Kylmät haastajat

01.03.2010, klo 15:02

Perinteiset vettä kuumentavat ilmankostuttimet ovat saaneet rinnalleen uusia kylmää vettä haihduttavia laitteita. Kylmät haastajat antavat yllättävän kovan vastuksen perinteisille kostuttimille.

- - svvert1.jpg

Kuluva talvi on tuonut kuivan sisäilman ja sen aiheuttamat oireet vahvasti esille. Talvipakkasilla sisäilma muuttuu kuivaksi ja voi aiheuttaa samalla ihon ja silmien kuivuutta sekä nenän karstaisuutta. Allergia- ja Astmaliiton mukaan kuumahöyrystävä ilmankostutin on paras apuväline kuivan sisäilman parantamiseksi. Vertailimme kuutta erilaista ilmankostutinta, joista selvästi haihdutusmäärässä tehokkain oli Ufoxin S3, mutta myös Bonecon ja Air-O-Swiss pärjäsivät hyvin.

Mukana vertailussa oli oikeutetusti Ufoxin lentävää lautasta muistuttava Ufox S3 sekä hillitymmin muotoiltu Ufox HK2. Nämä laitteet pärjäsivät vertailussa. Ufox S3 haihdutti kahdessa tunnissa eniten vettä kuivaan huoneilmaan, kokonaiset6,8 desilitraa. Myös Ufox HK2 piti pintansa kolmella desilitralla. Väliin kiilasivat kuitenkin kylmät haastajat Air-O-Swiss ja Boneco U7144. Boneco haihdutti vettä kahdessa tunnissa4,6 desilitraaja Air-O-Swiss neljä desilitraa. Bionaire BU700 kostutti ilmaa2,2 desilitrallaja Medisana Ultrabreeze1,3 desilitralla.

Ilmankostutin tuo helpotusta

– Ilmankosteuden määrä vähenee kylmällä ilmalla. Siksi myös sisäilma muuttuu talvisin kuivemmaksi ja aiheuttaa erilaisia oireita. Herkät oireilevat helpommin, mutta muutkin kärsivät limakalvojen ja ihon kuivumisesta, kertoo sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjänen Allergia- ja Astmaliitosta.

– Joillekin helpotusta tuo ilmankostutin. Tarjolla on monentyyppisiä laitteita, mutta suosittelemme kuumahöyrystävää ilmankostutinta, koska mikrobit eivät elä kuumassa vedessä. Muissa laitteissa mikrobikasvun vaara on suurempi.

Ilmankostutin on puhdistettava ajoittain. Siksi vertailun laitteet saivat pisteitä myös puhdistamisen helppoudesta. Helpoin puhdistettava oli Air-O-Swiss, joka on helppo avata ja puhdistaa osat juoksevan veden alla pesualtaassa. Laitteessa on myös vuosittain vaihdettava Silverstick, joka tappaa vedestä mikrobit. Osien puhdistus tehdään vaikka puhdistusharjalla. Myös molempien Ufoxien avaaminen on helppoa, mutta puhdistaminen vie pidempään ja puhdistamiseen tarvitaan puhdistusainetta, jotta saostumat saadaan liuotettua altaasta ja lämpöelementeistä. Laitteita on liuotettava kahdesta 20 tuntiin. Bonecon, Bionairen ja Medisanan puhdistaminen vaatii enemmän huolellisuutta, kun niissä puhdistetaan laitteen pieniä yksityiskohtia ja ahtaamman suuaukon kautta säiliöitä. Bonecon etuna voidaan mainita, että myös siinä on saatavana lisävarusteena mikrobeja tappava Silverstick. Bonecossa on myös vedenpuhdistuspatruuna, joka on joko vaihdettava kokonaan muutaman kuukauden välein tai vaihdettava sen sisällä olevat hartsikiteet. Bionaireen on saatavana vedenpuhdistin lisävarusteena.

Energiankulutuksissa eroja

Mittasimme myös ilmankostuttimien energiankulutuksen. Energiankulutuksessa on laitteiden kesken merkittävä ero. Kun Ufoxin S3 tehontarve oli yli 300 wattia, sinnitteli Air-O-Swiss jopa alle kymmenellä watilla. Vastaavasti Ufox HK2 nousi lähes 160 watin lukemiin, Boneco lähelle 130 wattia, Medisana yli 30 wattiin ja Bionaire 25 wattiin.

Selvästi energiataloudellisimmin kostutti Air-O-Swiss. Tietenkin esimerkiksi Ufox lämmittää myös ilmaa, joka saadaan ainakin sähkölämpötaloissa osittain hyödynnettyä lämmityssähkön kulutuksen vähenemisenä. Jos katsottaisiin pelkkää energiankulusta, olisi testin ylivoimainen voittaja Air-O-Swiss. Mutta kun katsotaan kokonaisuutta niin Ufox S3 ja Bonecon pääsevät lähelle. Näille kaikille voi antaa kolme tähteä. Lähellä perässä tulevat Ufox HK2 ja Bionaire kahdella tähdellä ja perää pitää Medisana yhdellä tähdellä.

Käyttö helppoa

Kaikkien ilmanpuhdistimien käyttö on helppoa ja kaikissa on selkeät ohjeet. Tärkeintä on muistaa puhdistaa laitteet säännöllisesti ja toimia ohjeiden mukaan. Ilmanpuhdistimien ohjeet kannattaa lukea ja myös säilyttää seuraavia käyttökausia varten.

