Valoa pimeneviin iltoihin

21.09.2020, klo 13:55

Taskulamput ovat akkujen ja led-tekniikan ansiosta entistä valovoimaisempia. Ladattava laite on myös ympäristöystävällinen valinta.

Ladattava taskulamppu on usein järkevämpi ja ekologisempi ratkaisu kuin paristokäyttöinen taskulamppu.

– Ladattava lamppu on ykkösvalinta, mikäli laitetta käytetään paljon tai siltä halutaan maksimaalista suorituskykyä, sanoo tuotepäällikkö Kristian Hintsala Valostore.fi:stä.

Ladattavat lamput ovat hieman kalliimpia kuin paristokäyttöiset. Ajan myötä, kun paristokäyttöiseen laitteeseen hankitaan lisää paristoja, kokonaiskustannukset saattavat kuitenkin keikahtaa toisin päin. Lisäksi ladattavissa lampuissa on yleensä huomattavasti suurempi valoteho ja pidempi paloaika kuin paristokäyttöisissä.

– Laskelmissa on myös syytä muistaa paristojen hiilijalanjälki. Käytetyt paristot vaativat esimerkiksi erilliskeräyksen ja -käsittelyn, kun taas akut toimivat oikein käytettynä vuosia.


Pienestäkin löytyy ytyä

Ladattavuuden ja led-tekniikan myötä taskulamppumaailmaan on tullut aivan uudenlaisia tuotteita.

– Yleisenä suuntauksena on, että valoteho ja paloajan pituus ovat kasvaneet ja samaan aikaan valaisinten ja akkujen koot ovat pienentyneet. Pienistäkin laitteista saadaan nykyään valtavasti valotehoa.

Peukalonkokoisessa taskulampussa valon määrä voi olla vaikkapa 1000 lumenia. Se on lähes saman verran kuin auton halogeenipolttimoissa (H4-poltin 850–1150 lumenia).

– Järeimmät ladattavat lamput – jotka tosin vaativat varsin ison ja järeästi ommellun taskun tai paremminkin oman laukun – tuottavat jopa 25 000 lumenia.

Noin tehokkaat valaisimet on tarkoitettu lähinnä erikoiskäyttöön, esimerkiksi meripelastukseen ja etsintätehtäviin. Erikoislampuissa on tyypillisesti käyttötarkoitukseen optimoitu valokeila. Etsintäkäytössä valokeila on monesti kapea ja erittäin pitkäkantoinen. Tarjolla on myös erittäin leveitä keiloja, joilla voi valaista ison alueen kerrallaan.

Yleiskäyttöön, vaikkapa mökille, kotiin ja työkäyttöön tarkoitettujen ladattavien lamppujen hinta liikkuu noin 40–150 eurossa.

Järeimmät ammattilaiskäyttöön tarkoitetut lamput maksavat useita satoja euroja.

 

Lamppu käyttötarkoituksen mukaan

Taskulamppu kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan.

– Jos lamppu tulee vaikkapa mökille yleiskäyttöön, niin paras vaihtoehto on yleensä laite, jossa on kohtuullisen leveä valokeila. Se valaisee kerralla riittävän laajan alueen.

Yleiskäytössä riittää yleensä pari-kolmesataa lumenia. Teho ja valon määrä kannattaa kuitenkin mitoittaa mieluummin ylä- kuin alakanttiin.

Laitetta ei tarvitse käyttää maksimiteholla. Mutta mitä suurempi laitteen maksimiteho on, sitä isompi akku siinä on ja tätä kautta myös paloaika on huomattavasti pitempi. Voi olla myös kätevää, että tarvittaessa laitteesta löytyy tehoa tilanteisiin, joissa sitä oikeasti tarvitaan.

Luonnossa esimerkiksi erä- ja kalastusretkillä tärkeää on riittävä valoteho ja pitkä paloaika. Hyvä lisäominaisuus on, että laitteesta näkyy, minkä verran siinä on jäljellä akkua.

