Suomalaiset kärkijoukossa paristo- ja akkukierrätyksessä

06.09.2019, klo 13:03

Suomalaiset ovat Euroopan neljänneksi ahkerimpia paristojen ja akkujen kierrättäjiä, kun keräysmäärää verrataan asukaslukuun. Tilastot kertovat suomalaisten myös käyttävä paristoja ja akkuja keskivertoeurooppalaista enemmän.


Paristot ja pienet akut voi kierrättää helposti kaupassa.

Eurooppalaisten paristojen ja akkujen keräysorganisaatioiden järjestö Eucobatin vuoden 2017 tilaston mukaan kärkipaikkaa paristojen kierrätyksessä pitävät tanskalaiset, ja heti perässä tulevat belgialaiset, hollantilaiset ja suomalaiset.

– Suomessa aktiivisuuteen on varmasti vaikuttanut ainakin se, että 13 000 keräyspisteen verkostomme on asukaslukuun verrattuna Euroopan laajimpia, sanoo Liisa-Marie Stenbäck Paristokierrätyksestä.

Suomalaiset kiikuttivat keräyspisteille viime vuonna keskimäärin karkkipussillisen verran käytettyjä virtalähteitä, eli noin 270 grammaa. 


Myös Euroopan aktiivisimpia käyttäjiä

Eucobatin tilaston perusteella suomalalaiset myös käyttävät paristoja ja akkuja keskivertoeurooppalaista enemmän. 

– Syytä tähän voi vain arvailla. Voisiko tähän vaikuttaa esimerkiksi se, että me suomalaiset viihdymme johtojen tavoittamattomissa mökillä ja luonnossa liikkumassa, Stenbäck pohtii.

Moni ahkerakin kierrättäjä unohtaa, että käytettyjen paristojen ja akkujen virtanavat tulee suojata esimerkiksi teipillä. Teippi on kierrätyksen pelastusrengas, joka estää mahdolliset oikosulut, jotka voivat aiheuttaa jopa tulipaloja. 

– Erityistä huomiota tulee kiinnittää nappi- ja 9V-paristoihin. Nappiparistojen pinta on käytännössä pelkkää napaa ja neppariparistoissa navat sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, joten ne reagoivat erityisen herkästi, Stenbäck muistuttaa.

Suomessa myös kehitetään kiertotalouden ratkaisuja, kuten esimerkiksi sähköauton akkujen kierrätystä. Tähänkin on jo ratkaisut valmiina, kunhan ensimmäisiä akkupaketteja tulee kierrätykseen asti.

Teksti: Ari J. Vesa

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: