Osaajat: Tervantuoksuisella venheellä kohti kesää

08.06.2011, klo 15:42

Houkutteleva tervan tuoksu leijuu Kuuselan veistämön pihassa Kuopiossa. Nurmikon laidassa on viisi venettä ja osa on tuoreessa tervassa. Veneentekijä Jorma Kuuselalla on menossa sesonkiaika.

- - - 1616-vene.jpg

Jorma Kuusela tietää, että yleensä venettä on tervattava 3-4 kertaa, jotta se kyllästyy tarpeeksi. Kevät on parasta tervausaikaa.

–Huhti-toukokuussa on aina kiirettä, tilataan uusia veneitä ja airoja tai pyydetään korjaamaan vanhaa. Tälläkin hetkellä sisällä on kymmenen veneen tilaus, Kuusela kertoo.

Kuuselan tontilla on tehty veneitä yli kuusikymmentä vuotta. Kuuselan isä Väinö aloitti veljensä kanssa veneen tekemisen. Jorma Kuusela kiinnosti alun perin metalliala, mutta hän myöhästyi ammattikoulun pääsykokeista vartin ja opiskelupaikka jäi saamatta. Kevään saapuessa isä alkoi houkutella poikaansa veistämöön töihin.

– Siitä lähtien olen leipäni hankkinut veneen teolla. Työläin vaihe on pohjan tekeminen, se vie aikaa. Kun pääsee laudoittamaan, alkaa homma luistaa ja istuimia tehdessä vauhti vain lisääntyy, Kuusela naurahtaa.

Runko määrää veneen laadun

Veneen rakentamisessa ei kannata hötkehtiä. Kuusela miettii tarkkaan miten lähtee runkoa työstämään. Pohjalautojen valinta on tehtävä huolella, jottei vene ala vänkäämään kieroon.

– Isä aina sanoi, että silmän on oltava vaaterina ja nokan luotilankana. Ammattilainen osaa varoa rakentamisen sudenkuoppia ajoissa. Olen yli neljänkymmenen vuoden aikana oppinut rakentamaan erilaisia veneitä ja sitä tietää mitkä ratkaisut ovat mahdollisia toteuttaa. Toisaalta tässä työssä oppii myös aina uusia tapoja tehdä veneitä, puu taipuu moneksi. Joskus olen sanonutkin, että veneen saa rakennettua vaikka tapin reiän ympärille.

Eniten Kuusela rakentaa veneitä kuusipuusta, materiaalia on helposti saatavilla Pohjois-Savossa. Myös männystä ja haavasta syntyy suomalainen puuvene.

– Mänty on hyvä silloin, jos on aikaa kypsytellä puuta, antaa sen jo pystyssä ollessa tervaantua ja toisaalta kaadon jälkeen kuivua. Haapa on huolellisesti pintakäsiteltävä. Liian tuoreesta puusta tehty vene halkeilee ja sinistyy, Kuusela kertoo.

Joskus vapaalla ollessaan Kuusela hyppää itsekin veneen kyytiin Kallavedelle. Varsinkin lastenlasten kanssa on mukava lähteä vesille ja hurruuttaa perämoottorin avulla pitkin järvenselkää.

– Kyllä sitä veneessä viihtyy, oman veneen rakentamisessa menikin 3-4 kuukautta aikaa, mutta ihan hyvä siitä tuli. Lokakuun puolen välin jälkeen käyn joskus pyytämässä myös muikkuja, Kuusela kertoo veneilyharrastuksistaan.

Teksti: Liisa Tanninen
Kuva: Hannu Miettinen

Tulosta