Valitse vaaratonta valoa
29.09.2011, klo 08:45
Lamppuostoksilla kannattaa kiinnittää huomiota myös turvallisuuteen. Esimerkiksi halpa ledi voi tulla hyvin kalliiksi.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan useisiin halpoihin LED-lamppuihin on liittynyt vakavia sähköturvallisuusongelmia.
– Pahin ongelma on ollut se, että verkkojännitteisten osien ja lampun kosketeltavien metalliosien välillä on ollut puutteellinen erotus eli liian pieni välimatka. Riittämätön etäisyys voi aiheuttaa verkkojännitteen läpilyönnin lampun metalliseen runkoon ja sähköiskuvaaran, kun lamppua laitetaan paikalleen, Tukesin ylitarkastaja Mika Toivonen kertoo.
Hän huomauttaa, että ledien markkinat ovat kasvaneet viime aikoina räjähdysmäisesti. Bisnekseen halutaan mukaan myös riittämättömin eväin.
– Monet LED-lamppujen turvallisuuspuutteet ovat johtuneet huonosta suunnittelusta ja siitä, että turvallisuusmääräyksiä ei ole huomioitu riittävässä määrin. Oikein toteutettuna LED-tekniikka on turvallista, Toivonen korostaa.
Hän muistuttaa, että LED-lampuissa hinta ja laatu kulkevat usein käsi kädessä. Toivonen myöntää, että ei esimerkiksi itse ostaisi muutaman euron LED-lamppua, vaan pikemminkin lampun, jonka hinta on yli kympin.
– Kuluttajan on myös syytä muistaa, että pelkkä CE-merkintä tarkoittaa sitä, että valmistaja itse vakuuttaa tuotteen täyttävän määräykset.
Tukes tutkii markkinoilla olevia LED-lamppuja. Käytännössä tarjonta on niin suurta, että viraston on vaikea pysyä mukana vauhdissa.
Tukesin nettisivuilta (www.tukes.fi) löytyy lista myyntikieltoon joutuneista LED-lampuista. Listalta voi tarkistaa löytyykö kotoa mustalla listalla oleva lamppu.
Energiansäästölampuissa ongelmia?
Kesällä eräissä päivälehdissä uutisoitiin myös energiansäästölamppuihin liittyvistä turvallisuusongelmista. Esimerkiksi Satakunnan Kansa -lehti (5.6.2011) kertoi, että halvat energiansäästölamput aiheuttavat iholle vaarallista UV-säteilyä ja toisaalta muille sähkölaitteille ongelmallisia virtapiikkejä sekä loissähköä, eli sähkövirtaa paluujohtoon.
Mika Toivonen kertoo, että energiansäästölamput edustavat ledejä vanhempaa ja vakiintuneempaa teknologiaa. Tukeskin on ehtinyt tutkimaan niitä jo vuosien ajan. Sen tutkimuksissa ei ole tullut juurikaan esille energiansäästölamppuihin liittyviä merkittäviä turvallisuusongelmia.
– EU:n tasolla tutkitaan parhaillaan väitteitä UV-säteilystä ja siitä tiedotetaan varmasti myöhemmin, jos tiedotettavaa on.
– Tunnustettu tosiasia on, että energiansäästölamput aiheuttavat jonkin verran virtapiikkejä ja loissähköä. Tämä ei kuitenkaan yleensä aiheuta tavallisille kuluttajille mitään ongelmia, Toivonen kertoo.
– Tämäkin asia on tiedostettu. Jos energiansäästölampuista aiheutuu suurempia ongelmia sähköverkkoihin, niin tilanne pystytään korjaamaan teknisesti.
Osoitteesta www.lampputieto.fi löytyy ohjeita, miten toimia, jos energiansäästölamppu putoaa vaikkapa käsistä lattialle ja rikkoutuu. Lampun sisältämän elohopean takia huone on huolellisesti imuroitava ja tuuletettava.
Rikkinäistä energiansäästölamppua ei saa myöskään laittaa tavalliseen roskikseen, vaan se on toimitettava ongelmajätekeräykseen.
Ei halogeenejä lastenhuoneeseen
Energiansäästölampuissa käytetään pienessä koossa samaa tekniikkaa, mitä isoimmissa, perinteisissä loistelampuissa. Perinteisten loistelamppujen ongelmat liittyvät yleisimmin valaisimeen, eivät itse loistelamppuun.
– Ajan myötä valaisimen sisäosat saattavat esimerkiksi hapertua. Esimerkiksi autotallissa olevan loistevalaisimen kuntoa kannattaa tarkkailla. Jos loistevalaisimen ikä lasketaan jo vuosikymmenissä, niin sen korvaaminen uudella voi olla järkevää, Toivonen miettii.
Hehku- ja halogeenilamppujen turvallisuusongelmat liittyvät lamppujen kuumenemiseen.
– Kuumiin hehkulamppuihin ja erityisesti halogeenilamppuihin sisältyy tulipaloriski. Jos ne kaatuvat helposti syttyvän materiaalin, esimerkiksi sängyn peitteen, tyynyn tai verhon päälle, ne voivat sytyttää tulipalon tai aiheuttaa vaarallisen paljon käryä.
– Lisäksi halogeenispotit ovat niin polttavan kuumia, että kannattaa harkita, ovatko ne oikea ratkaisu ainakaan lastenhuoneeseen, Mika Toivonen miettii.
*****
Tarkkana valaisinostoksilla
Ylitarkastaja Mika Toivonen kertoo, että valaisimet ovat yleisimpiä sähkölaitteita, joissa havaitaan turvallisuuspuutteita.
– Ongelmia on erityisesti markkinoilla olevissa halvoissa kiinalaisissa valaisimissa. Ne saattavat olla rakenteeltaan niin heikkoja, että lapsikin saa ne napsauttamalla rikki.
– Ongelmia on ollut myös työmaavalaisimien ja ulkovalaisimien kanssa. Kaikki valaisinten kotelot eivät olekaan välttämättä olleet vedenpitäviä, vaikka niin on vakuutettu.
Toivonen kehottaakin harkitsemaan, mistä ja mihin hintaan valaisimensa ostaa.
– Eikä CE-merkkiin kannata aina luottaa liikaa. Olisi hyvä, jos laitteesta löytyisi testauslaboratorion merkki, vaikkapa FI, S tai N-kirjain, Toivonen vinkkaa.
***
Entäpä ne kodin melkein toimivat valaisimet?
Miten pitäisi toimia kodin melkein toimivien valaisimien kanssa? Mitä jos vaikkapa vanha ja kovia kokenut jalkalamppu alkaa vähän vilkkua?
– Kaikki vähänkin rikkinäiset sähkölaitteet kannattaa poistaa käytöstä, vaihtaa uuteen tai korjauttaa sähkömiehellä, jolla on urakointioikeudet.
Valaisimiin liittyviä maallikoille sallittuja sähkötöitä ovat vain virtajohdon vaihtaminen sekä valaisimen liittäminen kattoon.
– Mutta tällöinkin pitää tietää, mitä tekee. Jos on asiasta epävarma, niin kannattaa pyytää apua joltakin, jolla on asiasta kokemusta, ylitarkastaja Mika Toivonen muistuttaa.
Matti Välimäki