Hemmottele jalkoja kylvyllä

21.11.2019, klo 18:52

Kuumottaako, aristaako ja kiristääkö jalkoja? Rentouttava jalkakylpy ja säännöllinen rasvaus on jo hyvä alku jalkojen hoidolle. Kylpylaitteet ovat helppokäyttöisiä ja niiden aikana voi esimerkiksi katsoa televisiota tai kuunnella äänikirjoja.



Säännöllinen jalkahoito kannattaa. Moni kärsii halkeilevista kantapäistä. Helpommalla pääsee, kun ei päästä halkeamia syntymään eikä kovettumia ja halkeamia kivuliaiksi.

Ihon paksuuntuminen on tavanomaista jalkapohjissa ja isovarpaiden sivuilla etenkin paljon liikkuvilla ihmisillä. Myös seisomatyössä alaraajat kuormittuvat. Työkenkiä on hyvä vaihdella ja tarkkailla jalkojen sekä kynsien kuntoa. Puhtaat puuvillasukat tai kosteutta estävät bambusukat ovat hyvä valinta.

 

Säännöllinen rasvaus

Säännöllinen rasvaus tekee jaloille hyvää ja sarveiskerros pehmenee mukavasti jalkakylvyssä.

Jalkakylpylaitteet ovat edullisia – noin 25-150 euron välillä.

Jalkakylpyyn voi laittaa pehmentävää suolaa ja eteerisiä öljyjä. Valinnanvaraa on runsaasti. Myös jalkavoiteita löytyy eri tarpeeseen.

Jalkavoiteen rasvapitoisuuden pitäisi olla vähintään 30 prosenttia eli ihan ohuet ”litkut” eivät auta. Itselle sopiva jalkavoide löytyy usein vasta kokeilujen kautta eli ihan ensimmäiseksi ei kannata ostaa megatuubia.

Varpaanvälejä ei kuitenkaan rasvata. Varpaiden väliin voi laittaa ilmastoinnin avuksi lampaanvillan suikaleita.

Suikaleita voi ostaa useimmiten esimerkiksi apteekista. Myös olemassa olevia loppuun käytettyjä villatekstiilejä voi hyödyntää tähän.

Jo 15 minuutin jalkakylpy tekee hyvää
jaloille ja rentouttaa myös mieltä.

15 minuuttia riittää

Jalkakylvyksi riittää noin 15 minuuttia kerrallaan. Liian kauan ei kannata jalkojakaan kylvettää, koska kylpy kuivattaa ihoa.

Veden lämpötila ei saa olla myöskään epämiellyttävän kuuma.

Jalkaraspia voi käyttää ajoittain, mutta liiallinen raspaus saattaa paksuntaa sarveiskalvoa.

Esimerkiksi pari kertaa kuukaudessa tai harvemmin tehtävä raspaus on paikallaan. Hiukan lempeämmän käsittelyn saa hohkakivellä. Kuivaan ihoon se soveltuu parhaiten, kylvyn jälkeen hohkakiveä ei suositella välttämättä, sillä ihoa saattaa kuoriutua liikaa.

 

Muista jalkaterapeutti

Säännöllinenkään kotihoito ei aina ratko kaikkia ongelmia. Kivuliaat kovettumat ja isohkot halkeamat vaativat jo jalkaterapeutilla käyntiä. Myös poikkeamat kynsissä kannattaa selvittää.

Jalkaterapeutilla käynti on myös hyvä ensiaskel kohti paremmin voivia jalkoja. Vaikeita halkeamia, saati tulehtuneita jalkoja ei itse kannata ryhtyä ensin hoitamaan.

Normaalin karheuden saa usein kätevästi pois laadukkailla ja päivittäin käytetyillä jalkavoiteilla.  Markkinoilla on myös ihoa kuorivia voiteita.

Jalkakylvystä ja jalkojen hoidosta kannattaa tehdä säännöllinen tapa. Jalat suorastaan ansaitsevat sen.

 

Netistä ja tavarataloissa on runsaasti jalkakylpylaitteiden valikoimaa. Jalkakylpy virkistää ja kylvyn jälkeen on hyvä rasvata jalat kunnolla. Hintahaarukka on laitteissa 25–500 euroa.

 

Beurer hierova jalkakylpy Aroma Therapy FB 35

Jalkakylpy antaa tehohoitoa väsyneille jaloille rentouttavan aromaterapian avulla. Poreileva jalkakylpylaite, jossa on hierontatoiminto ja vedenlämmitys.

Sähköllä toimivassa jalkakylpylaitteessa on rentouttava infrapunavalo. Värinähieronta, poreet ja lämmin vesi tekevät hyvää jaloille. Jalkakylvyssä on myös 16 kiinteää magneettia, joiden luvataan tehostavan verenkiertoa magneettikenttien välityksellä.

Ovh noin 70 euroa.

 

Aromaterapia FB 35

Jalkakylpylaitteessa on irrotettava säiliö, johon voi laittaa erilaisia eteerisiä öljyjä. Laitteen mukana tulee myös kolme pedikyyritarviketta kokonaisvaltaiseen jalkojen hoitoon.

Ovh noin 60 euroa.

 

Medisana FS883
Rentouttava kylpy ja värinähieronta. Veden lämpimänäpitotoiminto ja kolme irrotettavaa pedikyyriosaa: kovettumien poistaja, harja ja hierontapää.

Hierontarullia laitteen pohjassa voidaan käyttää myös ilman vettä. Kumitassut pitävät laitteen paikallaan ja mukaan tulee irrotettava roiskesuoja.

Ovh noin 40 euroa.

 

Life Detox Ion Spa

Detox-jalkakylpylaite lisää verenkiertoa erityisesti jalkapohjien ja alaraajojen alueella. Hoito vilkastuttaa myös nestekiertoa, mikä vähentää turvotusta ja tehostaa aineenvaihduntaa.

Ovh noin 400 euroa.

Teksti: Mirkka Kortelainen
Kuvat: Adobestock ja valmistajat

 

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: