Possun kärsä turvalliseksi!

29.11.2011, klo 08:00

Lapsiperheissä kodin sähköturvallisuuteen kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Tärkeää on tilanteiden ennakointi ja riskien minimointi. Kun lapsi varttuu, niin hänen kanssaan on hyvä käydä yhdessä läpi pelisäännöt, miten sähkölaitteita käytetään.

- - svlapsiturvallisuus3.jpg

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Ja koko liuta myös hämmästyttäviä ja kummastuttavia, ehdottomasti hieman tarkempaa tutkimusta vaativia seikkoja.

Kodin sähköturvatarkastuksessa pääsee pitkälle, kun yrittää asettautua lapsen asemaan. Konttausikäisten ja vähän isompienkin lasten mielestä niihin tarkempaa tutkimusta vaativiin asioihin saattavat kuulua esimerkiksi seinään muuratut possun kärsät. Pistorasian reikiin olisi NIIN mukava työntää jotain sisälle…

Nykyisten asennusmääräysten mukaiset pistorasiat on jo varustettu muovisilla turvasuluilla. Vanhempiinkin pistorasioihin voi hankkia – ja pikkulasten perheessä kannattaa hankkia – erilliset lapsisuojat.

Ylitarkastaja Mika Toivonen Turvatekniikan keskus Tukesista kehottaa lapsiperheitä katsomaan sillä silmällä myös kodin jatkojohtoja.

– Jatkojohtojen pistorasioilta ei vaadita turvaläppiä, mutta tällaisiakin jatkojohtoja on jo saatavilla. Lapsiperheissä kannattaa myös katsoa, mihin jatkojohtoja sijoittaa ja miettiä, ovatko ne ylipäätään tarpeellisia, Toivonen huomauttaa.

Valaisimet voivat olla polttavan kuumia

- - svlapsiturvallisuus1.jpgMyös valaisimiin ja niiden sijoitteluun kannattaa kiinnittää huomiota. Esimerkiksi helposti kaatuvat lattiavalaisimet tai nopeasti johdosta vetämällä lattialle päätyvät pöytävalaisimet eivät ole ehkä lapsiperheen ykkösvalintoja.

– Kannattaa myös muistaa, että hehkulamput ja halogeenilamput ovat polttavan kuumia. Ja mikäli lapsi ruuvaa lampun pois, niin hän pääsee kovin helposti käsiksi valaisimen jännitteisiin osiin.

– Energiansäästölamput eivät ole yhtä kuumia kuin hehkulamput. Ainakin lasten huoneeseen hyvä valinta voisi olla kuitenkin sellainen energiansäästölamppu, jossa on silikonikupu. Jos lamppu menee rikki, niin lampun elohopea ja lasinsirut jäävät kuvun sisälle.

Paitsi valaisimiin, palovammariski liittyy tietenkin myös esimerkiksi lieteen ja uuniin, leivänpaahtimeen sekä kahvinkeittimeen. Myös monet muut keittiön sähkölaitteet voivat olla yllättävän kuumia ja polttaa uteliaita sormia.

– Esimerkiksi leipägrillien, munankeittimien ja popcorn-koneiden standardit eivät ole kaikilta osin vielä riittävän turvallisia. Laitteissa saattaa olla hyvin kuumia ei-toiminnallisia pintoja.

Sähkölaite vai lelu?

Oma lukunsa ovat ne sähkölaitteet, jotka ovat muotoilultaan lapsia houkuttelevia. Pikkulapsen voi olla vaikea ymmärtää, että vaikkapa jalkapallon muotoinen valaisin, Mikki-hiiren kuvan sisältävä ja soiva leivänpaahdin tai jäniksen korvilla varustettu hiustenkuivain eivät ole leluja, vaan häneltä kiellettyjä sähkölaitteita.

– Pikkulapsiperheissä tällaisia sähkölaitteita on hyvin vaikea sijoittaa mihinkään turvalliseen paikkaan. Ne kannattaisi varmaan jättää ostamatta.

Yhdessä pelisäännöt selväksi

Kun lapsi tulee ikään, että hän voi ryhtyä käyttämään itse sähkölaitteita, tämän tulee tietenkin tapahtua valvotusti ja ohjatusti. Pelisäännöt on hyvä käydä yhdessä läpi.

Kannattaa myös muistaa, että monet aikuisesta itsestään selviltä tuntuvat asiat ovat lapsille uusia ja opeteltavia.

– Klassikko on tietenkin se, että jos leipä juuttuu leivänpaahtimeen, niin sitä ei saa ryhtyä ronkkimaan pois, jos laite on yhdistettynä pistorasiaan.

– Kannattaa myös muistuttaa esimerkiksi siitä, että sähkö ja vesi eivät sovi yhteen. Kun sähkölaitteita käytetään kylpyhuoneessa, niin pitää olla erityisen varovainen, Mika Toivonen huomauttaa.

***

Tarkkana akkujen ja latauslaitteiden kanssa!

Monet lasten leluista, esimerkiksi kauko-ohjattavat autot, toimivat ladattavilla akuilla. Akkujen lataamisessa on syytä olla erittäin tarkkana.

– Akkuja saa ladata vain sillä latauslaitteella, joka on tullut lelun mukana. Käytännössä pitää siis varoa sitä, että eri akut ja latauslaitteet eivät mene keskenään sekaisin.

Tilannetta hankaloittaa vielä se, että monet ladattavat akut muistuttavat ulkonäöltään pattereita, joita ei voi ladata lainkaan.

– Pahimmassa tapauksessa, kun akkua yritetään ladata väärällä latauslaitteella tai kun patteria yritetään ladata, niin akku tai patteri räjähtää. Ainakin yksi tällainen tapaus on jo tiedossamme. Siinä melkein paloi koko talo, ylitarkastaja Mika Toivonen turvatekniikan keskus Tukesista pahoittelee.

Teksti: Matti Välimäki

Tulosta