Kynnysmatto vähentää siivoustarvetta

12.04.2019, klo 10:50

Pöly ja kenkien mukana sisään kulkeva märkä hiekka ja multa ovat kevään merkkejä, jotka lisäävät usein siivoustarvetta, varsinkin kun ikkunoista sisään tuleva auringonvalo tuo pölyt ja muun lian paremmin esille. Siivoaminen ei ole suuri energiankuluttaja, mutta esimerkiksi imurointiin ja lämpimällä vedellä tehtyyn lattianpesuun kuluu myös energiaa.

Kengissä sisälle kulkevaa likaa voi vähentää tehokkaasti hyvillä, kuraa ja pölyä sitovilla kynnys- ja eteismatoilla. Taloyhtiöissä lika kannattaa pysäyttää jo porraskäytävän sisääntulotasolle, jonne voi hankkia esimerkiksi vuokrattavat ja säännöllisesti vaihdettavat matot.

Puhdista jalkineet jo ennen sisälle menoa oven pielessä olevaan rappuralliin, jonka harjaan irtoavat myös kengänpohjiin kiinni jääneet kivet. Pyyhi kengät sen jälkeen huolellisesti kynnysmattoon ja jätä ne eteiseen.

Näin vähennät imurointi- ja lattian pesutarvetta. Säästät myös lattiapintoja kulumiselta ja pidät kodin siistimpänä. Energiaa säästyy pesu- ja imurointitarpeen vähentyessä.

Samalla saat suunnattua oman energiasi muihin töihin tai energiaa omaan elämään tuoviin harrastuksiin ja kevätauringosta nauttimiseen.

Kuva: Scanstockphoto

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: