Ekotekoja, kiitos – opiskelijakoteihin virtaa biopolttoaineilla tuotettua energiaa

19.02.2019, klo 09:11

Kuopas tarjoaa kodin yli 3000 opiskelijalle Kuopiossa. Nyt opiskelija-asuntojen kaikki lämpö ja sähkö on tuotettu ympäristöystävällisillä biopolttoaineilla. Nuorille ekoteot ovat tärkeitä.


Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa suojelukohteessa Torikadulla on sekä Kuopaksen toimisto että useita opiskelija-asuntoja. Tämäkin kiinteistö lämpiää nyt aiempaa ekologisemmin, kertoo toimitusjohtaja Tuula Vartiainen.

Kuopaksen, eli Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n, kiinteistöjen energiatehokkuuden eteen on tehty töitä pitkään. Toimitusjohtaja Tuula Vartiaisen mukaan energiankulutus on kannattava säästökohde.

– Normaalin taloyhtiön hoitokuluista noin 40 prosenttia menee energiaan. Jos siitä saadaan pois yksikin prosentti, on merkitys iso. Muissa kuluissa vastaava edellyttäisi suhteessa paljon suurempia säästöjä.

Viime vuonna Kuopaksen asuntojen lämpöön ja sähköön kului noin 18 000 megawattituntia energiaa. Kulutusta on tehostettu kiinteistöjen peruskorjauksilla sekä uusien energiaratkaisujen kokeilulla.
– Nykyään esimerkiksi talojen lämmitystä voidaan ohjata keinoälyllä, joka ennakoi kulutuspiikkejä ja huomaa poikkeamat. Jos joku asunto on punaisella vaikka liian alhaisen lämpötilan vuoksi, pääsevät huoltomiehet heti selvittämään syytä, kertoo Vartiainen.

– Teknologian ohella ihmisten asenteet ovat mullistuneet. Kun ensimmäinen aurinkoenergiaa hyödyntävä nollaenergiatalomme valmistui vuonna 2011, kohdistui siihen melkoisia epäilyksiä. Nyt suuntaus on ihan toinen.

Kaikki Kuopion Opiskelija-asunnot Oy:n lämpö ja
sähkö tuotetaan nyt biopolttoaineilla.
– Ympäristöystävällisempi energia on vain vähän kalliimpaa, joten valinta on meille järkevä. Nuoret odottavat ekotekoja, kertoo Kuopaksen
toimitusjohtaja Tuula Vartiainen.

Vähäpäästöisemmän valinnan hinta ei ole korkea

Kustannussäästöjen lisäksi ympäristöystävällisyys ohjaa energiavalintoja yhä vahvemmin. Vuoden alusta lähtien kaikki Kuopaksen kaukolämpö ja sähkö on tuotettu sataprosenttisesti ympäristöystävällisillä biopolttoaineilla.

Nyt kaukolämpöverkossa olevat opiskelijakodit lämpiävät Kuopion Energian vastuullisella Puulämmöllä, joka on tuotettu ympäristöystävällisin menetelmin ja vain kotimaisia uusiutuvia biopolttoaineita hyödyntäen. Muutoksen myötä kiinteistöjä voidaan pitää lämmityksen hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraalina.

– Ympäristöystävällisempi energia on hieman kalliimpaa, mutta reilun prosentin hintaero on niin pieni, että valinta on meille järkevä. Uudemmissa kohteissamme energiaa saadaan myös maalämpöpumpuista, aurinkokerääjistä sekä aurinkopaneeleista, avaa Vartiainen.

– Nuoret ovat yhteiskunnan valveutunein ryhmä energia-asioissa. He ovat asioista hyvin perillä ja odottavat ekotekoja. Kuopaksella jo useamman vuoden asunut opiskelija Nelli Partanen on tästä hyvä esimerkki. Syksyllä hän päätti selvittää, miten oman asunnon energia-asiat on hoidettu.

– Ekologiset valinnat ovat aina kiinnostaneet minua, mutta IPCC-ilmastoraportin myötä iski ahdistus. Asumisen energiankäytöstä syntyy suurin osa yksittäisen ihmisen ilmastopäästöistä. Siksi oli pakko saada tietää, miten ympäristöasiat on huomioitu Kuopaksella.

– Huojentaa hirveästi, että tällaisia valintoja tehdään. Kuopaksen kaltaisen toimijan kohdalla vaikutukset ovat laajoja. Olen kyllä listannut itsekin, miten voin vähentää ilmastovaikutustani arjessa. Suosin viileämpää sisälämpötilaa, nopeita suihkuja ja vegaaniruokaa. Muutokset eivät tapahdu napsauttamalla, mutta jokainen pystyy tekemään jotain.




Haapaniemellä solussa asuva opiskelija Nelli Partanen on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja kiinnittää siksi huomiota energiankulutukseen. Hän haluaa herätellä jokaisen muuttamaan kulutustapojaan.


Mitä nuoret haluavat tulevalta kodilta?

Juuri nyt Kuopas uudistaa aktiivisesti asuntokantaansa. Alkuvuodesta urakkakilpailutuksessa on 230 uutta asuntoa. Energiatehokkuus ja opiskelijoiden tarpeet huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa.
– Sijainti on yksi tärkeimmistä kriteereistä edelleen. Kun oppilaitokset ovat keskittyneet Savilahteen, ovat lähialueen ja keskustan asunnot suosittuja. Mekin kaavailemme Savilahden alueelle uutta kiinteistöä.

Vartiaisen mukaan yksiöt ovat kysyttyjä. Soluasuntojen suosio laski, kun opiskelijat siirtyivät yleisen asumistuen piiriin, eikä yksin asuminen ole paljon soluasumista kalliimpaa. Kodin yksityisyyden ohella nuoret arvostavat kuitenkin yhteisöllisyyttä ja jakamistaloutta.

– Uusissa kohteissa on aiempaa enemmän yhteisiä tiloja ja palveluja. Yhteiskeittiöissä on käytössä ruoanlaittovälineet ja astianpesukone. Taloissa on jopa sähköautoja asukkaiden jaettuun käyttöön. Tämäkin on ekologista. Jokaisen ei tarvitse hankkia ja omistaa kaikkea.

 

Mitä on Puulämpö?

Puulämmön tuotannossa käytetään vain kotimaisia uusiutuvia biopolttoaineita ja hyödynnetään myös kaatopaikkojen biokaasua. Ympäristöystävällinen vaihtoehto on kaikkien Kuopion Energian kaukolämpöasiakkaiden saatavilla.

Puulämpö pienentää lämmityksestä syntyvää hiilijalanjälkeä merkittävästi. Uusiutuvat polttoaineet voidaan tulkita hiilidioksidipäästöjen suhteen neutraaleiksi, sillä poltossa vapautuvan hiilidioksidin katsotaan sitoutuvan uuteen kasvavaan biomassaan.

Lue lisää lämmön alkuperästä ja ominaispäästöistä.



Teksti: Sonja Rahkonen
Kuvat: Hannu Miettinen

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: