Voimalaitoksen kunnossapito – kiikkulaudalla tasapainoilua ja kehityksen kelkassa pysymistä

25.09.2019, klo 10:59

Viime torstai oli syksyn ensimmäinen pakkasaamu, ainakin meillä kotona Vehmersalmella. Herättyäni oli pienimuotoinen järkytys huomata, kun pakkasmittari näytti -2°C!!! Toinenkin ”merkkipaalu” tuli tänä aamuna ohitettua, kun jokapäiväiseen rutiiniin kuuluva hevosten aamusyöttö ja ulosvienti tuli tehtyä hämärässä. Sitä joutuu tulevana viikonloppuna virittelemään pihavalot toimintakuntoon, että on ukon ja hevosten mukavampi tallustella polkua pitkin ulos tarhoille. Meidän(kin) pihavalot toimivat liiketunnistimella. Nuukana miehenä ne tulee viritettyä siten, että valot eivät pala yhtään pidempään kuin on tarvetta. Selvää säästöä siis! Vai miten se oli?

Onneksi täällä Kuopion Energialla tarvittavat toimenpiteet pimenevien iltojen ja aamujen sekä kylmenevien päivien varalle on jo tehty. Kesän aikana on huollettu ja korjattu laitteita edellisen ajokauden jäljiltä siten, että ne toimivat luotettavasti taas tulevan syksyn, talven ja kevään lämmityskauden ajan. Moni ei tule ajatelleeksi, että voimalaitosten kunnossapitäminen on oikeastaan kokoaikaista tasapainottelua kiikkulaudan päällä. Kuinka pitää tasapainossa kustannukset ja kunnossapidon laatu? Jos käyttää liian vähän rahaa ovat laitteet rikki talvella ja lämpöä joudutaan pahimmassa tapauksessa tuottamaan öljyllä, joka maksaa enemmän eikä ole se kaikkein ympäristöystävällisinkään lämmöntuotantotapa. Jos taas laitteita huolletaan ”varman päälle”, laitteet kyllä toimivat moitteetta, mutta kustannukset vastaavasti kasvavat tarpeettoman paljon. Nämä ”ylimääräiset” kustannukset ikävä kyllä näkyisivät sitten myös suoraan lämmittäjän ja sähkön ostajan kukkarossa. Tasapainottelua, eli hienommin sanottua optimointia, joudutaan tekemään koko ajan. Tehdään mahdollisimman edullisesti, mutta kuitenkin mahdollisimman hyvin. On muuten ihan oikeasti helpommin sanottu kuin tehty!


Meidän kaikkien kunnossapitäjien oma toiminta vaikuttaa siis suuresti siihen, miten kilpailukykyisiä olemme. Juuri tulleen vertailun mukaan olemme suurten kaupunkien luokassa toiseksi edullisin kaukolämmön myyjä Suomessa. Vielä on siis tsempattavaa! Olisihan se tosi kiva kertoa, että meillä Kuopiossa muuten myydään Suomen edullisinta lämpöä! No, totuuden nimissä on sanottava, että ei tämä kunnossapidon toiminta tai toimimattomuus sitä yksinään ratkaise, mutta on kuitenkin aika iso osa kokonaisuutta. Pienistä puroista syntyy suuri virta ja niin edelleen.


Olemme vuosien varrella tietysti koko ajan kehittäneet omaa toimintaamme ja turhia kustannuksia on saatu karsittua, mutta paljon on vielä tehtävääkin. ”Tyytyväisyys tappaa kehityksen” sanotaan. IoT antaa mahdollisuuksia, samoin kuin tekoälyn käyttäminen osana käyttö- ja kunnossapitotoimintoja. Näitä apuvälineitä hyödyntämällä saamme entistä tarkempia analyysejä laitteiden toiminnasta ja kunnosta. Analyysien ansiosta voimme tehdä aikaisempaa parempia ja oikea-aikaisia päätöksiä ja saavuttaa lisää tehokkuutta ja kustannussäästöjä. Mahdollisuudet ovat varmasti rajattomat! Täytyy pysytellä kehityksen kelkassa tiukasti mukana.


Mutta kuten aiemmin jo mainitsin, kaikki toimenpiteet häiriöttömän lämmön- ja sähköntuotannon eteen on kesän huoltoseisakeissa jo tehty. Voin odotella tulevaa levollisin mielin, sillä apuna on osaava ja ammattitaitoinen kunnossapitoryhmä, jonka työn jälkeen voi luottaa. Onkin jo oikeastaan ikävä talvea, lunta ja hyviä hevosenajokelejä. Syksyn pimeydestä en niin välittäisi – mutta onneksi on ne pihavalot!
Kuopion Energia Oy
Sami Koponen
Kunnossapitopäällikkö

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: