Ristivetoa sähkömarkkinoilla

29.09.2011, klo 12:37Kommentteja

Sähkön tukkuhinta määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Periaatteessa markkinahinta on edullisuusjärjestyksessä seuraavan tuotantoon otettavan megawattitunnin muuttuvien kustannusten suuruinen.

Pohjoismaiseen sähkön markkinahintatasoon vaikuttaa voimakkaasti Norjan ja Ruotsin vesivoimaloiden varastoaltaiden tilanne. Vielä kuluvan vuoden keväällä varastoissa oli vaje, joka vastasi Suomen puolen vuoden sähkön kulutusta. Tämä vajaus on sateisen kesän ansiosta poistunut lähes kokonaan. Hyvä vesitilanne kasvattaa edullisen sähkön tarjontaa. Hintatasoa laskevasti on vaikuttanut myös teollisuusmaiden taloustilanne. Kun teollisuuden pyörät eivät pyöri täysillä, alenee sähkön kysyntä.

Sähkön markkinahintaa nostavasti vaikuttaa Japanin ydinvoimaonnettomuus, joka sai Saksassa aikaan päätöksen sulkea maan kaikki ydinvoimalat vuoteen 2022 mennessä. Kahdeksan vanhinta laitosta ajettiin alas välittömästi, mikä nosti sähkön ja päästöoikeuksien hintaa Euroopassa.

Suomen tukkumarkkinatilanteeseen vaikuttaa vielä sekin, että oma tuotantomme on voimalaitoskapasiteetin puutteen vuoksi ajoittain riittämätöntä tai ainakin kalliimpaa kuin pohjoismainen vesisähkö. Kaikissa tilanteissa sähkön siirtoyhteydet maiden välillä eivät riitä siirtämään edullista sähköä maasta toiseen. Tämä johtaa siihen, että markkinahinta Suomen alueella on ajoittain Oslossa noteerattavaa pörssihintaa korkeampi.

Sähkön tukkuhintaa ovat siis kuluvan vuoden aikana heilutelleet niin luonnonilmiöt, poliittiset päätökset kuin tekniset rajoitteetkin. Kuluttaja-asiakkaiden maksama hinta ei kuitenkaan elä pörssihinnan muutosten tahdissa, vaan sähköyhtiö on välissä tasoittamassa vaihtelua.

Oma lukunsa kuluttajamarkkinoilla ovat parin viime vuoden ajan olleet puhelinmyynnillä ja sisäänheittohinnoilla asiakkaita kalastelevat uudet yrittäjät. Härskeimmillään myyjä on lähettänyt laskuja sellaisille kuluttajille, jotka eivät ole tehneet puhelinmyyjän kanssa sopimusta, vaan ainoastaan pyytäneet tarjouksen tai lisätietoja. Asiakkaita on houkuteltu edullisilla hinnoilla, mutta laskut ovatkin olleet luvattua suurempia ja sopimus on osoittautunut kuluttajan aikaisempaa sopimusta kalliimmaksi. Kuvaan kuuluu myös se, että myyjää ei saa puhelimella kiinni eikä sähköposteihin vastata. Tällaisesta toiminnasta voi tarkemmin käydä lukemassa vaikkapa kuluttajaviraston kotisivuilta.

Ei siis ihme, että kuluttaja saattaa olla hämmentynyt sähkön myyjää valitessaan. Kuopion Energia voi helpottaa valinnan vaikeutta tarjoamalla asiakkailleen paikallisista raaka-aineista tuotettua, hinnaltaan kilpailukykyistä sähköä. Emme ole joka hetki halvin myyjä, mutta huolehdimme asiakkaidemme puolesta siitä, että pitemmässä tarkastelussa he eivät joudu maksamaan sähköstään liikaa. Olemme sitoutuneet noudattamaan sähkökaupan eettisiä sääntöjä sähkön markkinoinnissa ja myynnissä loppuasiakkaille.

Esa Lindholm
Toimitusjohtaja
Kuopion Energia Oy

 

Tulosta

Osallistu keskusteluun

Kommentit