Markkanen: Ilon kautta
29.11.2011, klo 08:15
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Se muuttui kertaheitolla vielä synkemmäksi, kun sähköt menivät.
Sitä on tapahtunut harvoin. Niin harvoin, että en ollut tietenkään varautunut moiseen. En muistanut, minne olin laittanut taskulampun ja tulitikut.
Niitä etsiessäni törmäsin kipeästi johonkin ja kuului räsähdys. Arvelin, että anopin antama sateenvarjoteline meni rikki. Se tyylikäs posliininen, jossa metsäkauriit hengailivat lammen rannalla.
Onneksi oli pimeää eikä vaimo nähnyt ilmettäni. En ehkä ollutkaan aivan murheen murtama.
***
Seuraavaksi perheen teinitkin kömpivät huoneistaan ihmettelemään pimeyttä, joka oli iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta julmasti kesken Salkkareiden.
Huhuilimme toisillemme ja sovimme tapaamisesta olohuoneessa.
Jostakin kuului myös vuh vuh ja fläp, fläp, fläp. Fläpätys tuli siitä, kun innoissaan olevan koiran heiluva häntä osui seinään. Se auttoi navigointia pimeässä.
Kehotin kaikkia ottamaan ihan rauhallisesti. Vastoinkäyminen oli käännettävissä voitoksi. Ilon kautta. Nyt meillä olisi hyvä tilaisuus viettää yhteistä laatuaikaa, tarinoida ja turinoida.
Ehdotin, että voisin aloittaa kertomalla vaikka kouluvuosien urheilu-urotöistäni.
Olin ehtinyt vasta yleisurheilukisojen satasen alkuerien sähköisiin alkuvalmisteluihin, siihen, kun yritin epätoivoisesti saada piikkareiden umpisolmua auki ja kenkiä jalkoihini, kun valot tulivat. Harmillisen nopeasti.
Huomasin, että olohuoneessa ei ollut enää ketään muita kuin koira ja sekin oli nukahtanut. Muut olivat hiipineet pois pimeän turvin.
***
Ilta jatkui normaaliin tapaan. Joku surffaili netissä, toinen pelasi fifaa, kolmas hääräili lieden äärellä ja täytti toisella kädellä pesukonetta ja tiskikonetta.
Mutta olihan sitä lopulta sitä yhteistäkin aikaa. Katsoimme yhdessä telkkarista Talenttia. Taitava Talentti-laama inspiroi meitä opettamaan koirallekin lähes omatoimista kynsiensä leikkausta... tai edes nätisti paikallaan istumista.
Ymmärsin, että hyvä näin.
Mutta epäilin, että seuraava sähkökatko tulisi pian. Muistin nimittäin hyvin missä oli pääkatkaisin. Minulle jäi vielä paljon kerrottavaa jälkipolville kouluvuosistani...
Pistin nyt sähkölampunkin mukavasti hollille. Siihen samaan paikkaan missä suklaakätköt ovat. Sinne löytäisin kyllä pimeässäkin.
Markkanen
