Kesätyöntekijät ovat merkittävä apu
08.06.2011, klo 14:15•Kommentteja
Kesäaika on sähkö- ja kaukolämpöverkon kiivainta rakennusaikaa. Roudattomana aikana on saatava paljon aikaiseksi. Heinäkuu on perinteisesti kesän hiljaisinta aikaa lomien vuoksi, mutta rakennuskohteissa työt jatkuvat. Asiakastarpeisiin pystytään vastaamaan silloinkin.
Opiskelijoista on tullut kesäksi merkittävä voimavara myös Kuopion Energialle. Ensimmäisten vuosikurssien opiskelijoiden kesä vielä menee eri asioihin tutustumisessa. Jos sama tekijä saadaan palkattua seuraavina kesinä uudelleen, työpanoksen arvo kasvaa. Yritys, työmenetelmät ja -tavat ovat jo tuttuja ja molemmat osapuolet saavat yhä enemmän irti yhteistyöstä.
Kuopion Energialle valittiin täksi kesäksi 16 kesätyöntekijää. Nettihaun kautta saatiin 201 hakemusta. Opiskelijoita valittiin sekä ammattikoulusta että ammattikorkeakoulusta. Valitut tulevat työskentelemään sähkö- ja kaukolämpöverkon rakentamisessa, käytössä ja suunnittelussa, voimalaitoksella ja erilaisissa projektitehtävissä.
Kuopiossa järjestettiin toukokuun alussa Taitaja 2011 - ammattitaidon SM-kilpailut, joka on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuotuinen tapahtuma. Yli 350 alansa parasta opiskelijaa kilpaili toisiaan vastaan 41 eri lajissa. Kävin tutustumassa tapahtumaan paikanpäällä heti avajaispäivänä. Kilpailutyöt olivat joillakin aloilla vasta alussa, mutta joillakin osastoilla oltiin jo pitkällä. Esimerkiksi ravintolaympäristössä tarjoilijoiden tuomat ja kokkien tekemät ruoka-annokset maistuivat asiakkaille.
Miten tekniikan alat pärjäsivät vertailussa? Naisten suosiossa näyttivät olevan hiusmuotoilu, kauneudenhoito ja ravitsemuspalvelut. Niiden työpisteistä ei tahtonut ohi päästä, kun kilpailijoiden työsuorituksia seurattiin tarkasti. Yleisöä pääsi asiakkaiksikin.
Kun päästiin autokorikorjaamoon tai metallin työstöön, alkoivat aiheet kiinnostaa miehiäkin. Esimerkiksi autokorjaamoon liittyviä tehtäviä oli kokonainen hallillinen. Kuopion Energian toimialaan liittyvät tehtävät olivat lähinnä rakentamisen lajiperheeseen kuuluvat putki- ja sähköasennus sekä teollisuuden lajiperheeseen kuuluvat automaatioasennus, elektroniikka, koneistus, laborantti, levy- ja hitsaustyö.
Menestyminen näissä kisoissa ennakoi varmasti tulevaa työuraa. Tänä keväänä Kuopion Energialle teki insinöörityön Jani Mielonen, joka on ollut ammattitaidon SM-kilpailussa vuonna 2005. Palkintokaapissa on kisasta muistona sähköasennuksen SM-hopeaa. Mielonen jatkoi opintoja insinööriopinnoilla ja on ollut opintojen aikana kesätöissä sähköverkon rakentamisessa. Kädentaidot yhdistettynä insinööriopintoihin antavat lujan pohjan työelämässä menestymiseen.
Kari Väänänen
Toimitusjohtaja
Kuopion Energia Liikelaitos