Myös pyöräilyyn löytyy omia lamppuja sekä lisäksi lamppuja, jotka sopivat yleiskäyttöön, kun ne irrotetaan kiinnikkeistään.

– Pyöräilijöiden on myös syytä muistaa, että uuden tieliikennelain mukaan pyörissä on nyt oltava valkoisen etuvalon lisäksi takana punainen valo hämärällä ajettaessa.

 

Vesillä valoa ei ole koskaan liikaa

Veneilijöiden kannattaa kiinnittää huomiota lampun vesitiiviyteen. Laadukkaat lamput kestävät lähes aina täydellisen upotuksenkin.

Vesillä valotehoa ei voi myöskään olla liikaa, sillä tumma vesi imee valoa tehokkaasti. Valoa heijastuu takaisin vähemmän kuin maalla.

– Pitkälle kantavalla kapealla keilalla on hyvä tutkia merimerkkejä. Mutta laaja valokeila on hyvä rantautumistilanteissa.

Saatavana on myös lamppuja, joista voi valita tilanteen mukaan joko laajan tai kapean valokeilan.

Koska lamppujen linssit ja/tai heijastimet ovat tällöin kuitenkin liikkuvia osia, niin niiden vesitiiviys ei ole välttämättä hyvä. Myös laitteiden valoteho voi jättää toivomisen varaa.



Otsalamppu jättää kädet vapaaksi

Myös otsalamput tarjoavat hyvän vaihtoehdon pimeneviin iltoihin.

Otsalamppujen paras puoli on tietenkin se, että ne jättävät kädet vapaiksi. Otsalamppu on näppärä vaikkapa mökin askareissa, liikuntaharrastuksissa, koiraa ulkoiluttaessa tai työkäytössä. Syksyisinä aamuina sen avulla näkee myös paremmin, onko maan pinnassa yöpakkasten jäljiltä liukkaita paikkoja.

Otsalampussa ykkösvalinta on leveä keila.Mikäli keila on kovin kapea, niin kohde, jota haluaa katsoa, katoaa helposti pään heiluessa. Kapea keila on myös hankala lähityöskentelyssä, kun kaikki valo keskittyy pienelle alueelle. Leveä keila valaisee koko työskentelykohteen kerrallaan ilman, että päätä tarvitsee liikutella. 

Tarjolla on myös helposti kiinnikkeistään irrotettavia putkimallisia otsalamppuja, joita voidaan käyttää myös taskulamppuina tai vaikka pyöränvalona.

Lisäksi saatavana on malleja, joissa akku voidaan sijoittaa erikseen esimerkiksi takin rintataskuun.

Tämä tekee otsalampuista entistä keveämpiä ja mahdollistaa todella tehokkaiden otsalamppujen tekemisen ilman, että niiden paino kasvaa liiaksi.


Pienimmät ladattavat lamput ovat peukalon, suurimmat reilun kyynärvarren kokoisia.

Pienemmällä teholla enemmän käyttöaikaa

Peukalonkokoinen 1000 lumenin lamppu antaa maksimivaloaan noin puoli tuntia. Jos samassa lampussa käytetäänkin esimerkiksi 60 lumenin tehotilaa, joka riittää hyvin vaikkapa kävelyyn metsässä, niin käyttöaika onkin jo yli 3,5 tuntia. Vastaavasti vaikkapa reilun 3000 lumenin lamppu antaa 50 lumenin valomäärää 52 tuntia.

– Latausteho vaihtelee akun mukaan, tyhjästä täyteen lataus kestää tyypillisesti yhdestä kahdeksaan tuntia. Mutta koska taskulampuissa on kännykän tavoin litiumioniakut, niin niitä voi ladata milloin vain, Hintsala huomauttaa.

Akku saattaa kuitenkin heikentyä, jos ladattavan taskulampun unohtaa laturin päähän vaikkapa viikoksi tai kuukaudeksi.

Samaten akku saattaa kärsiä siitä, jos sitä säilytetään pitkään tyhjänä ilman latausta.


Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Shutterstock ja Ilari Välimäki

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: