Joulu on jo täydessä loistossaan
29.11.2011, klo 09:10
Heimosen puutarhan hallin ovella vastaan lehahtaa joulu. Lempeän lämmin ja kostea ilma tuntuu mukavalta ja kasvihuoneen lamppujen alla hehkuu 10 000 joulutähden väriloisto parhaimmillaan. Punaiset, valkoiset ja kirjavat joulutähdet ojentelevat kukintojaan valoa kohden.

Sami Heinosen puutarhassa on täysi joulutohina käynnissä. Joulutähdet kaikissa väreissään loistavat lamppujen alla.
Joulusesonkia on valmisteltu jo useita kuukausia Heimosen puutarhassa. Vaikka halleissa kasvaa parhaillaan kymmeniä tuhansia joulutähtiä ja amarylliksiä, ovat yrittäjä Sami Heimosen ajatukset siirtyneet jo ensi kesään.
--Parhaillaan tilataan jo ensi kesän pistokkaita ja mietitään trendilajeja ja -värejä. Puutarhalla eletään aina hieman muita edellä, Heimonen kertoo.
Ryönän kylällä Kuopion kupeessa toimivassa puutarhassa kasvatetaan vuosittain 700 000-800 000 kappaletta taimia. Isoimmat ovat valtavia amppeleita, pienimmät hentoja taimia. Kiivain aika on pääsiäisen ja juhannuksen välillä. Pienen huohahduksen jälkeen heinä-elokuussa huomio käännetään jo jouluun.
--Asiakkaamme ovat noin 200 kilometrin säteellä olevia kaupunkeja, kuntia, seurakuntia, puutarhamyymälöitä ja kukkakauppoja. Asiakkailta saadun palautteen perusteella kehitämme toimintaa, ostamme taimia ja mietimme värejä, Heimonen kertoo.
Joulukukissa perinteisen punaisen joulutähden rinnalle on vähitellen tullut valkoinen joulutähti. Myös kirjavista joulutähdistä tykätään yhä enemmän.
--Valkoisia myydään ennen joulua. Jouluviikolla menee pääosin punaista väriä. On tärkeää tunnistaa milloin on minkä kukan sesonki.
Heimosen omaan kotiin joulutähdet ja amaryllikset tulevat heti marras-joulukuun vaihteessa.
--Töissä niitä katselen niin paljon, että kieltämättä enää jouluaattona joulutähti ei näytä omaan silmään yhtä ihanalta kuin loka-marraskuussa, Heimonen naurahtaa.
Järvivettä kasteluun
Yli neljäkymmentä vuotta toiminut puutarha käyttää kukkien kasteluun järvivettä ja peruslämmön he tuottavat halleihin turvepelletillä. Lisälämpöä tehdään nestekaasukattilalla. Jätteet lajitellaan huolellisesti.
-Työssä syntyy paljon muoviroskaa ja nyt saamme senkin kierrätettyä. Kun toimitamme samaa taimea ison erän, palauttavat asiakkaat ruukut takaisin ja käytämme ne uudelleen. Meillä on kaunis ympäristö tässä järven rannassa ja haluamme pitää siitä hyvää huolta.