- - airoswiss.jpgAir-O-Swiss

Maahantuoja: HAB Oy, www.haboy.fi
Hinta: 149 €

Air-O-Swiss toimii itsesäätelymenetelmällä, haihduttamalla vettä suodattimen läpi puhallettavan ilman mukana huoneilmaan. Laite puhdistaa samalla pölyä läpi menevästä ilmasta. Laitteessa on vakiovarusteena Silver Stick, mikrobeja vedestä tappava hopeatikku. Tikku vaihdetaan vähintään kerran vuodessa.

Laite on todella helppokäyttöinen. Vesi voidaan kaataa laitteen sisään suoraan kannusta osia irrottamatta. Laite kytketään pistorasiaan ja valitaan puhallusnopeus. Laite on myös hiljainen ja se kuluttaa vähän sähköä. Laite on myös turvallinen, siinä ei ole kuumia osia ja sen kaataminen on vaikeaa. Riittää 40 m2 huoneeseen.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö
+ taloudellinen
+ hyvä vedenhaihdutuskyky
+ helppo puhdistaa
+ mikrobeja tuhoava Ionic Silver Stick
+ puhdistaa myös ilmaa

***

- - ufoxs3.jpgUfox S3

Valmistaja: Allaway Oy, www.ufox.fi
Hinta: 165 €

Ufox S3 on perinteinen höyrystävä ilmankostutin, joka haihduttaa vettä ilmaan lämmittämällä sitä. Ufox on omaa luokkaansa haihdutuskyvyssä, mutta laitteen ikä näkyy muun muassa energiankulutuksessa ja rakenteessa. Ufox pitää silti pintansa. Laitteen käyttö on yksinkertaista ja se toimii varmasti.

Myös Ufox S3 on turvallinen. Sen kaataminen vahingossa on lähes mahdotonta, ainoa turvallisuusriski lapsille on kuuma vesi. Laite pitää avata, kun siihen lisätään vettä ja tietenkin irrottaa pistorasiasta. Sopii 20 – 50 neliön tilaan.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö
+ erinomainen vedenhaihdutuskyky
+ helppo puhdistaa
+ ei muodosta mikrobeja

Miinusta:
– suuri sähkönkulutus

***

- - boneco.jpgBoneco U7144

Maahantuoja: HAB Oy, www.haboy.fi
Hinta: 249 €

Boneco on täysautomaattinen ilmankostutin, jossa on sisäänrakennettu kosteusmittari. Laite siirtyy automaattisesti lepotilaan, kun haluttu kosteus on saavutettu. Laitteessa on hyvä käyttöohje ja sitä on monipuolisuudesta huolimatta helppo käyttää. Bonecon haihdutuskyky on hyvä. Boneco haihduttaa vettä korkeataajuusvärähtelyllä, ultrasonic system.

Boneco on turvallinen käyttää ja sen kaataminen vahingossa on melko vaikeaa. Bonecoon saa lisävarusteena mikrobeiden syntymistä estävän Silver Stickin ja siinä on vakiona vedensuodatin. Boneco myös esilämmittää halutessa veden. Sopii 60 neliön tilaan.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö
+ hyvä vedenhaihdutuskyky
+ ei muodosta mikrobeja jos käyttää veden esilämmitystä tai Silver Stickiä

Miinusta:
– melko korkea sähkönkulutus

***

- - ufox.jpgUfox HK2

Valmistaja: Allaway Oy, www.ufox.fi
Hinta: 120 €

Ufox HK2 on hieman sisarmalliaan tehottomampi, mutta sen haihdutuskyky on melko hyvä. Laite kuluttaa paljon energiaa, koska haihduttaminen perustuu veden lämmittämiseen. Laitteen käyttöohje on selkeä ja sitä on helppo käyttää. Laitteen rakenne on yksinkertainen.

Laite on turvallinen käyttää eikä sitä saa kaadettua helposti vahingossa. Kuten sisarlaitekin Ufox HK2 sisältää kuumaa vettä, joten se ei välttämättä sovi lastenhuoneeseen.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö
+ hyvä vedenhaihdutuskyky
+ helppo puhdistaa
+ ei muodosta mikrobeja

Miinusta:
– korkea sähkönkulutus

**

- - bionaire.jpgBionaire BU7000

Maahantuoja: Oy Harry Marcell Ab, www.harrymarcell.fi
Hinta: 159 €

Bionaire on Bonecon tapaan ultrasonic ilmankostutin. Bionairen energiankulutus on alhainen ja siinä on selkeät käyttöohjeet. Laite on myös kompaktin kokoinen. Bionairen vedenhaihduttamiskyky on kohtalainen ja teho on myös helposti säädettävissä.

Laite ei kaadu helpolla vahingossa ja se on turvallinen käytössä. Bionairea on helppo käyttää. Laite ilmoittaa väreillä tilan suhteellisen kosteuden.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö

**

- - medisana.jpgMedisana Ultrabreeze

Maahantuoja: HAB Oy, www.haboy.fi
Hinta: 99 €

Medisana on pienikokoinen ilmankostutin, jonka haihdutuskyky on pieni. Laitteen sähkönkulutus on myös melko pientä. Medisana haihduttaa vettä ultrasonic-menetelmällä kuiten Boneco ja Bionaire. Laitteen käyttö on melko helppoa. Siinä on ilmankosteutustoimintojen lisäksi myös sisäänrakennettu valaistus vesisäiliössä. Väriksi voi valita sinisen, vihreän tai punaisen tai ohjelman, jossa väri vaihtuu kellonajan mukaan.

Medisanaa voi käyttää myös herätyskellona, koska laitteessa on aikanäyttö ja hälytystoiminto. Medisana kaatuu helposti kapeutensa vuoksi. Laite riittää 15 m2 huoneeseen.

Plussaa:
+ selkeät ohjeet ja käyttö
+ pieni koko

Miinusta:
– pieni haihdutuskyky

Teksti: Ari J. Vesa

Tulosta