ne jostain syystä ovat edellisen pesukerran jälkeen jääneet auki.

Kodin jättämistä ei kannata toitottaa julkisesti sosiaalisessa mediassa. On hyvä myös huolehtia postin kääntämisestä toiseen osoitteeseen tai jakelun keskeyttämisestä. Vähintään on hyvä huolehtia postilaatikon säännöllisestä tyhjentämisestä.

 

Muista nämä, kun koti jää tyhjäksi

1. Irrota sähkölaitteiden pistokkeet pistorasioista.

2. Irrota myös kaikki laturit.

3. Jos kotona ei tarvita verkkoa esimerkiksi murtohälyttimelle tai muulle toiminnolle, sammuta reititin.

4. Katso, ettei pakastimessa ole ylimääräistä jäätä. Jos on, sulata se ja jos mahdollista, jätä pakastin tyhjäksi.

5. Tyhjennä jääkaappi kaikesta pilaantuvasta ja jätä se mahdollisuuksien mukaan tyhjäksi.

6. Tarkasta ennen lähtöä, että pesukoneiden hanat ovat varmasti kiinni.

7. Täytä hajulukot vedellä ja jos mahdollista, pyydä esimerkiksi kukkien kastelijaa vetämään wc ja päästämään hanoista vähän vettä kerran viikossa.

8. Jos palovaroittimen paristonvaihdosta on pitkä aika, vaihda se ennen pidempää poissaoloa.

9. Tarkasta, että kotisi vakuutusturva on kunnossa.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#kodinkone #kotona #turvallisuus  

Ukkonen voi rikkoa kodinkoneita

Helteet päättyvät usein ukkoseen. Voimakkaat ukkosmyrskyt ja salamaniskut aiheuttavat riskin kodinkoneille. Vaikka sähköverkkoinvestoinnit ovat vähentäneet ukkosen aiheuttamia häiriöitä kuten sähkökatkoja ja jännitepiikkejä, niitä voi edell...

#sähköverkko #turvallisuus  

Selvitä ennen kuin kaivat

Maan alta löytyy paljon erilaisia kaapeleita, putkia ja muuta infraa. Kaivajan on aina selvitettävä kaivualueen kaapelit ja putket ennen kaivamista. On hyvä muistaa, että sähköjohdot voivat aiheuttaa kaivajalle vaaratilanteita. Kaivaja on a...

#turvallisuus #vapaalla  

Osa sähköisistä kulkuvälineistä vakuutettava

Liikennevakuutuslain muutos tuo kesäkuun alussa tuhansia sähköisiä liikkumisvälineitä vakuuttamisvelvollisuuden piiriin. Jokaisen on itse tarkastettava, onko oma kulkupeli jatkossa vakuutettava. Valtaosa sähköpyöristä kuitenkin säilyy vakuu...

Katso myös nämä aihepiirit!

#aurinko #aurinkopaneeli #datahub #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #kesämökki #kodinkone #kotona #lämpö #moottorilämmitys #piha #pääsiäinen #sisustus #sähkö #sähköasennukset #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsiirto #sähköpalo #sähköverkko #toimitusvarmuus #turvallisuus #valaistus #vapaalla #verkkopalvelu