Energiatietoutta Kuopion ysiluokkalaisille

29.10.2019, klo 14:47

Kuinka moni tietää, että viikolla 41 vietetään vuosittain valtakunnallista Energiansäästöviikkoa? Me energiayhtiössä työskentelevät tiedämme kyllä, sillä tapahtuma huomioidaan kyseisellä viikolla vahvasti energiayhtiöiden sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Valtakunnan medioissa tapahtumaa ei juurikaan huomioida - ihmettelen kyllä suuresti, että miksi ei.

Energiansäästöviikolla viestitään nimittäin kaikkia meitä koskettavista asioista: kuinka energiaa ja materiaaleja järkevästi käyttämällä vähennämme hiilidioksidipäästöjä ja muita toimintamme ympäristövaikutuksia. Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin. 

Luulen, että vähäisestä valtakunnallisesta viestinnästä huolimatta iso Kuopiossa 9.-luokan käyneistä ainakin muistaa kuulleensa Energiansäästöviikosta. Ja osa – toivottavasti – muistaa myös, mitä se tarkoittaa. Me Kuopion Energialla olemme nimittäin jo kahdenkymmenen vuoden ajan kutsuneet kaikki Kuopion 9.-luokkalaiset vierailulle voimalaitokselle juuri Energiansäästöviikolla.


Energiansäästöviikolla tapahtuva voimalaitosvierailu on erinomainen mahdollisuus oppilaille ja heidän opettajilleen tutustua Kuopion Energian voimalaitokseen, kotimaisten polttoaineiden hyödyntämiseen energian tuotannossa sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Kerromme vierailijoille myös energia- ja ympäristöasioista sekä energia-alan monipuolisista työmahdollisuuksista. Tavoitteenamme on innostaa nuoria opiskelemaan energia-alaa ja saada heitä kiinnostumaan alasta yleisesti. Vierailut huipentuvat voimalaitoskierrokseen, jonka aikana koululaisille esitellään mm. 50 metriä korkea kattila eli tulipesä, jossa lämpötila on huikeat 850 astetta sekä muutaman vuoden takainen investointimme, savukaasupesuri, joka nimensä mukaisesti pesee savukaasut ja ottaa niistä lämmön talteen ennen kuin savu purkautuu vesihöyrynä piipusta taivaalle.


Tänäkin vuonna voimalaitoksellamme vieraili noin 300 ysiluokkalaista. Parhaina vuosina vierailijoiden määrä on ollut jopa reilusti yli 400. Vaikka Energiansäästöviikon vierailut vaativat meiltä paljon aikaa ja järjestelyjä, aiomme jatkaa tätä jo perinteeksi muodostunutta valistustyötä. Jos tuon viikon aikana osalle näistä nuorista tulevaisuuden toivoista jää mieleen, miten sähköä ja lämpöä tuotetaan, kuinka paljon Kuopion Energia käyttää energiantuotannossa kotimaisia biopolttoaineita, miten energiaa voidaan säästää tai miten paljon erilaisia työmahdollisuuksia energiayhtiöt voivat tarjota, me olemme tyytyväisiä. Ehkäpä juuri tuo vierailu on sytyttänyt joissain nuorissa kipinän suunnata energia-alalle. 


Kuopion Energia Oy
Satu Nurminen
Henkilöstö- ja viestintäpäällikkö

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: