Kallan kylmä osoitti toimivuutensa ennätyshelteillä

Kallan kylmä osoitti toimivuutensa ennätyshelteillä

20.09.2021

Kaukojäähdytyksen tuotantolaitos Kuopion Savilahdessa pääsi heti ensimmäisenä kokonaisena kesäkautenaan osoittamaan toimivuutensa. Poikkeuksellisen helteiset säät pitivät pitkään yllä tavallista suurempaa jäähdytyksen tarvetta. Tulokset antavat aihetta tyytyväisyyteen.

– Laitos on saatu toimimaan alun testausten ja kehitystoimenpiteiden jälkeen suunnitellulla tavalla, kaukolämpöjohtaja Reima Lassila toteaa.

Voimakkaat ukonilmat ja sähkökatkot aiheuttivat jonkin verran häiriöitä laitoksen toimintaan. Silti asiakkaiden jäähdytyksen tarpeesta pystyttiin tuottamaan lähes sata prosenttia Kallaveden syvänteen kylmällä vedellä.

Jäähdytyskapasiteetista on kesän hellejakson mittausten perusteella käytössä noin viidennes. Laitoksen mitoituksessa on varauduttu koko kasvavan Savilahden alueen jäähdytystarpeisiin.

– Tähän mennessä kaikki Savilahteen rakennetut uudet kiinteistöt ovat valinneet ekologisen ja energiatehokkaan Kallan kylmä -lähijäähdytyksen, mistä olemme hyvin otettuja, Lassila iloitsee.

 


– Helteisen kesän jäähdytyksen tarpeesta pystyttiin tuottamaan lähes sata prosenttia Kallaveden syvänteen kylmällä vedellä, kaukolämpöjohtaja Reima Lassila kertoo.

 

Aurinkosähkö viimeistelee laitoksen ekotehokkuuden

Jäähdytyslaitoksen katolle valmistui toukokuussa aurinkosähköjärjestelmä, joka tuottaa isohkon osan laitoksen tarvitsemasta sähköstä.

– Tämä on ihanteellinen ratkaisu, koska myös jäähdytyksen tarve on suurinta silloin, kun aurinko paistaa, Reima Lassila sanoo.

Jäähdytysverkon kautta kiinteistöihin saatava viilennys on palveluna samankaltaista kuin kaukolämmityskin, eli verkkoon ja laitoksiin on investoitava. Kallan kylmän erityisenä etuna on valmiiksi kylmän järviveden hyödyntäminen rakennusten viilentämiseen. 

– Perinteinen vaihtoehtohan on ensin jäähdyttää vesi koneellisesti, mihin tarvitaan enemmän sähköä kuin meidän ratkaisussamme. Jäähdytyksen tuotanto Savilahdessa on siis erittäin luonnonmukaista ja resurssiviisasta, Lassila jatkaa.

 

Jäähdytysverkkoa rakennettu yhtaikaa muun infran kanssa

Savilahden alueen kaukojäähdytysverkkoa on rakennettu kustannustehokkaasti muun infrarakentamisen yhteydessä. Microteknian alue saatiin laitoksen tuotannon piiriin kesäkuussa ja Viestikadun alue elokuussa.  

– Kallan kylmä on hyvä ratkaisu lähialueen isoille toimijoille. Keskustelemme tästä mielellämme myös rakennusliikkeiden kanssa. Tämä soveltuu myös kerrostalorakentajille siellä, missä verkko on valmiina, Reima Lassila kertoo.

Jäähdytysverkkoa rakennetaan jatkossakin muun katurakentamisen mukana alueille, missä on lähijäähdytykseen soveltuvia kiinteistöjä. Rakennushankkeita suunnittelevien kannattaa ottaa Kuopion Energiaan yhteyttä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa liittymismahdollisuuksien varmistamiseksi.

 

Kaukojäähdytyksen kaltaisilla uusilla energiatehokkailla ja ekologisilla ratkaisuilla KYS pyrkii vähentämään ympäristökuormaa ja kustannuksia, kertoo KYSin kiinteistöjohtaja Petri Pyy.

 

Kallan kylmä jäähdyttää KYSin sairaalatiloja

Ensimmäinen ekotehokkaan Kallan kylmän asiakas oli Kuopion yliopistollinen sairaala KYS. Kuopion Energialle se on ollut kaukojäähdytyksen kehittämisvaiheessa ankkuritoimija, joka osaltaan auttoi palvelun laajentamisessa koko Savilahden alueelle.

Nyt osaa KYSin sairaalatiloista viilennetään jo Kallaveden syvänteiden vedellä. KYS siirtyy pääosin keskitettyyn jäähdytykseen vaiheittain 2020-luvun kuluessa. Ratkaisu säästää sähköä jopa 80 prosenttia kiinteistökohtaisiin jäähdytyslaitteisiin verrattuna.

– Ekologisuus on KYSille tärkeä arvo. Analysoimme myös ympäristö- ja energiatehokkuusnäkökulmat. Taloudellinen yhtälö on saatava toimimaan, ja pandemian myötä myös varautumisajattelu on nostanut päätään, KYSin kiinteistöjohtaja Petri Pyy sanoo.

Kaukojäähdytys on jo ensimmäisen vuoden jälkeen osoittanut toimivuutensa ennakkolaskelmien mukaisesti. Niiden mukaan tilanne myös tulee KYSille sitä edullisemmaksi, mitä laajemmin kaukojäähdytystä otetaan käyttöön.

Pyy kuvaa sairaalan jäähdytystarvetta varsinkin kesäisin valtavaksi rakennusten suuren määrän sekä sairaalatilojen korkeiden sisäilmastovaatimusten vuoksi.
– Erikoistiloissa sisäilmasto-olosuhteiden merkitys korostuu, hän toteaa.

 

Teksti: Tiinu Wuolio
Kuvat: Petra Tiihonen ja Jape Tiitinen

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #turvallisuus #työ  

Yhdessä kohti nollaa

Viime viikolla vietimme Kuopion Energialla Nolla tapaturmaa -teemaviikkoa. Nolla tapaturmaa on luonnollisesti ollut tavoitteenamme vuosikausia, mutta tänä vuonna se on nostettu konsernimme tulostavoitteeksi. Teemaviikon tavoitteena oli herä...

#blogi #kuopionenergia #sentuntee #turvallisuus  

Onnettomuuksien ennaltaehkäisyn ammattilaisesta turvallisuuspäälliköksi

Marraskuussa tapahtui yksi oman työurani uusimmista loikkauksista, kun vaihdoin lakien ja asetusten toteutumisen valvonnasta niin sanotusti toteuttavalle puolelle. Ajattelin vähän avata, mitä osaamista tuon mukanani aiemmasta työnkuvastani...

#kuopionenergia #pääkirjoitus #sentuntee  

Teoista sanoiksi

Sinussa ja minussa, meissä yhdessä on voima luoda hyvää ympärillemme. Kuopion Energia kehittää puhtaampaa paikallista energiantuotantoa vastuullisesti.

Katso myös nämä aihepiirit!

#astettaalemmas #blogi #energiansäästö #energiantuotanto #energiatehokkuus #energiavinkki #hiilijalanjälki #hyvinvointi #häiriöviestipalvelu #ilmastointi #ilmastonmuutos #kaukolämpö #kotona #kuopionenergia #lämmitys #lämpö #pientuotanto #pääkirjoitus #rakentaminen #sentuntee #sähkö #sähköauto #sähköinen liikenne #sähkönsäästö #sähköpula #sähköverkko #Tuhkanhyötykäyttö #tulevaisuus #turvallisuus #työ #ympäristö