Kinkkurasva tukkii viemärin – vie rasva kierrätykseen

Kinkkurasva tukkii viemärin – vie rasva kierrätykseen

18.12.2020

Kinkunpaisto on suosittu jouluperinne. Paistopuuhissa on hyvä muistaa, että kinkkurasvaa ei saa kaataa viemäriin. Paistorasva on sitkeä vieras putkistossa ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista.

Vaikka kinkkurasva on lämpimänä juoksevaa, niin jäähtyessään se takertuu ikävästi viemäriputkeen. Kylmä vesi jopa vauhdittaa rasvan kovettumista ja nopeuttaa viemärin tukkeutumista, joten veden laskeminen viemäriin rasvan kera ei auta.

Kinkkurasva saattaa nopeimmillaan keskeyttää mukavan joulunvieton, jos viemäri tukkeutuu rasvasta. Kannattaa myös muistaa, että rasvaa viemäriin kaatanut joutuu maksumieheksi viemärinavauksissa.

Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä antaa vinkit kinkkurasvan hävittämiseen:

– Jäähdytä kinkkurasva sopivassa astiassa esim. tyhjässä maitopurkissa, ja siirrä sitten jäähtynyt rasva biojäteastiaan.

– Tee kinkkurasvasta maittava kastike joulupöydän kunkun kaveriksi.

– Kierrätä paistinrasvat uusiutuvaksi polttoaineeksi Kinkkutempun kautta.

Jos rasva kuitenkin vahingossa lirvahtaa viemäriin ja viemäri tukkeutuu, kutsu apuun LVI-ammattilainen.

– Varsinkin kerrostalojen keittiöviemärilinjoissa putken sisäpinta on usein tukossa pitkältä matkalta. On tärkeää, että viemäri avataan ja puhdistetaan koko pituudeltaan ammattimaisesti ja turvallisesti. Näin joulukin sujuu leppoisimmissa tunnelmissa, korostaa Mäkinen.

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato
Kuvat: Rodeo ja LVI-TU ry

 

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #ilmastointi #kotona  

Raikkautta ja energiatehokkuutta

Keväinen aurinko muistuttaa kaikkia kiinnittämään huomion kodin ilmastointilaitteisiin. Lämpötilojen noustessa ja viimeistään katupölyjen vähennyttyä, on aika siirtää ilmastointi kesäsäädöille ja uusia suodattimet. Huoltotoimet raikastavat ...

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kevätaurinko lämmittää ja valaisee

Ikkunoiden pesu keväällä on ekoteko. Likaiset ikkunat voivat laskea ikkunoiden valotehoa jopa 40 prosenttia. Puhtaat ikkunat vähentävät valaistuksen tarvetta ja tuovat lämpöä kotiin. Samalla pienenee energiankulutus.

#energiansäästö #energiatehokkuus #kotona #sähkö  

Varttihinnoittelu tuo tietoa ja hyötyjä

Sään mukaan vaihtelevan sähköntuotannon lisääntyminen on muuttanut sähkön tuotannon ja myynnin lyhyempään, 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Myös kuluttajille tarjoutuu mahdollisuus siirtyä ostamaan pörssisähköä 15 minuutin välein muuttuvin ...

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiavinkki #energiatehokkuus #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #energiansäästö #viihde-elektroniikka #astettaalemmas #lämpö #hyvinvointi #sähkönsäästö #testi #piha #vapaalla #valaistus #sähkö #sisustus #ilmastointi #puutarha #lämmitys #sähköpula #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kaukolämpö #aurinko #osaaminen #tulevaisuus #hiilijalanjälki #sähkögrilli #sähköpalo #työ #sähköasennukset #kinkkutemppu #kesämökki #sähköhammasharja #sähkönsiirto #sähköinen liikenne #sähköverkko #moottorilämmitys #verkkopalvelu #kotivara #sähköauto #kolumni #ilmastonmuutos #sahkolasku